2020-luvun alussa nuorten miesten hengellisyys lähti yllättäen kasvuun, joka jatkuu yhä. Havainto perustuu muun muassa vuosittaisiin kyselyaineistoihin, joita Suomen luterilainen kirkko kerää rippikoululaisilta sekä kirkon nelivuotiskertomuksessa hyödynnettäviin Gallup Ecclesiastica -aineistoihin. Vuoden 2024 Gallup Ecclesiastica -aineistossa kristinuskon Jumalaan uskovien 18–29-vuotiaiden miesten osuus on 18 prosenttia, naisten 11. Nuoret miehet myös pitävät itseään useammin uskovina kuin nuoret naiset, jotka määrittelevät itsensä miehiä todennäköisemmin henkisiksi. Nuoria naisia, jotka eivät usko Jumalaan (38 %), on ensi kertaa selvästi enemmän kuin miehiä (31 %).
Suomalaistutkimusten yleiskuvaa tukevat muutkin kotimaiset ja Suomea koskevat kansainväliset aineistot. Vastaavaa kehitystä on hiljattain havaittu myös muissa länsimaissa. Nuorten miesten ja naisten uskontosuhteen eriytyvää kehitystä on selitetty muun muassa naisten liberalisoituvalla arvomaailmalla, johon liittynee konservatiivisena pidetyn kirkon kritiikkiä.
Suomalaisnuorten parissa uskonnollisuudesta on jo tullut vähemmistöidentiteetti.
Vastakulttuurin vetovoima ja katsomusten moninaisuus
Media on pitänyt voimakkaasti esillä nuorten miesten hengellisen heräämisen ilmiötä. Silti on syytä huomata, että kristinuskoon sitoutumattomia nuoria — sekä miehiä että naisia — on yhä selvästi enemmän kuin sitoutuneita.
Suomalaisnuorten parissa uskonnollisuudesta onkin jo tullut vähemmistöidentiteetti, mikä saattaa toimia vetovoimatekijänä. Kristinusko edustanee osalle nuoria miehiä houkuttelevaa vastakulttuuria. Ateismi ja uskonnottomuus on ollut aiemmin yleisintä juuri heidän keskuudessaan. Nyt ateisteja ja uskonnottomia on eniten neli- ja viisikymppisissä miehissä — siis nuorten poikien ja miesten isissä. Heille uskonnottomuus on tyypillisesti ollut tietoinen, vastakulttuurinen valinta, mutta nykynuorille asetelma näyttäytyy toisenlaisena.
Nuorten miesten kiistatta yleistynyt sitoutuminen kristinuskoon kyseenalaistaakin sekä oletuksen naisten miehiä voimakkaammasta uskonnollisuudesta että oletuksen sukupolvi sukupolvelta etenevästä maallistumisesta.
Kolmas hiljattainen yllätys nousee vuoden 2024 rippikouluaineistosta: suurten kaupunkien keskustassa asuvat rippikoululaiset uskoivat useammin Jumalan olemassaoloon ja Jeesuksen ylösnousemukseen kuin muut. He kokivat myös useammin uskonsa vahvistuneen rippikoulussa. Muutos voi johtua esimerkiksi siitä, että maahanmuuton myötä moninaistunut suurten kaupunkien katsomuksellinen ilmapiiri vahvistaa nuorten uskonnollisuutta.
Joka toinen tyttörippikoululainen ilmaisi uskovansa ainakin jossain määrin Jumalan olemassaoloon.
Ovatko tytöt jo poikien kintereillä?
Yllätykset eivät lopu tähän. Rippikouluaineistossa havaittiin poikien osalta selkeä kasvu kristinuskoon sitoutumisessa jo vuonna 2021. Aiemmin poikien ja tyttöjen sitoutuneisuus oli samalla tasolla, jolla se tyttöjen osalta myös pysyi. Jumalaan ja Jeesuksen ylösnousemukseen uskovien sekä rippikoulussa uskonsa vahvistumista ja rohkaistumista rukoukseen kokeneiden poikien osuus on jatkanut sittemmin vahvaa kasvuaan.
