›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

Loppiainen – ei pelkkä joulun lopetus

Kirkkoisä Origenes esitti jo 200-luvulla ilmeisesti Matteuksen evankeliumissa kerrottuun Jeesuksen saamien lahjojen määrään perustuvan ajatuksen, että Jeesusta katsomaan tulleita itämaan tietäjien oli kolme. Tietäjien perimätiedon mukaiset nimet – Melchior, Balthasar ja Kaspar – vakiintuivat kuitenkin vasta 700-luvulla. Kun psalmin 72 jakeita 9–11 ryhdyttiin tulkitsemaan ennustuksena tietäjien kotiseudusta, pääteltiin, että kyseessä olivat Nubian ja Arabian, Saban sekä Tarsisin kuninkaat. 1300-luvulta lähtien yksi heistä – useimmiten Kaspar – on kuvattu ihonväriltään mustaksi. Kuva: Pixabay
Loppiainen on joulua vanhempi juhla, jolle on riittänyt historiassa useampiakin joulusta kokonaan itsenäisiä aiheita.
Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille. Kirjaudu sisään tai ota yhteyttä asiakaspalveluun, jos sinulla ei ole vielä tunnuksia.

JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää