Kesäjuhlien ohjelmaa on suunniteltu siten, ettei erillistä nuortenohjelmaa tarvita. Areenan B-halliin toisen kerroksen aulaan tulee aitiopaikalle kuitenkin nuorten alue, josta on näköyhteys päälavalle.
– Nuoret saavat hengailla omassa rauhassa, kuitenkin keskellä kaikkea, kertoo Seinäjoen vapaaseurakunnan nuorisotyövastaava Juha-Pekka Hopeavuori.
Lasten, varhaisnuorten ja lapsiperheiden tarpeet huomioidaan kahdessa päälavan ”koko kansan” aamupäivätilaisuudessa: Lauantain Yhteinen tulevaisuus -tilaisuuteen kootaan lasten suurkuoro, sunnuntain samannimisessä tilaisuudessa tehtäväänsä siunataan uusi kirkkokunnanjohtaja Tommi Koivunen.
– Ihanaa, kun näkyy se, että meillä on eri-ikäisiä ihmisiä, ja olemme kaikki yhdessä siunaamassa Tommia, sanoo lasten, varkkien ja perheiden juhlatarjonnasta päävastuun kantava Marika Hakola.
Puuhaa ja aktiviteettia
Lasten ja varkkien omat tilaisuudet järjestetään A-hallin ylätasanteen lavalla. Tasanteelta löytyvät myös puuha-alueet, joissa on mahdollisuus koti- ja autoleikkeihin, askarteluun, puutöihin ja legoilla rakenteluun. Siellä ja A-hallin messukylän aktiviteettialueella käynnistetään lasten ja varkkien juhlat Kids’ Action Night -tapahtumalla. Aktiviteettialueella on tarjolla salibandya, sumopainipuvut, jättihanskanyrkkeilyä, pomppulinna ja ninja-alue. Kidariin noutaa paikallisia lapsia kaksikerroksinen bussi, joka kuljettaa lauantaina halukkaita juhlijoita Seinäjoen kiertoajelulla.
Juhlien perhetilat löytyvät A-hallin ylätasanteen yhteydestä. Siellä voi lämmittää pienten purkkiruoat, tutustua toisiin perheisiin ja pitää samalla pesuettaan silmällä. Näytöstä voi seurata päälavan tilaisuuksia. Pukuhuonetiloihin pystytetään myös vauvala vaipanvaihto- ja imetystarpeisiin.

Apua tarvitaan
– Onneksi eri asioista vastaavia tiimejä on mukavasti, Marika Hakola sanoo.
Hän järjestää itse muun muassa kouluikäisten lasten opetustuokiot, joissa seurataan Paavalin elämää. Varkeille ja alle kouluikäisillekin on omia tuokioitaan. Lauantaina lastenlavalla pidetään konsertti.
Tiimeihin on rekrytoitu toistaiseksi pääosin seinäjokisia ja lähialueella asuvia. Yhteensä lasten, varkkien ja perheiden juhlia rakentamaan tarvitaan kymmenittäin talkoolaisia.
– Emme selviä itseksemme.
Hakola kehottaakin seurakuntia ilmoittamaan, ketkä heiltä voivat ottaa yhden tai useamman kolmen tunnin vuoron puuha- ja aktiviteettialueiden valvomiseen. Lasten kanssa toimivien aikuisten on hyvä olla seurakunnan suosittamia.
Lastenhoitoon resurssit eivät riitä, mutta B-hallin takaosaan tuodaan pienten leikkikehä sekä pöytiä ja varusteita hiljaista puuhaa varten. Näin perheet voivat olla mukana päälavan tilaisuuksissa.
Kokemus pysyy lapsillakin mielessä pitkään, ja juhlilla on paljon ilmaisia elämyksiä.
Mieleenpainuva kokemus
Kesäjuhlille saapuminen on perheelle taloudellinen ja ajankäytöllinen satsaus. Miksi se kannattaa?
– Kokemus pysyy lapsillakin mielessä pitkään, ja juhlilla on paljon ilmaisia elämyksiä, sanoo Marika Hakola.
Kesäjuhlilla on myös tarjolla hengellinen ympäristö, joka voi rohkaista sekä lapsia että vanhempia omassa jumalasuhteessa.
– Ja jos sellaista ei ole, voi löytää suhteen Jeesukseen. Juhlilla voi saada myös uskovia kavereita ja perheet voivat tutustua uusiin perheisiin. Ystävyyssuhteet saattavat kantaa pitkällekin.