Yleisönosasto: Kiitokset kesäjuhlista

Kuva: Roosa Mustikkamaa
Haluan lähettää suuret sydämet ja kiitokset eri tilaisuuksien järjestäjille.

Olen kolunnut kesäjuhlia jo yli neljäkymmentä vuotta ja olen nähnyt jo yhtä ja toista. Näillä juhlilla sydäntä lämmittivät erityisesti lauantain ja sunnuntain aamutilaisuudet, joissa seikkailivat äiti, isä ja tytär kera karhun. Interaktiivinen, monipuolinen, yllätyksellinen ja niin taidokkaasti toteutettu kokonaisuus ihastutti kerta kaikkiaan. Harvoin, niin harvoin olen nähnyt niin hyviä kokonaisuuksia ja nautinnollisia tilaisuuksia. Siellä sopuisasti lapset ja aikuiset — eri ikäiset. Näihin tilaisuuksiin mahtuivat kirkkokunnanjohtaja ja tavalliset tallaajat. Ja jatkumo kahden tilaisuuden välillä toimi erinomaisesti. Hyvä, hyvä. Ehdottomasti olivat juhlien parasta antia.

 

Myös musiikkitilaisuudet olivat hyviä. Täydellinen lopetus oli konsertti, jossa esiintyivät Lasse Heikkilä ja Pentti Hietanen kera yhtyeen. Harmillista, että niin moni oli ehtinyt lähteä ennen tilaisuuden lopullista päättymistä. Lauantaina joissain tilaisuuksissa musiikkien volyymit olivat omille korville turhan kovat, mutta paikkaa vaihtamalla sai nautinnon niistäkin.

Hienoa on ollut se, että aina vain nuoria on mukana, mikä tarkoittaa sitä, että jatkumoa on.

Monet tuttavat olivat löytäneet Seinäjoelle. Moni oli jäänyt kotiin syystä tai toisesta. Itse koin yhteyttä sekä Jumalan suuntaan että ystävieni kanssa. Pidän kesäjuhlia erittäin tärkeänä asiana vapaakirkollisen herätyksen keskellä. Hienoa on ollut se, että aina vain nuoria on mukana, mikä tarkoittaa sitä, että jatkumoa on. Toki, kyllä meidän aikuisten pitää myös harjoituttaa lapsia juhlille. Lasten juhliin en tänä vuonna tutustunut lainkaan. Lasten ”osastolla” näytti kuitenkin olevan hyvää liikehdintää. Partiopiste ja nuorten hengauspiste olivat toimivat. Oma jälkikasvu viettiä aikaa lähinnä siellä.

Hanna-Kaisa Nikunen Hämeenlinna
JAA ARTIKKELI: