Vaikka Antero Laukkasella on paljon meriittejä ja vaikka hän oli vahva yhteiskunnallinen ja hengellinen vaikuttaja, hän oli ennen kaikkea mies, johon sopivat Jeesuksen sanat: ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.” (Joh. 15:15.)
Antero Laukkanen oli Jeesuksen ystävä ja puhui mielellään tästä sydänystävästään. Edes vakava sairaus ei vienyt intoa kertoa Jumalan valtakunnasta ja kutsua sinne lähimmäisiä. Hän teki jopa ”pyörätuolikiertueen”, kun liikuntakyky oli heikentynyt.
– Kun keväällä 2022 lähdimme yhtä aikaa Helsingissä Kansalliselta rukousaamiaiselta, Antero kertoi jalkojen vaivaavan.
– Silloin emme vielä tienneet, että vakava sairaus oli jo puhjennut ja että se uuvuttaisi hänet muutamassa vuodessa, Päivä Osakeyhtiön toimitusjohtaja Merja Pitkänen kertoo.
– Antero, jota tuttavallisesti minäkin Moosekseksi nimitin, lupasi vuonna 1995, että hän kirjoittaisi kirjan, mutta vasta sitten, kun hänellä olisi jotakin tärkeää sanottavaa. Ja tuttuun tapaansa nauroi makeasti päälle.
Antero Laukkanen piti Pitkäselle antamansa lupauksen. Sairastuttuaan hän koki, että nyt oli ”jotakin tärkeää sanottavaa”. Kirjan toimittajaksi hän pyysi Iina Mattilan. Anteroa ja Iinaa yhdistivät vahva sitoutuminen rukoukseen ja intohimo yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kun Mattila 12-vuotiaana vieraili eduskunnassa luokkansa kanssa, hän esitti kysymyksen, joka päätyi myös Antero Laukkasen elämäkerralliseen muistelmakirjaan: ”Missä täällä on se huone, jossa Mooses rukoilee?”
– Kun Iina Mattilan toimittama Kansanedustajan salainen elämä julkaistiin Vapaakirkon kesäjuhlilla 2023, Mooses edelleen jaksoi iloita evankeliumista.
– Hän haastoi rukoukseen Suomen puolesta, eikä hänen huumorinsa sairauden aikanakaan sammunut, vaan tärkeän teeman höysteeksi hän sai yleisönsä myös naurun kyyneliin, Merja Pitkänen muistelee.
Jumalan loputon armo
Antero Laukkasella oli merkittäviä ystäviä ja tuttavia eri puolilla maailmaa. Hän olisi voinut omistaa muistelmakirjansa monelle tärkeälle vaikuttajalle, mutta hänelle tyypilliseen tapaan hän valitsi toisin: ”Omistan tämän kirjan Aila ja Risto Kotkavuorelle, jotka oivalsivat espoolaisessa Karakallion betoniviidakossa lasten ja nuorten huutavan vanhemmuuden tarpeen ja antoivat elämänsä alttiiksi.”
Kotkavuoren pariskunta piti pyhäkoulua sekä tyttö- ja poikakerhoa, ja näin Anterokin kuuli taivaan Isän rakkaudesta. Kotkavuoret myös veivät Anteron Vapaakirkon lastenleirille Santalaan ja kattoivat kaikki kustannukset. Antero tuli uskoon, ja loppu onkin historiaa!
Kirjassaan Antero Laukkanen sanoo kuin testamenttinaan: ”Kun katson elämääni taaksepäin, nousevat päällimmäisiksi Jumalan kaikkivaltius ja hänen loputon armonsa, joka on varustuksena meille kaikkeen, mihin hän meidät kutsuu.”
Laukkanen kuunteli Kutsujansa ääntä, oli valmis toteuttamaan hänelle annetut tehtävät ja luotti loppuun saakka kaikkivaltiaan Jumalan rakkauteen ja armoon.
Mooses on perillä, me jatkamme matkaa ja nojaudumme Jeesuksen sanoihin: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25–26.)
