Vihdoin elämme länsimaissakin taas aikaa, joka suhtautuu vakavasti kokonaiseen ihmiseen sekä ihmisen ja hänen ympäristönsä fyysiseen suhteeseen. Kehollisten toimintojen ja moniaististen kokemusten varaan rakentuva uushenkisyys kiinnostaa, samoin luontoyhteyden vaaliminen tai kehon haastaminen vaikkapa pitkillä vaelluksilla. Keho koetaan muunakin kuin pään kannattimena. Sen kautta aukeaa kokemuksia, joista kaikkia ei voi ja tarvitse sanoin ilmaista.
On kaikki syy reippaaseen korjausliikkeeseen suhteessamme omaan ja toistemme kehollisuuteen.
Kristinusko ei ole edustanut erityistä kehon arvon suojalinnaketta, vaikka raamatullisia, teologisia ja kirkon perinteeseen pohjaavia perusteita tähän riittäisi. Vanhojen kirkkojen liturgiaan kehollisuus ja moniaistisuus liittyvät vahvasti, mutta reformaation kautta kohti herätyskristillisyyttä siirryttäessä molemmat vähenevät.
Vapaakristillisessä seurakunnassa ei usein edes odoteta, että jumalanpalvelus tarjoaa muuta kuin mahdollisuuden vastaanottaa sanoin ilmaistuja viestejä ja ilmaista sellaisia itse rukouksessa tai laulamalla. Karismaattisuudessa keho ja kokemuksellisuus on läsnä, mutta ikään kuin Pyhän Hengen tuottamana poikkeuksena normaalitilasta.
On kuitenkin kiistatonta, että kristitty on ihmisen keholliseksi luoneen Jumalan lapsi, keholliseksi ihmiseksi syntyneen Jumalan seuraaja ja kehollisessa ihmisessä asuvan ja vaikuttavan Jumalan temppeli. On kaikki syy reippaaseen korjausliikkeeseen suhteessamme omaan ja toistemme kehollisuuteen.
Kirja ei tarjoa syvällistä teologis-eksegeettistä pureutumista kristillisen ihmiskuvan piirteisiin — missä olisikin jälleen kyse ajatuksista.
Ilmavan askeleen ehjempään kehosuhteeseen voi ottaa tanssi-liiketerapeutti Asta Lehtimäen ja teologi Hanna-Kaisa Hartalan Keholliseksi luotu -teoksen kautta (Tampereen NNKY ja Päivä 2024). Kirja ei tarjoa syvällistä teologiseksegeettistä pureutumista kristillisen ihmiskuvan piirteisiin — missä olisikin jälleen kyse ajatuksista. Terveeseen kehollisuuden teologiaan pohjaten avataan sen sijaan elämänläheisesti ja ymmärrettävällä kielellä tarpeellisia näkökulmia. Näitä ovat esimerkiksi kosketus, vireys- ja stressitilat, lepo, kehon ja mielen vuorovaikutus, ahdistus ja masennus, synnin jäljet kehossa sekä kehollisuuden merkitys uskonelämässä.
Useimpien lukujensa osalta kirja sopii kenen hyvänsä käsiin katsomuksesta riippumatta. Kristillisestä näkökulmasta tämä on luonnollista: totuus jokaisesta ihmisestä perustuu luotuisuuteemme.
Jumala ymmärtää yhtä hyvin kehomme kuin mielemmekin viestit — hän, jossa elämme, liikumme ja olemme.
Kirjan luvut eivät ole pitkiä, mutta niitä ei kannata ahnehtia; sisällössä riittää pureksittavaa – etenkin jos omaan kehollisuuteen syventyminen on uutta. Joka luvun jälkeen tarjolla on kehollinen harjoitus sekä sanat ja liikkeen yhdistävä rukous.
Teoksen lopussa annetaan ohjeita myös sanattomaan keholliseen rukoukseen. Voi kuulostaa villiltä, mutta kirjan matkassa kulkeneelle se on luonteva. Jumala ymmärtää yhtä hyvin kehomme kuin mielemmekin viestit — hän, jossa elämme, liikumme ja olemme.
Kokonaisuutena Lehtimäen ja Hartalan teos toden totta onnistuu syventämään lukijan kehosuhdetta. Kehostaan tulee tietoisemmaksi. Sen viestejä haluaa kuunnella herkemmin, täyttää sen tarpeita paremmin. Ei vain siksi, että kehon vaikutus mieleen on ilmeinen, vaan myös siksi, että keho on itsessään arvokas. Arvokkaaksi luotu.
