Lähetysjohtajan sydäntä lämmittää erityisesti se, ettei tämä innostus rajoitu vain omaan kaveripiiriin tai Suomen rajojen sisäpuolelle, vaan se ulottuu yli kieli-, kulttuuri- ja jopa maanrajojen. Kaiken tämän keskellä koen vahvasti, että elämme hengellisesti erityistä aikaa, erilaista kuin omassa nuoruudessani 1990-luvulla. Se saa minut keski-ikäisenä kysymään: miten minä voin olla mukana juuri nyt?
Kun uuden sukupolven edustaja tulee silmät loistaen kertomaan, että maailmassa on yhä kokonaisia kansanryhmiä, joissa kukaan ei tunne Jeesusta, meillä kokeneemmalla sukupolvella voi olla kiusaus ajatella: eihän tämä ole mitään uutta. Onhan suomalainen vapaakirkollinen lähetystyö halunnut keskittyä juuri niin sanottuihin saavuttamattomiin kansoihin jo aivan alkuajoistaan, 1800-luvun lopulta lähtien. Silti kysymys ei ole siitä, onko asia uusi, vaan siitä, miten siihen vastataan tässä ajassa.
Meidän vanhempien haaste, miten iloita nuorten innosta ja kulkea heidän rinnallaan niin, että jaamme kokemusta ja viisautta tukahduttamatta intoa? Löydämmekö tasapainon, jossa innostus saa suuntaa ja juuret, jotta se kestää, syvenee ja kantaa hedelmää? Tämä ei ole vain nuorten vaan meidän kaikkien yhteinen tehtävä.
Palaankin usein suomalaiseen sananlaskuun ”Aika aikaansa kutakin” tai Saarnaajan sanoihin ”Kaikella on aikansa”. Ne muistuttavat minua ja meitä kaikkia – eri-ikäisiä, eri kohdassa elämän- ja lähetyspolkua olevia – siitä, että saamme olla osa Jumalan suurta ja ikuista suunnitelmaa juuri tässä ja nyt. Jokainen omana aikanamme.
Omassa elämässäni tämä on tarkoittanut erilaisia tehtäviä eri vaiheissa. Tämän vuosituhannen alussa sain olla itse lähetettynä toisella puolella maailmaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana roolini on muuttunut. Olen saanut keskittyä mahdollistamiseen, jotta toiset voivat lähteä. Silti palaan yhä uudelleen samaan rukoukseen: olenko oikealla paikalla, elänkö Jumalan aikataulussa? Menneitä on tärkeää muistella silloin, kun niistä voi oppia ja saada rohkaisua tulevaan. Liiallinen menneiden haikailu kääntää helposti katseen taaksepäin, pois siitä, mitä Jumala tekee nyt!
Raamattu sanoo kuningas Daavidista: ”Palveltuaan omana aikanaan Jumalan suunnitelmaa Daavid nukkui pois…” (Apt. 13:36). Uskon, että Jumalalla on jokaiselle perheenjäsenelleen merkityksellinen osa Hänen suunnitelmassaan aina elämämme loppuun asti. Emme tiedä tulevasta, mutta tiedämme, missä elämme: tässä ja nyt. Tämä on meidän aikaamme. Mikä on meidän tehtävämme ja osamme Jumalan suunnitelmassa tässä ajassa?
