›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

GLS oli ”suora heitto räpylään”

Mikael Juntunen on päättänyt työskennellä kristillisessä viitekehyksessä jatkossakin. Aika näyttää, miten ja missä. Illuusioita kristillisestä kentästä helluntaipastorin pojalla ja herätyskristillisyyden kaikki puolet kokeneella miehellä ei ole. Hän heitti aikanaan hengellisistä juuristaan roskakoriin paljon tarpeettomana pitämäänsä. ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen pikkuhiljaa dyykannut takaisin sattumanvaraisia asioita. Niiden varaan olen rakentanut omaa hengellisyyttäni." Kuva: Kasimir Kantonen
Radiotyöt lopettaneen Mikael Juntusen silmissä siinsivät kiireettömät keväthanget. ”Olen minä hiihtänytkin” — ja järjestänyt samalla yllättäen myös johtajuuskonferenssia. Onneksi kilometrejä on takana tässäkin lajissa.

Ei miesaivoista ole ”multitaskaamaan tällaisia asioita”, jos samalla on tarkoitus keittää kahvia, vastaa Mikael Juntunen.

Juntunen saa samalla lisäaikaa miettiä, miksi juuri hän on GLS-johtajuuskonferenssin tuottaja ja koordinaattori. Miksi juuri nyt?

Juntunen valuttaa kuumaa vettä suppilon kautta termariin. Matkalla maku ja väri muuttuvat.

– Onhan mulla tapahtumajärjestämisestä vuosikymmenten kokemus.

Satakunta tapahtumaa, reipas osa suuria tai keskisuuria. Festivaaleja, messuja, konsertteja.

– Mutta että juuri nyt, sitä ihmettelen itsekin todella suureen ääneen, sanoo Juntunen aivan normaaliin ääneen.

Ehkä sentään savolaisen lupsakkaan. Radio Deitä viimeisen seitsemän vuoden aikana aamuisin kuunnelleilla lienee asiasta käsitys — ja jatkossa vain muisto. Juntusen työt Deillä alkavat olla taputeltuna. Ajatus oli, että keväänkorva kuunnellaan linnunlaulun ja porkannarinan duettoa. Ujosta uskaliaaksi muuttuva aurinko valaisee ladut, ja asiat saavat tapahtua omalla painollaan niin hiihtolenkillä kuin elämässä.

Moitin itseäni pari päivää siitä, että taas ajan mua tähän tilanteeseen.

Omalla painolla tapahtumiseen meni noin 110 sekuntia siitä, kun Juntunen avasi suunsa väärässä tai oikeassa tilanteessa — näkökulmakysymys. Jos Juntunen tosiaan jättää radion, hänellähän on aikaa organisoida maaliskuun puolivälissä Tampereella järjestettävä Suomen Global Leadership Summit. Eikö näin?

Heti ei toki luvattu mitään.

– Selvitin perusasiat ja moitin itseäni pari päivää siitä, että taas ajan mua tähän tilanteeseen.

Kalenterissa sitovia merkintöjä, aikataulut takaraivossa. Näinköhän hitaat hiihtolenkit haipuvat jonnekin palavereiden ja puhelinsoittojen päällepäsmäröitäviksi.

– Olen minä hiihtänytkin. Aika paljonkin, Juntunen sanoo ja hymyilee aika vähän.

Radio Deihin Mikael Juntunen ei niinkään halunnut kuin ajautui. Silti juuri seitsemänä Dein vuotena häneltä syntyi parempaa radiota kuin koskaan aiemmin. Juntusen oma sanomisen tarve oli sammunut, ja vierailla oli tilaa kertoa asiansa. "Sellaista kristillistä elämänkatsomusta, josta voisin ammentaa jollekin toiselle toimintaohjeen, minulla ei ole. Rinnallakulkija olen mielelläni.” Kuva: Kasimir Kantonen

Kanssamatkaaja

Seitsemän vuotta on raamatullinen ajanjakso — laiha, lihava, mutta useimmiten vain jotakin siltä väliltä.

– Olen tehnyt lähtöä jo jonkin aikaa, Juntunen sanoo, kun on päässyt kahvinkeitoltaan pöydän ääreen istumaan.

Deihin Juntunen ei niinkään halunnut kuin ajautui. Silti juuri Dein vuosina syntyi parempaa radiota kuin koskaan. Parempaa kuin kymmenenä Ylen vuotena tai niitä seuranneena kymmenenä urheiluselostajavuotena.

– Deissä en ole nähnyt omaa rooliani kovin merkittävänä. Katoin vain pöydän, jonka ääreen kutsuin vieraat kertomaan asiansa.

Oma sanomisen tarve oli sammunut.

– Minkä tahansa maailmanpolitiikan kuumimmista kysymyksistä tai uskovaisten kummallisimmista kokemuksista saattoi kohdata ammatillisesi. En miettinyt, mihin mä uskon, mitä mä tästä haluan sanoa. Ei ole sanottavaa, kaiken olen nähnyt.

Kun menin studioon, kaikki vain tapahtui.

Juntunen kuulostaa miltei Raamatun Saarnaajalta, joka tosi ei alkuunkaan saarnaa, mutta sanoo sittenkin yhtä ja toista. Dein aamuissa hän mielsi itsensä kuuntelijoiden kanssamatkaajaksi. Jotenkin juuri se toimi.

– Kun menin studioon, kaikki vain tapahtui. Huomasin, että voin toteuttaa itseäni juontajana, että se on mulle helppoa. Oli riittävästi kokemuksen tuomaa selkänojaa.

Radion ja tapahtumajärjestämisen lisäksi myös muun muassa telkkaria, sanomalehteä, kirjoja, taittoa ja valokuvausta tehnyt Juntunen sai Deillä vapaat kädet.

– Olen niin hölmö ja levoton ihminen, etten osaa päättää yhtä asiaa, jota teen. Deillä sain tehdä monenlaista, kesäkiertueet ja paljon muutakin. Tykkään nähdä ja kohdata, vaikka elää minussa se erakkokin, joka haluaa vain mökille kannonnokkaan mököttämään.

Salavaikuttamista erilaisten ihmisten ja asioitten kautta. Sitä Jumala tekee, ajattelee Mikael Juntunen. Hän on itse tarvinnut pitkän sulatusajan matalalla lämmöllä, sillä prosessin alku oli kylmä kuin jäätynyt kyynel. Juntusen veli teki itsemurhan. ”Ajattelin ryhtyä metsänhoitajaksi, joka ei tapaa kuin ihmisiä, joita haluaa tavata. Ei ehkä mielellään ketään. Mutta sittemmin on tapahtunut paljon hyviä asioita. Se ei ole minun ansiotani, mutta olen antanut tapahtua.” Kuva: Mikael Juntunen

Möykky

Kaikki ei asettunut kohdilleen, kun Mikael Juntunen palasi kaksi vuotta sitten studioon pitkältä joululomalta. Flow ei ollut kadonnut, mutta jokin oli toisin.

– Ihmettelin, että mikä juttu tää on, ei tunnu samalta.

Ei, vaikka tekemisen vapautta ja muita motivaatiotekijöitä riitti. Samoihin aikoihin Sami Jalonen aloitteli Radio Dein toimitusjohtajana.

– Sami on radiobisneksen guru ja minä median moniottelija.

Visionääri ja tekijä kohtasivat kristillisessä radiossa, mikä kuulostaa täydelliseltä avioliitolta ja liudalta pulleita vauvoja.

– Ihan mun juttu.

Ainakin teoriassa.

– Sami kysyi yksi aamu, olenko miettinyt, että mulla ei ehkä ole sitä samaa paloa kuin ennen.

Jalonen ei vihjaillut, että Juntusen olisi aika vaihtaa työpaikkaa, päinvastoin.

– Vastasin, että tietsä, mulla on ihan sama fiilis.

Kuten todella oli. Juntunen antoi itselleen luvan miettiä uusia mahdollisuuksia. Mutta ei lupa vielä tuonut voimavaroja tarttua mihinkään.

– Työnkuvaani Deissä muutettiin. Sain vastuuta kehittämisestä, mutta jotenkin en saanut siitä kiinni. Taas kerran mietin, mikä ihme juttu tämä on.

Vaimoni sanoi, että kirjoittamani irtisanoutumisilmoitus oli kaunein, jonka hän on koskaan nähnyt.

Päässä oli möykky, joka vei tilan ajatella. Silmien kanssa alkoi tulla ongelmaa. Pitkiä aikoja meni niin, ettei Juntunen kyennyt tekemään työtään. Möykky pysyi.

– Tiesin, että olen oikea kaveri tekemään näitä töitä, mutta mulla ei ollut keinoja oman pääni hallitsemiseksi.

Kotona käytiin perhepoliittinen neuvottelu, jonka johtopäätös alleviivattiin punaisella: Onko viisivitosen vähän sairaalloisen miehen hyvä idea lähteä minnekään. Retorinen kysymys.

Juntunen myöntää kenties oman ”osa-aikalaiskuutensa” vuoksi ajatelleensa, ettei hänen tarvitsisi enää haastaa itseään.

– En mä halua. Mutta mulla on yli kymmenen työvuotta vielä jäljellä. En vaan voi hypätä vankkureilta.

Muttei Juntunen voinut tehdä myöskään päätöstä jäädä Deihin. Möykkykin nyökytteli.

– Vaimoni sanoi, että kirjoittamani irtisanoutumisilmoitus oli kaunein, jonka hän on koskaan nähnyt.

Se sulatti myös möykyn sydämen.

– Kolmisen kuukautta on tuntunut, että ajattelen taas omana itsenäni.

Grand Canyon veti puheliaan miehen hiljaiseksi. Juuri nyt Mikael Juntunen tuntee olevansa kukkulan päällä, näköalapaikalla. Se on hyvä paikka odotella, minne tuuli kuljettaa. Vaikka johdatus on hänen päässään sanana klisee, se ei tee asiasta vähemmän todellista. Johdatusta voi yrittää ymmärtää — onnistumatta — tai hyväksyä, että näin asiat nyt vain elämässäni kulkevat. ”Enhän mä ymmärrä, miksi juuri minä olen syntynyt. Mutta kun mut on tänne laitettu, vääjäämättä tulee ajatus, ettei se ole sattumaa. Haluan olla avoin tarkoitukselleni.” Kuva: Mikael Juntusen albumi

Työkalukaappi

Napakka ja suora heitto räpylään, joka sattui olemaan kädessä auki. Olihan se pakko ottaa huomioon.

– Tietenkin näin, että GLS-prokkis on mulle tehty, Juntunen sanoo.

Tavallaan siis helppoa, mutta toki myös vaativaa, kuten tapahtumajärjestäminen aina on.

– Se on sitä, että ryhdytään töihin, tehdään oikeaan järjestykseen asetellut asiat ruutu kerrallaan ja ratkotaan odottamattomat jutut, joita tulee aina. Tärkeintä on pysyä liikkeessä.

Juntuselle itselleen GLS ei ole ollut mikään jokavuotinen traditio. Radio Deissä nähtiin vuosia vaivaa hänen houkuttelemisekseen mukaan ihan vain penkkiä kuluttamaan.

– Ei kiinnostanut. En ole miellä olevani johtajatyyppi.

Aika monessa Juntusen on tullut silti oltua mukana kouluajoista alkaen.

– Olin äänekkäin ja sain rattaat pyörimään. Mutta olen käytännön toteuttaja, en visionääri.

Laitanko itseni alttiiksi sille, että muhun voidaan vaikuttaa tai tulee hengen puuska?

Toki jokainen johtaa vähintäänkin itseään — ainakin voisi johtaa.

– GLS on iso työkalukaappi, joka konferenssissa avataan. Tulet sen vaikutuspiiriin, kuulet asioita teorian ja käytännön tasolla, ja valitset ne, jotka sopivat omaan työhösi ja elämääsi.

Jos työkalukaappia ei ole avaamassa, ei edes tiedä, mistä jää paitsi, Juntunen huomauttaa.

– Vähän kuin kirkkoon meneminen. Teemme itsellemme kynnyksiä, joiden yli mönkiminen on joskus äärettömän vaikeaa.

Ymmärtäähän sen. On traumoja, ulkopuolisuuden kokemuksia, pelkoa, Juntunen luettelee. Kokemusta tuntuu olevan.

– Minä olen pelännyt ennen kaikkea itseni kohtaamista. Laitanko kirkonpenkissä itseni alttiiksi sille, että muhun voidaan vaikuttaa tai tulee hengen puuska?

Voiko myös GLS yllättää hengen puuskalla?

– Totta kai, Juntunen sanoo naurahtamatta.

Kyse on avoimuudesta sille, että konferenssissa syntyy niitäkin oivalluksia, jotka eivät ole vain asiapohjaisia, siis sanoja ja lauseita. Jokin saattaa kolahtaa syvemmin kuin pelkkä ihan käyttis ajatus.

Toiminta ruokkii luottamusta, ja toisaalta myös edellyttää sitä. ”Jos et laita perunaa peltoon nyt, tuleva on huonompaa”, ajattelee Mikael Juntunen. Mutta välillä on aika myös nostaa jalat pöydälle. Monitahoinen luottamuksen ele sekin. Kuva: Kasimir Kantonen

Peruna

– Miten se onkaan, että usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, tapailee Mikael Juntunen ulkomuistista.

Hänestä lause on armollinen.

– Siinä ei oli hirveästi mitään kiveen hakattua.

Luottamusta Juntusen tulee pyöriteltyä kielen ja mielen päällä tiiviisti seuraavat viikot, sillä se on maaliskuun GLS-konferenssin teema.

– Luottamuksen rikkoneena ihmisenä ajattelen, että sisäämme on rakennettu se, ettemme halua olla niitä, jotka eivät ole luottamuksen arvoisia. Tätä kautta ymmärrän luottamuksen arvon.

Suurenmoinen sana — vähän kuin rakkaus.

– Helppo toitottaa toiselle, ja se näyttää hyvältä. Mutta jos ajattelet niin päin, että sitä ei olisi, niin mitä puuttuu.

Jos luottamus lakaistaan pois, käytetään suuria sanoja silloinkin: rikkoa, pettää, särkeä. Rikkinäinen ja särkynyt on reunoiltaan terävää. Se pitää varapaillaan ja muistuttaa itsestään. Ehkä sekä luottamuksen että rakkauden merkittävimpiä tunnusmerkkejä on, ettei niihin kiinnitä juuri huomiota silloin, kun niitä on.

– Toinen luottamukseen liittyvä iso kysymys on, luotanko huomiseen ja tulevaisuuteen. Etenkin tästä tullaan konferenssissa puhumaan.

Sehän se sitten vasta juttu onkin.

Juntunen kertoo juuri saaneensa Unna Lehtipuulta kuittauksen. Lehtipuu tulee puhumaan konferenssissa siitä, miten voi luoda itselleen luottamusta tulevaisuuteen talouden näkökulmasta.

– Huominen tulee vääjäämättä, eikä elämistä kannata lopettaa. Vaikka elämme tätä hetkeä, teemme asioita, jotta huomenna on jotakin enemmän tai parempaa. Jos et laita perunaa peltoon nyt, huominen on huonompi, sanoo Juntunen, jolla ei perunamaata ole.

Ehkä ensi kesänä.

Juntunen lupaa, että luottamuksen GLS-käsittely tulee olemaan kaiken kaikkiaankin laaja. Siis ei vain ihmisten välisiin suhteisiin takertuva.

– Sehän se sitten vasta juttu onkin, hän sanoo ja katsoo silmiin.

– Jos me ei siinä asiassa kontattaisi, olisi aika paljon vähemmän kokemusta elämästä. En tiedä, onko olemassa sataprosenttisen luotettavia ihmisiä.

Jos sellaiseksi ilmoittautuu, on kai jo niin tehdessään menettänyt pelin.

Pöydällä on vielä avaamaton termari täynnä multitaskattua kahvia. Hetki sitten tehty sijoitus parempaan lähitulevaisuuteen, joka alkaa olla käsillä.

Teksti: Maija Latvala
JAA ARTIKKELI: