Vääryys seurakunnassa
Aika ajoin kristillistä kenttää ravistelevat uutiset hengellisten johtajien ja vaikuttajien lankeemuksista. Katolisen kirkon parissa paljastui 1980-luvulla järjestelmällinen lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, jota oli jatkunut jo pitkään. Sen jälkeen on selvinnyt useita vastaavia tilanteita ympäri maailmaa. Kyse ei ole ollut vain yksittäisistä tapauksista, vaan rakenteellisesta ongelmasta, rikosten peittelystä ja uhrien tietoisesta vaientamisesta kirkon johdon taholta.
Suomessa vanhollislestadiolaisen herätysliikkeen parissa tapahtunut lasten seksuaalinen hyväksikäyttö nousi otsikoihin vuonna 2010. Liikkeen sisällä oli väärinkäytetty anteeksiantamisen ja unohtamisen oppia. Tekijöille annettiin synnit anteeksi yhteisön sisällä, mutta uhreja kiellettiin viemästä rikoksia poliisille.
Vuonna 2021 Kanadassa tuli ilmi alkuperäiskansoihin kuuluneiden lasten kokema rakenteellinen väkivalta, heitteillejättö ja järjestelmällinen hyväksikäyttö, jonka näyttämöinä olivat 1880-luvulta alkaen perustetut sisäoppilaitokset. Tuhansia lapsia kuoli kammottavien elinolisuhteiden ja aliravitsemuksen seurauksena. Kanadan kristilliset kirkot ja valtio katsoivat tapahtumia läpi sormiensa. Kirkot olivat haluttomia selvittämään tapahtumia jopa niiden tultua julki.
Valta ja vastuu käsi kädessä
Valitettavasti vastaavanlaisia kertomuksia löytyy kaikkialta kristillisistä piireistä. Hengellisillä johtajilla ja vaikuttajilla on merkittävää valtaa, joka vaatii vastapainokseen suurta vastuuta. Oli kyseessä sitten hierarkkisesti organisoitunut kirkko, paikallinen yhteisö, järjestö tai hengellinen liike, kulkevat valta ja vastuu käsi kädessä. Väärinkäytökset syövät luotettavuutta ja haavoittavat syvästi ihmisiä.
Vapaakristillinen kenttä ei ole vapaa näistä ongelmista, vaikka joskus kuvittelemme olevamme vaelluksessamme parempia kuin muut kristityt. Väärinkäytökset eivät rajoitu 1980-luvun amerikkalaisiin televisioevankelistoihin. Viime vuosina useiden megakirkkojen johtajat ja julkkispastorit ovat jääneet kiinni räikeistä rikkeistä.
Hiljattain on Yhdysvaltojen Kaliforniassa tuotu esiin Bethel-seurakunnan johtajien kyseenalainen toimintakulttuuri tilanteessa, jossa he ovat tienneet työyhteydessään olleen henkilön laajoista väärinkäytöksistä. Asioita on peitelty ja uuskarismaattisen liikehdinnän mainetta on haluttu varjella enemmän kuin väärinkäytösten uhreja.
Betheliä pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista seurakunnista globaalissa uuskarismaattisuudessa. Sen vaikutus ulottuu myös Suomeen ja moniin seurakuntiin täällä. Bethelin johtajat ovat pyytäneet toimintaansa julkisesti anteeksi ja luvanneet korjata väärinkäytöksiä mahdollistaneita rakenteita. Tulevat korjausliikkeet ja seuraamukset ohjaavat toivon mukaan liikehdintää entistä tasapainoisempaan ja terveempään suuntaan.
Vapaan kristillisyyden parissa on liian pitkään sallittu ja oltu hiljaa monista vakavista väärinkäytöksistä.
Vääristynyt vallankäyttö
Vääristynyt hengellinen vallankäyttö perustuu usein manipulointiin. Ihmisiä painostetaan vaikenemaan vetoamalla anteeksiantoon tai pelottelemalla hengellisillä seurauksilla, kuten kirouksilla tai Jumalan siunauksen menettämisellä. Johtajat ympäröivät itsensä seuraajilla, jotka eivät uskalla kyseenalaistaa heitä. Ihmisten suosio, valta ja rahavirrat ruokkivat johtajan kokemusta siitä, että säännöt eivät koske häntä. Anteeksiantoa käytetään aseena ja kritiikki vaiennetaan sanomalla, että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Väärinkäytöksiin kuuluu usein myös seksuaalista ahdistelua ja hyväksikäyttöä tai muuta haureutta, profetioilla ohjailua (varsinkin varakkaiden ihmisten) sekä tietoista valehtelua parantumisihmeistä ja profetioista. Niitä on sallittu sillä varjolla, että ne oikeat parantumiset ja profetiat ovat ihmisille niin tärkeitä! Kaiken vääryyden yllä leijuu systemaattinen peittely.
Motiivit tällaiselle toiminnalle löytyvät ihmisluonnon raadollisuudesta. Hengelliseen johtajuuteen sopii huonosti julkkiskulttuuri ja suuret tulot. Ne ruokkivat ruumiin haluja, silmien pyyteitä ja mahtailevaa elämää. Johtajien asettuminen tai asettaminen arvostelun yläpuolelle on varmin tapa saada heidät lankeamaan. Nykyajan profeetan tai apostolin manttelin kantaminen ruokkii langenneen luonnon turhamaisuutta ja voi johtaa ihmisen ajattelemaan itsestään enemmän kuin on sopivaa.
