Kauhavan vapaaseurakunnan pastorin Kai Almgrenin eläköitymisjuhlassa kuultiin monien eri vapaaseurakuntien edustajien lämpimiä ja huumoripitoisia onnittelupuheenvuoroja Kain pitkän työuran varrelta. Juhlaa vietettiin Kauhavalla sunnuntaina 30. elokuuta.
Eräs koskettavimmista puheenvuoroista kuultiin evankelisluterilaisen kirkon edustajalta, joka toi terveisiä myös paikallisesta ekumeenisesta rukousryhmästä. Hän kertoi lähes jokaisen ryhmäläisen saaneen vuosien varrella oikea-aikaisesti rohkaisua tai profeetallisen sanoman Kain kautta. Hän onkin pitkään panostanut tällaiseen palveluun, jossa Pyhälle Hengelle ja armolahjoille annetaan vapaus toimia arjen kohtaamisten ja seurakunnan keskellä.
Monipuolinen polku seurakunnissa ja lähetyskentällä
Vaikka Kai Almgrenin työhistoria tuli täyteen Kauhavalla, hän on ehtinyt palvella pastorina myös Kouvolassa, Lapualla, Härmässä ja Parikkalassa. Kotkasta kotoisin oleva Almgren aloitti seurakuntatyön jo nuorena miehenä ja jatkoi siitä pastoriopintoihin Santalaan vuosiksi 1983–1986.
Pastorintyön lisäksi Kai Almgren tunnetaan lähetystyöntekijänä. Hän asui perheineen Thaimaassa kaksi kautta vuosina 1993–2000. Kutsu lähetyskentälle oli selkeä, ovet avautuivat ja lähettävät seurakunnat löytyivät nopeasti. Työ toteutettiin CLC:n (Christian Literature Crusade) Kristillisen kirjallisuus lähetysjärjestön palveluksessa, ja yhteistyötä tehtiin tiiviisti paikallisten seurakuntien sekä muiden järjestöjen kanssa.
Almgrenit asuivat Bangkokissa, ja perheen lapset kävivät koulua Fidan ylläpitämässä esikaupunkialueen suomalaisessa koulussa.
Lähetyskentällä ja seurakunnissa Kai Almgren on tottunut haasteellisiin tilanteisiin ja kriiseihin. Hän kokee vahvuudekseen aidon ja terveen seurakuntakulttuurin ja työympäristön rakentamisen sekä oikeiden ihmisten löytämisen eri tehtäviin. Uusien kykyjen löytyminen, kasvu ja varustaminen on ollut hänelle aina motivoiva ilonaihe.
- Kai Almgren
- Perhe: Vaimo Johanna (naimisissa vuodesta 1984 lähtien), neljä lasta (Sonja, Annika, Elina ja Pyry) sekä seitsemän lastenlasta (kahdeksas tulossa).
- Koulutus: Pastoriopinnot Santalassa 1983–1986, työnohjaajakoulutus 2005–2007.
- Työura: Aloitti seurakuntatyöt Kotkassa. Pastorina Parikkalassa, Härmässä, Lapualla, Kouvolassa ja Kauhavalla. Lähetystyössä Thaimaassa 1993–2000.
- Luottamustehtävät: Vapaakirkon työntekijäliiton hallituksen puheenjohtajana sekä työntekijäliiton edustajana Vapaakirkon palkkatyöryhmässä, Vapaakirkon lähetystoimikunnan jäsenenä, Vapaakirkon edustajana SEN:n paikallisekumenian jaostossa. EP:n ja Kaakkois-Suomen Vapaaseurakutien alueyhdyshenkilönä.
Katse tulevaisuudessa
Vaikka eläkepäivät alkavat, työ hengellisellä kentällä jatkuu uudenlaisessa roolissa.
—Haluaisin toimia pastorien ja lähetystyöntekijöiden tukijana, työnohjaajana ja rohkaisijana, Almgren summaa.
Juuri nyt Kai ja Johanna Almgren suunnittelevat loppusyksyn matkaa Thaimaahan, jossa suunnitelmissa on käydä tapaamassa ja tukemassa siellä olevia Vapaakirkon lähettejä.
Kai Almgren sanoo olevansa käytettävissä myös vierailevana puhujana seurakunnissa ja haluaa niissä korostaa erityisesti luonnollista yliluonnollisuutta. Hänen mielestään Pyhän Hengen osallisuus ja armolahjat kuuluvat kaikille uskoville – eivät vain tietylle ”erikoisihmisten” joukolle.