Juha Hynnisen kirjoitus Kiponniemen tilanteesta (Suomen Viikkolehti 14.9.2026) sai minut pohtimaan. Hänen mukaansa Kiponniemi ei ole työmuoto vaan majoituspalveluja tarjoava yksikkö. Kiitos hänelle suorasta puheenvuorosta. Kirjoitus nosti esiin kysymyksen, joka on yhtä paikkaa suurempi: kuka tai mikä määrittelee, mikä on varsinaista toimintaa tai työmuotoa?
Olemme taas tulossa syyskokoukseen tekemään päätöksiä, mutta kysymys ei koske vain yhtä kokousta tai paikkaa. Jokaisessa budjetissa vastaamme käytännössä siihen, mikä on meille varsinaista.
Mieltymys ei ole hyvä mittari
Mieltymyksemme ovat luonnollisia. Monelle tietty paikka, laulu tai kokoontumisen tapa on se, jossa Jumala on puhunut. Kun Jeesusta arvosteltiin siitä, etteivät hänen opetuslapsensa paastonneet totuttuun tapaan, hän totesi: ”Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää.” (Luuk. 5:33–39) Tuttuun kiintyminen voi estää näkemästä, mitä Jumala tekee.
Pietarin vakaumus perustui Mooseksen lakiin, ja silti Jumala sanoi hänelle: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.” (Ap. t. 10:15) Pietari ymmärsi, että kyse oli ihmisistä (10:28). Jos jopa tällainen raja väistyi, kun Jumala avasi tien kansoille, mieltymyksemme eivät voi olla viimeinen mittari.
Paavali kirjoittaa vahvoille, joiden piti ottaa huomioon heikommat: ”Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista.” Mittari on se, mikä vahvistaa lähimmäistä (Room. 15:1–2). Se koskee kaikkia osapuolia, sillä myös uutuuden viehätys voi olla mieltymys.
Monelle tietty paikka, laulu tai kokoontumisen tapa on se, jossa Jumala on puhunut.
Seurakunta on olemassa missiota varten
Seurakunta ei ole olemassa itseään varten. Abrahamin saama siunaus tuli ”siunaukseksi kaikille maailman kansoille” (1. Moos. 12:3), ja Paavali kutsuu tätä lupausta hyväksi sanomaksi (Gal. 3:8).
Ylösnoussut Jeesus sanoi: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” (Joh. 20:21).
Seurakunta on Kristuksen, ja hän määrittelee, mitä varten se on. Christopher Wright tiivistää: missiota ei tehty seurakuntaa varten, vaan seurakunta tehtiin missiota varten. Jumalanpalvelus ja yhteys ovat sitä elämää, johon missio kutsuu.
Seurakunnalla on kirkkokunta, jos on
Tästä seuraa järjestys:
- Missio: Jumala sovittaa maailman itsensä kanssa.
- Seurakunta: on olemassa, koska missio on olemassa.
- Kirkkokunta: on olemassa, koska seurakunnat ovat olemassa missiota varten.
- Kirkkokunnan työmuodot ja toimialat: ovat olemassa, jotta seurakunnat voisivat yhdessä palvella missiota, jota varten ne ovat olemassa, ja tehdä sen, mihin yksikään ei pysty yksin.
Sanon ”jos on”, en vähätelläkseni kirkkokuntaa vaan muistuttaakseni sen luonteesta. Jeesus sanoi: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” Hän lisäsi olevansa myös sapatin herra (Mark. 2:27–28). Soveltaen voi sanoa, että kirkkokunta on seurakuntia varten eikä seurakunnat kirkkokuntaa varten. Muoto ei tee jostakin työmuotoa, tehtävä tekee.
Kun järjestys kääntyy, häntä alkaa heiluttaa koiraa. Rakenteet, joiden piti palvella missiota, alkavat määrätä sen suunnan. Sosiologi Robert K. Merton kuvasi ilmiön jo vuonna 1940: väline muuttuu vähitellen päämääräksi.
Myös tutkimus viittaa siihen, ettei kaikki toiminta edistä missiota yhtä paljon.
Kaikki ei ole yhtä keskeistä
Kaikki työmuodot ja toimialat eivät ole samanarvoisia mission toteuttamisen kannalta. Tämä ei koske ihmisten arvoa, sillä jokainen ruumiinjäsen on välttämätön (1. Kor. 12:21–22). Toiminnoissa Raamattu kuitenkin tekee eroja. Jeesus moitti niitä, jotka maksoivat kymmenykset mintusta mutta laiminlöivät sen, ”mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden”. Pienempää hän ei käskenyt hylkäämään: ”Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta.” (Matt. 23:23) Kun järjestys unohtuu, käy niin kuin Jeesus sanoi: ”Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!” (23:24) Myös apostolit asettivat tehtävät järjestykseen. He eivät lopettaneet avustustyötä vaan antoivat sen toisille, jotta sanan palvelus ei jäisi hoitamatta. Sen jälkeen ”Jumalan sana levisi leviämistään” (Ap. t. 6:2–7).
