”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”, luki presidentti Mauno Koiviston kuolinilmoituksessa vuonna 2017.
Kristittynä yhdyn ajatukseen. En tarkalleen tiedä, kuinka kaikki tulee lopulta käymään, mutta tiedän Jumalan vievän historian maaliinsa minkään estämättä.
Presidentti Alexander Stubb on tuonut ulkopolitiikkaan käsitteen arvopohjainen realismi. Sillä tarkoitetaan ajattelutapaa, jossa pidetään kiinni omista arvoista samalla toimien niiden eteen realistisin keinoin – maailma kun on karu paikka, jossa pelkillä arvoilla ei pärjää.
Jumalan valtakunnassa arvoja ja realismia ei kuitenkaan voi erottaa toisistaan.
Luodessaan maailman Jumala sanoi, ja niin tapahtui. Sanoista syntyi konkreettista todellisuutta. Jokaisesta teostaan Jumala antoi myös arvolausuman: ”Jumala näki, että niin oli hyvä.” Jumalalle arvot ovat todellisuutta ja todellisuus on arvokas, molempien virratessa suoraan hänestä itsestään. Vasta syntiinlankeemus repäisi nämä irti toisistaan.
Filosofit ovat historian saatossa tutkineet faktojen ja arvojen välistä suhdetta kiitettävällä pieteetillä. Elämme niin sanotun valistuksen ajan jälkeistä vaihetta, jossa faktojen ja arvojen nähdään olevan käsitteellisesti kaukana toisistaan.
Faktat määritellään tieteellisesti todistettaviksi totuuksiksi, kuten luonnonlait. Faktat ovat objektiivisia ja universaaleja – tosiasioista ei voi kiistellä vaan ne pitää hyväksyä. Arvojen puolestaan nähdään kuuluvan henkilökohtaiseen, subjektiiviseen todellisuuteen. Hyvä ja paha, oikea ja väärä, viisaus ja typeryys nähdään suhteellisina ja kontekstisidonnaisina. Arvot ovat kuin tunteita, henkilökohtaisia ja epäluotettavia.
Tiukoissa paikoissa arvot vain unohdetaan, koska ”päätösten pitää perustua faktoihin”. Silloin unohdetaan samalla, että arvoista vapaan todellisuuden tavoittelu on jo itsessään massiivinen arvovalinta.
Arvopohjainen realismi johtaa nopeasti kompromisseihin, tilanteisiin, joissa ylevä tarkoitus pyhittää alhaiset keinot.
Yksi huolestuttava seurausvaikutus on kristillisyyden politisoituminen. Pahimmillaan valitaan Jumalan nimissä puolia kansainvälisissä konflikteissa ja jopa iloitaan Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten kärsimyksistä ja kuolemasta. Ikään kuin Jumalan valtakunnan asia edellyttäisi kristillisten arvojen hylkäämistä realismin alttarille.
Kutsunkin kristittyjä pyrkimään paljon parempaan kuin arvopohjaiseen realismiin. Sekä arvojemme että todellisuudenkuvamme tulee virrata Jumalasta, hänen olemuksestaan ja sanastaan.
Bonhoefferin sanoin: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.”
Kristityille kaikki kiteytyy Golgatan ristissä, johon naulittiin mies täynnä totuutta ja armoa. Syntiinlankeemuksen erottava kirous murtui, taivas ja maa yhtyivät jälleen. Todellinen hyvyys on hyvä todellisuus.
Risti todistaa, että meille käy lopulta hyvin. Se on toisen maailman ääni.