Vuoden 2024 rippikouluaineistossa tyttöjenkin kristillisyys osoittaa ensi kertaa kasvun merkkejä, vaikka pojat ovatkin yhä selvästi heitä kristinuskoon sitoutuneempia. Joka toinen tyttörippikoululainen ilmaisi uskovansa ainakin jossain määrin Jumalan olemassaoloon. Myös uskossa Jeesuksen ylösnousemukseen sekä uskon ja henkilökohtaisen rukouselämän vahvistumisessakin näkyy tytöilläkin kasvua.
Tyttöjä koskevaa uutta kehitystä ei olla vielä havaittu muissa tutkimuksissa, joten siihen tulee suhtautua varauksin. Hyvin mahdollista on silti, että olemme jo siirtyneet aikaan, jossa nuorilla on tilaa tutkia myös kristinuskon mahdollisuuksia elämää perustavana ja suuntaavana suurena kertomuksena.
Artikkelin tiedot perustuvat tutkija Jouko Porkan ja käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelän Uskonto, katsomus ja kasvatus -aikakauskirjassa joulukuussa 2024 julkaistuun artikkeliin ”Poikien usko vahvistunut edelleen – seuraavatko tytöt perässä? Pitkittäistutkimus rippikoulunuorten suhteesta kristilliseen uskoon ja rippikoulun vaikutuksesta siihen”.
Näkyykö nuorten hengellisen heräämisen ilmiö vapaaseurakunnissa?
Suomessa on vajaa sata vapaaseurakuntaa, joista neljäsosa tekee nuorisotyötä. Näkyykö nuorten hengellisyyden vahvistuminen niiden piirissä? Mitä vapaaseurakunnissa nuorisotyötä tekevät ajattelevat ilmiöstä? Viikkolehti selvitti asiaa kyselyllä, johon saatiin kahdeksan vastausta. Niiden voidaan siis olettaa kattavan noin kolmanneksen nuorisotyötä tekevistä vapaaseurakunnista.
Kolme kahdeksasta vastaajasta oli havainnut merkkejä nuorten hengellisyyden vahvistumisesta ympäristössään, työssään tai seurakunnassaan. Nuorten tilaisuuksissa käyvien määrä oli kasvanut selvästi. Yksi vastaaja viittasi peräti 40 prosentin kasvuun vuoden taakse verraten. Uusia nuoria tulee jatkuvasti mukaan. ”Jotain on oikeasti tapahtumassa, ja tapahtunut jo!”
Toimintaan hakeudutaan hengellisistä syistä, ja nuoria on tullut uskoon. He ovat asiasta avoimia ja tuovat rohkeasti kavereita mukanaan.
Vaikka vastaajista suurin osa ei tunnistanut työssään merkkejä nuorten vahvistuvasta hengellisyydestä, viisi kahdeksasta ilmoitti tuntevansa henkilökohtaisesti jonkun, jonka työssä tai ympäristössä ilmiö näkyy. Moni mainitsi nuorten tekemän rohkean ja tuloksekkaan katuevankelioinnin. Eräs vastaaja kertoi kuulleensa etenkin nuorista miehistä, jotka ovat alkaneet lukea itsenäisesti Raamattua, tulleet uskoon ja löytäneet tiensä seurakuntaan.
Valtaosa kyselyyn vastanneista ei tunnistanut merkkejä nuorten hengellisestä heräämisestä työssään tai ympäristössään, vaikka muista vapaaseurakunnista oli saatettu kuulla toisenlaistakin viestiä. Tilannetta selitettiin muun muassa ilmiön luonteella. Tilastollisesti verrattain suuri, mutta ruohonjuuritasolla vaikeammin erotettava ilmiö näkynee selkeämmin luterilaisen kirkon hyvin laajassa nuorisotyössä. Hengellisistä asioista kiinnostuneet nuoret eivät välttämättä hakeudu ensi sijassa vapaakristillisiin seurakuntiin, joiden kynnys koetaan ehkä korkeampana ja julkikuva vähemmän vetovoimaisena. Vapaaseurakunnat myös tunnetaan luterilaista, ortodoksista tai katolista kirkkoa heikommin.
Eräs vastaaja pohti, mikä on ulospäin suuntautuvan lapsi- ja nuorisotyön tila vapaaseurakunnissa. Tehdäänkö sitä, annetaanko siihen tukea? ”Ehkä emme osaa vielä toimia siellä missä hengellisesti avoimet ihmiset ovat”, pohti toinen vastaaja.
