Savonlinnassa on paljon sotapakolaisia tällä hetkellä. Heidän keskuudessaan työskentely ja ukrainalaiskokousten pitäminen on kivaa. Tuntuu hienolta, kun näkee työnsä tuloksia; ukrainalaiset ovat iloisia ja ystävällisiä, vaikka he elävät pienellä rahalla. Olen saanut tutustua heihin, niin vanhempiin, nuoriin kuin lapsiinkin.
Edellisenä kesänä meillä oli lastenleiri Kerimäen Tavisalon leirikeskuksessa, ja kyllähän lapset sitä odottivatkin.
Ukrainalaisten parissa olen saanut kokea heidän vieraanvaraisuuttaan, vaikka kielen opiskelu tai työn paljous saattavat vähän väsyttääkin. Yhteiset hetkemme ovat olleet antoisia ja koskettavia. Kun olen tullut kotiin päivän töistä, sydämeni on ollut täynnä rauhaa. Ykkösasiana on tehdä heidän olonsa kotoisaksi täällä Savonlinnassa.
Olenhan itse saanut syntini anteeksi, ja Jeesus on tuonut sydämeeni rauhan. Sydämeni murtuu, kun ajattelenkin ukrainalaisten kokemia koettelemuksia. Akuutein tilanne on saatu hoidettua, ja monet ovat saaneet avun meidän kauttamme.
—Olisimmeko, Juha, koskaan tavanneet, ellei sota olisi tullut kotikaupunkiini, kysyi yksi nuori ukrainalaisisä.
—Emme varmaankaan, sillä en ole mitenkään innokas matkustelemaan. Jos taloustilanne sallisi, saattaisin käydä katselemassa maan oloja ja kulttuuria, vastasin.
Erilaisia siirtoja
Maahanmuuttovirasto tekee erilaisia siirtoja, kuten myös Kotokunta, joka tuottaa maahanmuuttopalveluja Maahanmuuttoviraston toimeksiannosta. Asukkaita saatetaan siirtää toisiin kaupunkeihin.
Pakolaisten asumisolosuhteet eivät alussa olleet kehuttavat: patjat lattialla, keitin sekä muutamia kuppeja ja lautasia kaapissa. Ei valoja tai huonekaluja, vaikka ulkona sataa ja on kylmä.
Puhelimeni soi vähän väliä; olisiko sinulla antaa sitä tai tätä. On minulla, missä asut ja milloin tuon, näitä pyyntöjä tuli paljon. Jumalalle kiitos Savonlinnan naiset ja perheet ovat olleet avustustyössä mukana avoimin sydämin!
Nyt opiskelijoita saapuu Nigeriasta, Nepalista, Sri Lankasta, Bangladeshista, Kamerunista ja Pakistanista. Heillekin saamme osoittaa Jumalan huolenpitoa käytännössä.
Taistelin vastaan, etten ota ”uutta puhelinta” käyttööni, mutta havaitsinkin tämän olevan oiva laite. Pystyn kommunikoimaan uudella kielellä: ukraina, nepali, sinhali, swahili, englanti ja joruba esimerkkeinä mainittuina.
Kyllä Jumala voi tehdä työn mielenkiintoiseksi.
Meillä ei ole omia lapsia, mutta työ on tuonut runsain mitoin lapsia elämäämme. Ensi kesälle olisi suunnitteilla ehkä vaellus luonnonpuistossa tai leiriviikko joko Tavisalossa tai ehkäpä Kiponniemessä.
Elämän tärkeimmät siirrot
Jumala alkoi vetää minua luokseen vuonna 1983, jolloin sain tulla uskoon. Tuo ilta Äänekosken vapaaseurakunnassa on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Siihen asti olin elänyt niin kuin muutkin nuoret: työtä tehden ja joskus viiniä maistellen.
Voin sanoa, että elämä on ollut aika kirjavaa. Ei säästynyt minunkaan sukuni kuoleman liikkuessa. Isäni kuoli, kun olin 10-vuotias. Vanhin veljeni menehtyi 32 vuoden ikäisenä, toiseksi vanhin veljeni 45 vuoden ikäisenä ja minua vuotta vanhempi veljeni oli 54-vuotias, kun hän kuoli. Äitini nukkui pois 80 vuoden iässä.
Uskoontulo muutti koko elämäni. Hoitotyö muuttui raamattukursseilla olemiseksi, ja ostin itselleni ensimmäisen Raamattuni. Se on matkassani vielä tänäänkin ja on tullut vain tutummaksi ja rakkaammaksi. Rukouselämäni on säännöllistä, ja hengelliset kokoukset kuuluvat vaimoni ja minun elämääni.
Herra vastasi rukoukseeni, ja onhan Sanassakin neuvottu perustamaan perhe. Kun asetuin asumaan Savonlinnaan, tein niin. Ennen aikaa Savonlinnassa on moni paikkakunta tullut tutuksi matkoillani.
Vuonna 2009 olin Kiponniemessä auttamassa kaikenlaisissa tehtävissä, kun koin kutsun lähteä opiskelemaan Suomen teologiseen opistoon Santalaan. Opiskelun päätyttyä tuli kutsu työhön Kiteelle. Rukoilin ja jätin itseni Jumalan johdatettavaksi. Ennen uskoontuloa elämässäni oli pelko, joka sitoi minua ja teki elämäni hankalaksi.
Kun lähdin opiskelujen jälkeen liikkeelle, en kokenut pelkoa, vaan enemmän tiedon janoa tunteakseni Jeesusta entistä paremmin. Hän on kanssani joka päivä.
Joulun vietto
Tulevan joulun vietämme kotiseurakunnassamme Savonlinnassa yhdessä. Yhteydet Burinin ja Symin kaupunkeihin on edelleen olemassa. Mykola ja Viktor tekevät niissä työtään todella vaarallisissa olosuhteissa.
Sota jatkuu, sillä rintamalle on 15–20 kilometriä matkaa. Saimme jokin aika sitten lähettää avustustarvikkeita veljille, ja meillä on toinenkin kavana, jota pitkin voimme lähettää avustusta ensihoitohenkilöstölle.
Paljon olen saanut kokea näiden vuosikymmenten aikana. Elämä uskovaisena ei ole aina ollut helppoa, eikä meille ole niin luvattukaan.
Yksi on varmaa: Hän on minun ja myös teidän kanssanne joka päivä maailman aikojen loppuun saakka. Hän saattaa meidät kotiporteille asti.
