Usko Jeesukseen on kulkenut minun ja perheeni arjessa mukana aina. Minua voi sanoa kirkossa kasvaneeksi, sen verran tutuksi sunnuntain jumalanpalvelukset ja moni muukin seurakunnan toiminta on tullut. Vanhempani ovat uskovia, joten taustani on vahvasti kristillinen.
Kuitenkin yläkouluiässä aloin ajatella Raamatun totuuksia ja uskon asioita vähän syvällisemmin. Aloin käydä erilaisissa hengellisissä tapahtumissa ja sain itselleni uskovia kavereita.
Yksi erityinen tapahtuma jäi mieleen ehkä vähän erilaisena kuin muut, joissa kävin. Seinäjoella lokakuussa 2023 järjestetyssä Valtakunta-tapahtumassa tunsin ensimmäistä kertaa Pyhän Hengen läsnäolon.
Kaikki ystäväni ovat aina tienneet, että minä uskon Jeesukseen.
Vaikka Jeesus on aina ollut tietyllä tavalla osa minua, suurin piirtein Valtakunta-tapahtuman aikoihin lapsenuskoni vaihtui ihan omaksi valinnakseni seurata Jeesusta.
Uskoni on saanut vahvistua seurakunnan keskellä. Todella paljon olen käynyt nuortenilloissa, ja tärkeä roolinsa on ollut seurakuntaleirillä. Kesällä 2024 kävin leirin aikana kasteella, ja muutenkin koin leirin opetukset tärkeäksi hengelliselle kasvulleni.
Koulussa ja koulukavereideni suhtautumisessa minuun mikään ei muuttunut sen jälkeen, kun vahvistin päätökseni seurata Jeesusta. Käyn Jyväskylän kristillistä koulua, joten usko on yleinen tausta aika lailla kaikilla oppilailla. Kaikki ystäväni ovat aina tienneet, että minä uskon Jeesukseen.
Jalkapallon lisäksi olen kilpaillut freestylehiihdossa, jossa saavutin viimeksi SM-pronssimitalin.
Uskon lisäksi urheilulla on ollut suuri roolinsa meidän perheemme elämässä. Isäni pelasi pitkään jalkapalloa pääsarjatasolla, joten on luonnollista, että myös minä, isosiskoni ja pikkuveljeni pelaamme jalkapalloa.
Minä pelaan Jyväskylän Komeetoissa 16–vuotiaiden joukkueissa, muutaman vuoden tauon jälkeen.
Jalkapallon lisäksi olen kilpaillut freestylehiihdossa, jossa saavutin viimeksi SM-pronssimitalin.
Tärkein asia elämässä on kuitenkin usko Jeesukseen. Kun mietin kysymystä, miksi uskot, oikeastaan ei keksi yhtään syytä olla uskomatta. Jeesukselta olen saanut rauhan sydämeeni.
Olen kokenut, että kun annan Jeesuksen tulla sydämeeni asumaan, hän on mukana kaikessa, mitä teen.
Saan tuntea Jeesuksen rakkauden niin minua kuin toisiakin ihmisiä kohtaan ja yhä uudelleen hämmästyä viisautta, mikä on hänen sanoissaan Raamatussa.
Haluan, että Jeesus on osa minua tulevaisuudessakin.