Vaikka haaste on suuri, ikiaikainen evankeliumi ja Raamatun sanoma pitävät pintansa myös modernin kulttuurin keskellä ja alati muuttuvassa ympäristössä. Tätä heijasteli työntekijäpäivien anti laidasta laitaan. Suomen teologisen opiston Opintoekstrat ovat jo muodostuneet olennaiseksi osaksi työntekijäpäiviä, samoin Teologisen opiston pastorilinjalla opiskelevien läsnäolo. Näillä päivillä oli keskeisesti esillä myös Järvenpäässä toimiva Tulisielukoulu. Kaiken tämän keskellä perinteinen julistus ja ylistys eli vahvana, samoin Vapaakirkon eri toimialojen edustamat osa-alueet.
Kaikkiaan työntekijäpäivät osoittivat, että ajan ja muuttuvan kulttuurin haasteisiin ollaan vastaamassa tosissaan. Suuri pointti on, miten nuorempia sukupolvia voidaan opetuslapseuttaa menestyksellisesti. Näyttää siltä, että purjeita on osattu kääntää oikeaan tuuleen.
Purjeiden lisäksi tarvitaan vakauttavaa kölipainoa. Yksi Sanan ruisleipää päivillä jakaneista oli Manuel Rautalahti Kihniöltä.
– Metodi, jota Jumala on aina käyttänyt ja tulee käyttämään, on evankeliumin saarna.
Seniori ja ensikertalainen
Teuvan vapaaseurakunnasta päiville osallistuivat lapsi- ja nuorisotyöntekijä Ottilia Kuivamäki ja juuri eläköitynyt pastori Arto Koivukoski.
– Paljon on muuttunut siitä, kun olin ensi kertaa työntekijäpäivillä vuonna 1986. Yksi iso muutos on, että täällä aidosti ylistetään Herraa. Rukous- palvontahetket ovat tosi voimaannuttavia, Koivukoski kiittää.
– Tulisielukoululaisten osuus oli hyvä. He herättivät ajatuksia ja auttoivat ymmärtämään, missä maailmassa elämme.
Täällä ylistetään aidosti Herraa. Rukous- ja palvontahetket ovat tosi voimaannuttavia.
– Työntekijäpäivät ovat aina olleet minulle ainutlaatuinen tapahtuma. Täällä verkostoituu ja kohtaa vertaisiaan. Kun on pienessä seurakunnassa, sen merkitys korostuu, Koivukoski toteaa.
Ottilia Kuivamäki iloitsi uusiin, varsinkin samaa työtä tekeviin ihmisiin tutustumisesta.
– Paikka on uusi, ihmiset uusia, mutta on silti hyvä mieli. Olen nauttinut monista kohtaamisista.
Erityiset kiitokset Kuivamäki osoittaa lapsi- ja varhaisnuorisotyön LaVa-verkostolle.
– LaVan vetämä setti oli ihan huikea, päivän paras! Itkin ja iloitsin, kun kuuntelin.
– Meillä on seurakunnassa hyvä tilanne lapsi- ja nuorisotyössä. Iloitsen siitä, miten nuoriin sukupolviin suhtaudutaan, Kuivamäki kiittää.
Teksti: PT Juntumaa
Ilmastoasioissa kannattaisi kuunnella nuoria
Työntekijäliiton hallituksen jäsen, seurakunnanjohtaja Jukka Laamanen iloitsi työntekijäpäivillä erityisesti keskinäisestä veljeydestä ja sisaruudesta. Ilmapiiri oli hänen mielestään rohkaiseva, kannustava ja mutkaton. Eri-ikäisten yhteys oli hänestä ”käsittämättömän hienoa”.
– Kenelläkään ei ole tarvetta brassailla, vaan saa olla ihan oma itsensä. Ilmapiiristä kertoo paljon myös se, miten vahvasti meidän työntekijäkuntamme on mukana ylistyksessä.
– Jumalan kohtaaminen yhdessä on meille tärkeää, ja sille on annettu aikaa. Jumala rakastaa yhteyttä!
Ossi Könösen osuus sai Laamaselta erityistä kiitosta. Siitä tunnisti eletyn elämän ja Jumalan johdatuksen vaikutuksen. Samoin kiitosta sai Suomen teologisen opiston tuore näkökulma.
– Opiston osuus on välillä teoreettista eikä aina kohtaa ihan täysin työntekijöiden arkea, mutta ehkä sen ei tarvitsekaan, Laamanen miettii.
Tulisielukoululaisia työntekijät halusivat kuunnella ja siunata. He edustivat nykyistä nuorta sukupolvea, jonka arvostaminen ja ottaminen mukaan on tärkeää. Nuoret puolestaan palvelivat rukouspalvelussa.
– Tapa siunata ei ole vain jokin temppu, vaan sillä on suuri hengellinen vaikutus. Se tuo myös sekä siunaajalle että siunattavalle valtavan ilon.
– Se, että siunasimme nuoria myös taloudellisesti, on konkreettinen merkki siitä, että iloitsemme nuorista.
Jukka Laamanen kertoo pohtineensa kahta asiaa: Miten saataisiin yhä useammat työntekijät tulemaan työntekijäpäiville ja olemaan paikalla kaikki päivät? Entä voisiko sisältöä rukata niin, että kohtaamiselle jäisi nykyistä enemmän aikaa?
Kokonaisuus saa kiitosta
Hämeenlinnan vapaaseurakunnan pastori Arto Kortemaa kertoo pitävänsä muutoksesta, että Teologisen opiston osuus on jaettu eri päiville. Se palvelee hänen mielestään kuulijoita paremmin, kuin että olisi erikseen maanantaipäivän opintoekstra.