Yksi kielteinen piirre on myös se, että profetioita ei arvioida. Kun apostoli Paavali totesi, että profetoimisemme on vajavaista, ei hän suinkaan tarkoittanut sillä sitä, että voisimme huolettomasti heitellä profetioita ihmisistä ja maailman tapahtumista ilman vastuuta. Herra Jeesus ei turhaan varoittanut meitä vääristä profeetoista, eivätkä Vanhassa testamentissa olevat ohjeet profeettojen arvioimiseen ole menettäneet merkitystään.
Jos joku hengellinen johtaja tuo arvovallallaan julki omiaan, ei Herran antamia asioita johtaen ihmisiä harhaan, olisi hänen yhteisönsä ja laajemman Kristuksen ruumiin syytä pitää häntä vastuullisena. Tietenkään emme enää kivitä ketään, mutta voimme tuoda vääryydet julki, estää hänen julistuksensa omassa piirissämme ja auttaa hänen uhreikseen joutuneita. Profetoinnissa vastuu ei ole vain kuulijalla.
Raakaa rehellisyyttä
Meidän on oltava raa’an rehellisiä näiden asioiden äärellä. Vapaan kristillisyyden parissa on liian pitkään sallittu ja oltu hiljaa monista vakavista väärinkäytöksistä. Suomessakin turhan helposti luvataan ja profetoidaan parantumisia vaikeasti sairaille ihmisille, syyllistetään sairaita siitä, että he eivät parane, demonisoidaan ihmiselämän haasteita, suojellaan hengellisen väkivallan tekijöitä ja vaiennetaan uhreja.
Saako meidät vaikenemaan se, ettemme halua edes kuvaannollisesti heittää ensimmäistä kiveä? Ajattelemmeko, ettei meidän pidä liata omaa pesäämme, vaan kaikessa hiljaisuudessa vain siivota ikävät asiat pois näkyvistä? Pelkäämmekö niin paljon oman tai liikkeemme maineen puolesta? Luulemmeko totuuden murentavan Jumalan työn ja suunnitelmat meidän aikanamme?
Yksikään hengellinen johtaja ei saa sallia tietoista syntiä elämässään.
Totuutta salatuimpaan saakka
Raamattu kutsuu meitä elämään valossa. Ei pitäisi olla tarpeellista muistuttaa siitä, miten Herra ajattelee valheesta ja ketä sanotaan Valheen isäksi. Raamatun sivuilla on riittävästi opetusta siitä, miten Herra kutsuu meitä elämään totuudessa, olemaan rehellisiä ja läpinäkyviä. Valheessa eläminen ei kuulu uuteen luomukseen.
Yksikään hengellinen johtaja ei saa sallia tietoista syntiä elämässään. Emme voi ajatella kevyesti, että saihan Pietarikin anteeksi, kun kielsi Herran. Tai Daavid, joka lankesi Batsebaan ja murhasi hänen miehensä peitelläkseen syntiänsä. Usein hyväksymme hanakasti armon ja anteeksiantamuksen. Mutta erottaako hengellinen johtaja itse, missä menee raja sille, mitä Jumalan nimissä voi tehdä? Pietari ja Daavid saivat kyllä anteeksi ja uuden alun, mutta joutuivat kantamaan tekojensa raskaat seuraukset. Armo ei poista ajallista vastuuta. Uhreista on pidettävä huolta. Vääryydet on korjattava konkreettisesti.
Langenneen johtajan on tarkkaan harkittava oman yhteisönsä kanssa, onko tehtävään tai asemaan palaaminen enää mahdollista. Johtajan haureellinen elämä (laajassa merkityksessä) kielii usein syvemmistä ongelmista ja haluttomuudesta aitoon sydämen muutokseen.
Aito parannus vaatii muutakin kuin julkisen anteeksipyynnön kiinnijäämisen jälkeen. Pelkkä puhe ei riitä, jos teot ja rakenteet eivät muutu. Joissain tapauksissa ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että anteeksipyyntö on pakotettua. Tarkoittaako henkilö aidosti, mitä sanoo? Aikooko hän muuttaa käytöstään? Tunnistaako hän armon ja parannuksen teon tarpeen elämässään?
Mitä opimme, mitä viemme käytäntöön?
Jokaisella on oikeus turvalliseen hengelliseen kotiin. Täydellistä ja virheetöntä yhteisöä ei ole olemassa. On kuitenkin eri asia yhdessä kilvoitella syntiä vastaan kuin sallia tietoisesti vääryyden tapahtuminen yhteisön kulisseissa. Rukousten kautta tapahtuu aitoja parantumisia ja ihmeitä Jeesuksen nimessä. Herra yhä puhuu profeetallisesti palvelijoidensa kautta jopa elämää muuttavalla tavalla.
Terve yhteisö rakentuu aitoudelle, avoimuudelle ja läpinäkyvyydelle. Siellä uskalletaan kysyä ja kyseenalaistaa ilman pelkoa. Johtajat eivät ole muiden yläpuolella, vaan tilivelvollisia yhteisölleen sanoistaan ja tekemisistään.