Jääkö raamatunopetus syvällisyyden sijaan innostamisen tai yksinkertaisen julistamisen tasolle?
Vapaaseurakuntien raamatunopetuskin herätti kysymyksiä. Jääkö se syvällisyyden sijaan innostamisen tai yksinkertaisen julistamisen tasolle? ”Nuoret/nuoret aikuiset saattaisivat kaivata syvempää, selkeämpää ja myös analyyttisempää opetusta, jossa Raamatun tekstejä selitetään jae jakeelta ja vasta selityksen jälkeen tuodaan se sovellus nykypäivään.” Vastaaja näki, että kirkkokunnan arvojen ja historian kirkastamisesta voisi yleisemminkin olla hyötyä; niillä lienee merkitystä etenkin vaihtoehtoja punnitseville nuorille miehille. ”Vapaaseurakunnista saattaa tulla sellainen olo, että tietynlainen selkeys ja kirkkokuntaymmärrys sekä sen eteenpäin viestiminen on vajavaista.”
Mediassa on pidetty tiiviisti esillä etenkin nuorten miesten hengellistä heräämistä. Se, ettei omassa työssä ja seurakunnassa kuitenkaan näy nuorisotyön piristymistä, voi herättää monenlaisia tunteita.
”Rehellisesti tuntuu hassulta, että meidänkin piireissä asiaa hypetetään paljon, vaikka sen olemassa olemiselle (nimenomaan meidän piireissä) ei nähdä oikein mitään merkkejä”, totesi eräs kyselyyn vastannut. Myönteistä toki on, jos nuoria tulee uskoon, mutta vastaaja peräänkuulutti realismia.
Useammasta vastauksesta kuvastuu innostus: ”Tunnen olevani etuoikeutettu, että saan palvella Jumalaa tässä ajassa nuorten keskellä, siitäkin huolimatta, että se ei koskaan näkyisi omassa työssä”, eräs vastaaja kirjoittaa. Hänestä yleinen tilanne luo toivoa omaankin työhön, jos toki myös ilmiöön tarttumiseen ja sen edistämiseen liittyviä paineita.
Jumalaa kiinnostavat ilmiöiden sijaan yksilöt.
Toinenkin vastaaja myöntää ilmiön haastavan itseään. Se kutsuu pohtimaan omaa toimintaa ja herättää kaipausta, mutta myös jopa kateutta tai häpeää: ”enkö osaa työtä jota olen jo pitkään tehnyt?!?” Jumalaa kiinnostavat kuitenkin ilmiöiden sijaan yksilöt, huomauttaa vastaaja. Hänen kontaktipiirissään olevista nuorista kolmasosa ei ole uskovia. Heistä osa pohtii, kyselee ja miettii kristinuskoa aidosti.
Eräs vastaaja myöntää pohtivansa aika-ajoin, onko ilmiö todellinen. Tekeekö Jumala jotakin suurta nuorten keskellä? Hän haluaa uskoa niin. Omassa ja kollegojen työssä näkyy myös pientä nostetta. Yhdessä pienetkin piristymiset tekevät paljon.
Miksi kristinusko kiinnostaa nuoria miehiä?
- Diakonia-ammattikorkeakoulun vanhempi tutkijat Jouko Porkka ja Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä nostavat rippikouluaineistosta tehtyjä havaintoja avaavassa artikkelissaan esiin joitakin tekijöitä, joilla lienee vaikutusta nuorten miesten vahvistuneeseen uskonnollisuuteen. Todennäköisesti ilmiölle on useita päällekkäisiä syitä. Yksi selitys on kristinuskon muuttuminen valtakulttuurista vastakulttuuriksi. Ateismi ja uskonnottomuus on ollut yleisintä nuorten miesten keskuudessa, mutta nykyisin ateisteja ja uskonnottomia on eniten noin 40–50-vuotiaissa miehissä — siis karkeasti ottaen rippikouluikäisten poikien isissä. Heille uskonnottomuus on tyypillisesti ollut tietoinen, vastakulttuurinen valinta, johon voi liittyä tapakristillisyyden kritiikkiä ja halua irtaantua kristinuskosta. Nykynuorille uskonnollisuus edustaa vastakulttuuria pikemmin kuin uskonnottomuus.
- On mahdollista, että nuorten miesten vahvistuva uskonnollisuus liittyy myös konservatiiviseen arvomaailmaan. Uskonnollisissa nuorissa on arvoliberaaleja ja -konservatiiveja määrällisesti liki yhtä paljon, mutta kaikissa nuorissa liberaaleja on enemmän, mikä pätee poikiinkin. Nuoret miehet ovat suunnilleen yhtä konservatiivisia kuin vanhemmat miessukupolvet, kun taas naissukupolvet ovat Suomessa olleet jatkuvasti edellistä liberaalimpia. Arvoliberaaliuden ja uskonnottomuuden on havaittu olevan yhteydessä toisiinsa. Selittääkö nuorten miesten kristillisyyden vahvistumisen ja konservatiivisten arvojen mahdollista yhteyttä esimerkiksi se, että uskonto tuo nuoren miehen elämään selkeyttä tukiessaan miehenä olemista ja perinteisiä sukupuolirooleja. Onko mahdollista, että perinteisemmät sukupuoliroolit viehättävät nykyisin kasvavaa osaa tytöistäkin?
- Porkka ja Tervo-Niemelä pohtivat myös, onko kirkon helpompi tavoittaa hyvinvoivat pojat kuin heitä huonommin keskimäärin voivat tytöt. Tyttöjen hyvinvointi heikkeni selvästi koronapandemia-aikana. Kun nuori joutuu keskittymään arkiseen selviytymiseen, rippikoulun voi olla vaikea puhutella häntä. Huonosti voivan nuoren tarpeet on vaikea kohdata ja täyttää suuressa rippikouluryhmässä. Vaikka kristillisen sanoman ytimessä on heikoimmista huolehtiminen, sanoma puhuttelee paremmin niitä, jotka voivat hyvin.
- Poikien ja tyttöjen eritahtinen kehitys on voinut johtaa siihen, että rippikouluikäiset pojat ovat tyttöjä otollisemmassa vaiheessa uskoon kiinnittymisen kannalta. Työt tulevat murrosikään selvästi poikia aiemmin, mutta murrosikä ylipäänsäkin on varhaistunut. Ehkä rippikoulun yhdessä pelaamiseen ja leikkimiseen perustuva toimintakulttuuri ja opetus osuu nyt poikien kannalta juuri oikeaan vaiheeseen. Tytöt lopettavat leikkimisen ja kiinnittyvät sosiaaliseen mediaan poikia aiemmin.
- Globaalin turvallisuusilmaston muutos ja lisääntynyt epävarmuus ovat nekin kenties ruokkineet etenkin poikien uskontoon sitoutumista. Turvattomuus ja epävarmuus lisäävät uskonnollisuutta, mikä johtunee esimerkiksi omaa kuolevaisuutta koskevan tietoisuuden vahvistumisesta. Tämän pätee etenkin nuoriin miehiin, jotka voivat joutua osallistumaan maanpuolustukseen rintamalla. Ilmiötä saattaa selittää myös aiempaa avoimempi puhumisen kulttuuri. Sekä nuoret naiset että miehet puhuvat vanhempia sukupolvia avoimemmin, mikä voi tehdä avoimemmiksi myös elämän syviä kysymyksiä ja uskontoa kohtaan.
- Vaikutuksensa lienee globaalilla uskonnollisuudella ja sosiaalisella mediallakin. On länsimainen harha, että maailma maallistuu. Globaalisti ottaen nuoret ovat nyt aiempaa uskonnollisempia; suhteellisesti yhä useampi nuori syntyy globaaliin etelään, jossa uskonnollisuus on vahvaa. Nuoret kohtaavatkin uskonnollisuutta globaalien viestintäverkkojen kautta, mutta myös suomalaisyhteiskunnan monikulttuuristuvassa arjessa. Myös sosiaalisella medialla keskusteluineen ja vaikuttajineen lienee kasvavaa merkitystä. Viime vuosina yhä useampi nuori mies ja toisaalta heidän seuraamansa vaikuttaja on puhunut uskostaan avoimesti. Kaiken kaikkiaan uskonnollisuus on ollut paljon mediassa läsnä, usein myönteisessä valossa.
- Maallistumiskehityksenkin taittuminenkin on syytä ottaa lukuun. Kun uskonnollisuuden taso laskee yhteiskunnassa riittävän alas, voi uskonnon uudelle nousulle syntyä suotuisampi lähtökohta?
