Muistat varmaan kertomuksen, kun eräältä mieheltä rikkoutui auton rengas korpitiellä. Hänen ajopelinsä peräkontista ei löytynyt tunkkia, minkä avulla olisi saanut hopan nostettua ylös renkaanvaihtoa varten. Ei auttanut kuin lähteä talsimaan kohti lähintä asumusta. Väsyksiin asti illan hämärässä käveltyään mies vihdoin saapui erään talon luokse. Viimeisin voimin hän kolkutteli asumuksen ovea ja ajatteli mielessään, että ei täältä varmaan mitään apua saa. Kun talon väki tuli avaamaan, miekkonen tokaisi suutuksissaan: ”Pitäkää tunkkinne!”
Koskaan ei tiedä, mitä jokin tapahtuma aiheuttaa. Monissa autoissa ei nykyään ole laisinkaan varapyörää eikä liioin tunkkia. Niin ei meidänkään peltiaasissamme, vaan tavaratilasta löytyy pakkaus, joka sisältää auton virralla toimivan kompressorin ja rikkoontuneen renkaan korjaamiseen tarkoitetun paikkausainesäiliön. Tyhjentyneeseen renkaaseen pumpataan kompressorilla ilmaa ja paikkausainetta. Toisinaan homma onnistuu, toisinaan ei.
Toisinaan homma onnistuu, toisinaan ei.
Joitakin aikoja sitten autostamme rikkoutui rengas. Otin esiin kompressorin ja plätkytin sen avulla ilmaa ja paikkausainetta renkaaseen. Onnistuin saamaan siihen sen verran painetta, että pääsin ajamaan rengasliikkeeseen. Yrityksen omistaja kertoi, että yleensä paikkausaine suttaa renkaan sisäpuolen niin, että ”tatinan” puhdistaminen aiheuttaa melkoisen lisätyön. Kun hän otti renkaan vanteelta, ihmeeksemme automme kumirinkilän sisällä ei esiintynyt lainkaan kyseistä ainetta. Koskapa rengassuutari havaitsi minut uskovaksi mieheksi, hän mietti, että olisiko tapahtunut tässä kohtaa ihme?
Tuon tapauksen jälkeen hankin varapyörän ja tunkin autoomme. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, tuumin.
Saimme pihassamme keskustella, rukoilla ja nauttia kahvia.
Tänä keväänä eräs uskova mies soitti rimpautti eräänä iltana ja kysyi tunkkia lainaksi. Hänen autonostimensa oli rikkoontunut kesken kesärenkaiden vaihdon. Kiikutin hänelle sinisen saksitunkin.
Kun tunkin palautuksen aika koitti, lainaaja kertoi, että sen kumityynyihin oli tullut vähän naarmuja. Totesin hymyssä suin, että tämä taisi tulla nyt kalliiksi sinulle! Lievästi hämmästynyt mies kuitenkin naurahti hyvin pian, kun kerroin, mitä lysti maksaisi. ”Tuletko vaimosi kanssa meille iltapäiväkahville?”
Niinpä pariskunta saapui kahvittelemaan sovittuna aikana, lämpimänä kevätpäivänä. Saimme pihassamme keskustella, rukoilla ja nauttia kahvia. Myös lähetystyö vierähti pienen askeleen verran eteenpäin, mutta se on sitten aivan toinen kertomus.
