Mielipide: Tarvitseeko pastori työnohjausta?

"Työnohjauksessa voidaan yhdessä tutkia perustehtävää, kutsumuksen merkitystä, omaa jaksamista, työn organisointia ja johtamistapoja." Kuva: Pexels.com
Pastori voi joskus olla sekä paimen, johtaja että opettaja. Hän on myös sielunhoitaja, talonmies ja sihteeri, jonka työtä on vaikea rajata.

Otsikko on hieman provosoiva. Se voisi ehkä olla enemmänkin, hyötyykö pastori työnohjauksesta? Otsikkoon vastaus on, että ei välttämättä, mutta kysymykseen, hyötyykö pastori työnohjauksesta, vastaus sitä vastoin on kyllä.

Pastorin työn sanotaan usein olevan yksinäistä, palkitsevaa, mutta ajoittain kuormittavaa. Riippuen johtamismallista pastori saattaa kantaa isoakin kuormaa seurakunnastaan. Joskus hänen roolinsa on olla sekä paimen, johtaja että opettaja. Hän on myös sielunhoitaja, talonmies ja sihteeri. Jokapaikanhöylä seurakunnan ainoana palkattuna työntekijänä, jonka työtä voi olla vaikeaa rajata. Tämäkin riippuu siitä, että miten vanhimmisto, johtoryhmä tai hallitus suhtautuu asioihin ja miten yhteistyö sujuu.

Mitä pastori sitten voisi työnohjauksessa käsitellä? Työnohjaus nimensä mukaisesti keskittyy työhön. Sen tarkoituksena ei ole kuitenkaan ohjailla pastorin työtä, vaan auttaa tätä löytämään uusia näkökulmia ja voimavaroja työhön. Työnohjauksessa voidaan yhdessä tutkia perustehtävää, kutsumuksen merkitystä, omaa jaksamista, työn organisointia ja johtamistapoja. Kun kyse on pastorin työnohjauksesta, niin tarvittaessa osana työnohjausta voi olla myös hengellisyys. Tällöin työnohjaus voi pitää sisällään työnohjauksellisia keskusteluja, kysymyksiä, menetelmiä ja hengellisiä menetelmiä, kuten rukous tai minkä työnohjattava kokee itselleen ominaiseksi. Mutta työnohjaus voi olla myös täysin vapaata kaikista hengellisistä elementeistä, jos näin sovitaan ja keskitytään vain systeemisesti tarkastelemaan työtä ja sen prosesseja.

Työntekijä voi turvallisin mielin tuoda työnohjaukseen myös asioita, joita ei voi seurakuntalaisille tai vanhimmistolle jakaa.

Ulkopuolinen työnohjaaja on turvallinen taho purkaa myös työn tuomia taakkoja, koska työnohjaaja ei ole osa pastorin organisaatiota ja on aina vaitiolovelvollinen. Työntekijä voi turvallisin mielin tuoda työnohjaukseen myös asioita, joita ei voi seurakuntalaisille tai vanhimmistolle jakaa. Työnohjaus on mahdollisuus pysähtyä oman työn äärelle, tutkia omia ajatuksia ja tunteita, joita työ aiheuttaa ja mahdollisesti löytää uusia työskentelytapoja, jotta työ ja arki olisi mielekästä ja vähemmän kuormittavaa.

Työnohjaus voi parhaimmillaan olla työkalu mielen uudistukseen, jotta pastori voi lähteä muutosmatkalle ja tutkia vieläkin paremmin, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, Hänen mielensä mukaista ja täydellistä seurakuntatyötä silmällä pitäen. (Room.12:2).

Teksti: Mika Tenetz Kirjoittaja lyhytterapeutti ja työnohjaaja
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää