Kahdesta kolmeen kuukauden ajan astelin kyseisellä pihalla ja rukoilin talon asukkaiden puolesta. Sain muistaa rukouksessa heitä kaikkia. Talvisissa tuiskuissakin jaksoin kulkea alueella ja rukoilla. Sananlaskut 16:9 sanoo: ”Sydämessään ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa.”
Myöhemmin kävimme kylässä tutun uskovan tuttavapariskunnan luona. Saimme kuulla, että heidän omakotitalossaan oli tapahtunut paha vesivahinko. He olivat tämän takia joutuneet evakkoon. Pariskunta oli asunut usean kuukauden ajan kerrostaloasunnossa. Kun tiedustelimme ystävällisesti, missä päin tämä kerrostaloasunto oli sijainnut, kävi ilmi, että juuri sillä alueella, jonka ympärillä olin Herran kehotuksesta kävellyt ja rukoillut!
Rautatien tasoristeyksen yli kävellessäni minulle tuli selvä ajatus kääntyä kohti juna-asemaa.
Meidän ei pidä milloinkaan aliarvioida rukouksen merkitystä. Vaikka rukouksemme – ainakin kirjoittajan – on välillä melkoisen sekavaa soperrusta, toisinaan itkun maustamaa, niin tulee tehdä. Ilmestyskirjasta luemme sen kahdeksannesta luvusta jakeet kolme ja neljä: ”Vielä tuli yksi enkeli ja asettui alttarin ääreen.
Hänellä oli kultainen suitsutusastia, ja hänelle annettiin paljon suitsukkeita pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli valtaistuimen edessä. Ja suitsukkeiden savu nousi enkelin kädestä pyhien ihmisten rukousten mukana Jumalan eteen.”
Mies totesi olevansa – kuten hän itse kuvaili – uskonnoton.
Laulamme lastenlaulussa Rukous on silta: ”Älä turhaan luule, ettet osaa rukoilla. Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja. Taivaan Isä kuulee pienen huokauksenkin. Tarpeesi Hän tietää sinuakin paremmin.”
