Lumi narskui kenkien alla. Maa oli peittynyt kauniiseen valkoiseen pukuun. Jouluiset tuoksut tulvivat keittiöstä, perinteiset joululaulut virittivät tunnelmaa. Arjen kiireet olivat jäämässä taakse. Mielikin alkoi ymmärtää, että nyt saa hetkeksi pysähtyä.
Kaikki oli niin kuin yhdeksäntoista joulua ennen tätä. Joulun perinteet, koristeltu kuusi, joulusauna, ruokailu, jouluevankeliumi, joululaulut, lahjojen jako. Tämä joulun tunnelma ja juhla yhdessä perheenä isän, äidin ja pikkuveljien kanssa. Kaikki oli niin kuin aina ennenkin, mutta silti mikään ei ollut niin kuin ennen. Minulla ei ollut kiire mihinkään, olin läsnä. Nautin jokaisesta hetkestä perheen kanssa syvemmin kuin ennen. Katsellessani vanhempiani ja velipoikiani tunsin rakastavani heitä ja välittäväni heistä enemmän kuin koskaan aiemmin. Joululaulut, joita lauloimme, samat klassikot, joiden aikaisempina jouluina olin odottanut päättyvän mahdollisimman nopeasti, koskettivat nyt sydäntäni. Jouluevankeliumi, joka oli pikkupoikana ollut viimeinen este ennen lahjojen avaamista, sykähdytti sisintäni aivan uudella tavalla. Niin, jotakin minulle oli tapahtunut, jotakin, mikä saattoi minut katselemaan koko elämää uudesta näkökulmasta.
Joulu oli aina ennen ollut minun ulkopuolellani, perinteikäs ja kaunis juhla, jota kyllä arvostin. Mutta se viipyi vain hetken joulunpyhien aikaan aistieni ulottuvilla. Nyt kaikki oli toisin. Joulu oli sisimmässäni. Se oli tullut jäädäkseen, ei vain joulunpyhiksi. Muutamia päiviä ennen jouluaattoa olin saanut sydämessäni kohdata joulun sanoman, Jeesuksen. Hänessä joulusta ja joulun sanomasta oli tullut minulle totta, henkilökohtaista.
Joulu on kauniita perinteitä. Se on juhlaa, yhteyttä ja pysähtymistä. Mutta ennen kaikkea joulu on persoona, Jeesus Kristus. Jumalan lahja sinulle! Sinulle, joka vietät jouluasi yksin. Sinulle, joka sairastat, sinulle, joka etsit elämän tarkoitusta. Sinulle, joka hääräät joulukiireiden keskellä, sinulle, jolta ei puutu mitään. Juuri sinulle Hän tahtoo osoittaa rakkauttaan ja avata tien ikuiseen jouluun.