Kortemaa on tyytyväinen päivien kokonaisohjelmaan.
– On hienoa olla erilaisina mutta tasavertaisina toisten kanssa, Kortemaa kiteyttää.
Porin vapaaseurakunnan pastori Mika Tapio iloitsi siitä, että seurakunnan perustehtävä, valloittava evankeliumi oli hyvin esillä. Hänelle niin kuin Laamasellekin Ossi Könösen osuus oli merkittävä.
Teksti: Merja Pitkänen
Kyyniset milleniaalit kaipaavat aitoutta
Janika Erkko, Sara Juntunen, Jenni Kangasluoma ja Petra Hämäläinen pysähtyivät työntekijäpäivillä yhteisen pöydän ääreen, ja keskustelussa nousivat esille erityisesti milleniaalien eli 1980-luvun alun ja suunnilleen 1990-luvun puolivälin tai 2000-luvun alun aikana syntyneiden mielipiteet ja asenteet. Tämä urbaaniksi sukupolveksikin sanottu sukupolvi tunnistaa olevansa kyyninen, itse asiassa kyynisin tähän mennessä.
– Kun puhutaan milleniaaleista, on syytä muistaa, että 2010-luku ja 2020-luku ovat ihan eri asioita. Moni asia on muuttunut siitä, kun olimme teini-ikäisiä, siihen, että olemme nyt aikuisia, Jenni Kangasluoma painottaa.
Nopea muutos on milleniaalien tunnusmerkki, ja tähän liittyy lyhytjänteisyys, keskittymiskyvyn puute, uupuminen, joskus jopa näköalattomuus.
Mutta on myös muita tunnusomaisia piirteitä. Tämä sukupolvi haluaa keskustelevuutta, ei valmiita vastauksia, jotka on omaksuttava sellaisinaan. Arvostava sävy niin keskustelussa kuin esimerkiksi kirjoissa on tärkeä.
Seksuaalisuus kiinnostaa tietenkin nuoria, mutta jos näkemykset ovat luotaan työntäviä, sävy on kylmä. Mustavalkoisuus tökkää, samoin ylhäältä päin tuleva saarna tai mielipide. Pia Rendicin ote seksuaalisuudesta puhuttaessa saa kiitosta.
Voimavarat ovat tiukoilla
Kun puhutaan kirjoista, kaikki nuoret naiset ovat kuin yhteen ääneen sitä mieltä, että he jaksavat lukea vain kirjoja, joissa on kysymyksiä, osallistava näkökulma ja joissa teksti on jäsenneltyä ja luvut tarpeeksi lyhyet. Myös kieliasu ja taitto on tärkeä.
– Palkitsee, että saa yhden luvun luettua!
Joku tosin mainitsee myös sen, että haluaisi löytää uudelleen keskittymiskyvyn. Paul Raja-ahon kirja Usko Piikkilästä saa kiitosta. Nuori nainen voi siis innostua iäkkään papin elämäkerrallisesta kirjasta, kun se on kirjoitettu hänelle sopivaan muotoon!
Korona-aika on kuormittanut nuoria aikuisia, ja voimavarat ovat usein puheenaiheena. Jaksaminen on tiukoilla. Suomen Viikkolehteen toivotaankin käytännöllisiä juttuja esimerkiksi siitä, miten kasvattaa lapset tuntemaan Jeesus ja miten nuori aikuinen voi vastata perhe-elämän tarpeisiin. Esimerkiksi erilaiset perhemuodot ja niin sanottu sukupuolien moninaisuus tulevat jo päiväkodissa ja koulussa vastaan, joten kristityt vanhemmat tarvitsevat välineitä käsitellä asioita lasten kanssa.
Kun puhutaan milleniaaleista, on syytä muistaa, että 2010-luku ja 2020-luku ovat ihan eri asioita.
Nuorille aikuisille tarvitaan esikuvia, ja keskustelussa nousee esille nuorisotyönjohtaja Tommi Koivunen. Häntä arvostetaan. Samoin nostetaan esiin Henna Saarinen, sillä hän on ”tarpeeksi räiskyvä” ja pystyy puhumaan oman elämänsä kautta sinkkuudesta. Sekä Koivunen että Saarinen saavat kiitosta aitoudesta, ja aitoutta nämä nuoret naiset arvostavat.
Myös ammatillista osaamista arvostetaan ja terapeutteja kuunnellaan, mikä heijastaa tarvetta saada elämään tasapainoa.
Viikkolehteen toivotaan tarpeeksi lyhyitä juttuja, jotka ”jaksaa lukea”, mieluummin sarjoja kuin pitkiä kokonaisuuksia. Seurakuntakulttuurista pitäisi olla juttuja.
– Uupumuksesta ja voimavarojen puutteesta tai yleensä voimavaroista olisi hyvä saada samaan juttuun puhumaan nuori ja vanhempi. Pietiläisen Jopilla on hyviä ajatuksia tähän liittyen. On ihan helmeä saada eri-ikäiset puhumaan yhdessä.
Naisten puheessa on paljon kysymyksiä, joista olisi hienoa saada juttuja Viikkolehteen. Miten seurakuntakulttuurista voisi puhua niin, että saadaan esille asiakaskokemus? Entä millaista on olla naispastorin puoliso tai yleensä työntekijän puoliso? Kuka haluaisi avata tätä ja muita tärkeitä asioita aidosti ja rehellisesti?
Teksti: Merja Pitkänen