Myös tutkimus viittaa siihen, ettei kaikki toiminta edistä missiota yhtä paljon. Englannin kirkon laajassa kasvututkimuksessa (2014) kasvaviin seurakuntiin liittyivät toistuvasti samat piirteet: selkeä missio, valmius muuttua ja aktiivinen yhteys niihin, jotka eivät yleensä käy seurakunnassa. Kasvu näyttää liittyvän siihen, mihin toiminta suuntautuu. Church Army -järjestön vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa oli mukana 1 109 uutta seurakuntamuotoa (fresh expressions of Church). Jokaista aloitusryhmän jäsentä kohden mukana oli yli kaksi ja puoli uutta ihmistä, ja varovaisenkin arvion mukaan noin 40 prosenttia kaikista osallistujista ei ennen tätä käynyt missään seurakunnassa. Uudet muodot tavoittivat siis ihmisiä, joita olemassa oleva toiminta ei tavoittanut. Tutkimukset on tehty Englannissa, mutta ne muistuttavat, että toiminnan hedelmää on syytä arvioida.
Siksi hedelmällisin kysymys ei ehkä ole se, onko jokin varsinaista tai hengellistä työtä. Vaikka se määriteltäisiin hengelliseksi työksi, on vielä kysyttävä, onko se juuri sitä työtä, johon meidän on nyt syytä käyttää rajalliset henkilötyövuotemme ja varamme. Palvelevatko samat voimavarat seurakuntia Jumalan missiossa parhaiten juuri tässä, vai kantaisivatko ne enemmän hedelmää seurakuntien kautta jossain muualla? Kysymys ei väheksy yhtään työtä. Se vain myöntää, ettei samaa työvuotta tai euroa voi käyttää kahteen kertaan.
Ilman luopumista ei ole muutosta
Yksi itsestäänselvyys kannattaa sanoa ääneen: ilman muutosta mikään ei muutu, eikä muutosta ole ilman luopumista. Tutkimus tukee tätä. Organisaatiotutkijat Michael Hannan ja John Freeman ovat kuvanneet rakenteellista inertiaa: vakiintuneet organisaatiot pyrkivät pysymään ennallaan, ja vanhemmissa organisaatioissa taipumus on vahvempi. Johtamisen klassikko Peter Drucker vaati järjestelmällistä luopumista ja kysyi: jos emme jo tekisi tätä, aloittaisimmeko sen nyt? Ronald Heifetz ja Martin Linsky toteavat, etteivät ihmiset vastusta muutosta sinänsä vaan menetystä.
Uusi testamentti puhuu luopumisesta syvemmin. Paavali kehottaa: ”Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta”, ja perustelee sen Kristuksella, joka ”luopui omastaan” (Fil. 2:4–7). Luopuminen on kipeää, ja siihen kuuluu sekä kiitollisuus siitä, mitä Jumala on tehnyt, että suru siitä, mikä päättyy. Se koskee kaikkia osapuolia: joskus paikkaa tai työmuotoa, useammin kontrollia, oikeassa olemista tai toivetta, että kaikki pysyisi ennallaan. Jeesus puhui omasta kuolemastaan ja kutsui seuraajansa samalle tielle: vehnänjyvä, joka kuolee, tuottaa runsaan sadon (Joh. 12:24–26).
Tässä on evankeliumin lupaus. Kristuksen luopumista seurasi korotus (Fil. 2:9), ja hänen tiellään kuolemaa seuraa ylösnousemus. Se, mistä luovumme hänen tähtensä, ei mene hukkaan.
Luopuminen on kipeää, ja siihen kuuluu sekä kiitollisuus siitä, mitä Jumala on tehnyt, että suru siitä, mikä päättyy.
Kysymyksiä, joita on kysyttävä jatkuvasti
Nämä eivät ole yhden kokouksen tai tapauksen kysymyksiä, vaan niitä on kysyttävä jatkuvasti jokaisesta työmuodosta ja toimialasta, seurakunnissa ja kirkkokunnassa:
- Missio: Auttaako tämä ihmisiä tulemaan Jeesuksen opetuslapsiksi?
- Seurakunnat: Palveleeko tämä seurakuntia niiden missiossa, vai palvelevatko seurakunnat tätä?
- Armo: Näemmekö tässä ”Jumalan armon työtä”?
- Välttämätön: Onko tämä evankeliumin kannalta välttämätöntä vai meidän mieltymyksemme?
- Keskeisyys: Kuinka keskeinen tämä on mission kannalta?
- Aloittaisimmeko: Jos emme jo tekisi tätä, aloittaisimmeko sen nyt?
- Luopuminen: Mistä meidän on luovuttava, jotta missio voisi edetä?
- Taloudenhoito: Voimmeko perustella varojen käytön sekä Herran että ihmisten edessä (2. Kor. 8:21)?
Kysymykset koskevat myös sitä työtä, jota itse teen.
Toivon, että voisimme tehdä päätöksiämme Jerusalemin kokouksen tavalla: kuunnellen, mitä Jumala tekee, koetellen sitä Sanalla ja erottaen välttämättömän mieltymyksistä. Uskon, että seurakunta menettää elinvoimansa, kun se yrittää suojella itseään, ja löytää sen uudelleen, kun se antaa itsensä pois. Sama koskee kirkkokuntaa.
Missiolla on seurakunta. Seurakunnalla on kirkkokunta, jos on.
