Etelä-Pohjanmaalta nelivuotiaana Keski-Suomeen Laukaan Kuhankoskelle perheensä kanssa muuttanut Maija Koivu (o.s. Monthan, s. 18.7.1950) sai hyvän ja turvallisen lähdön elämään. Maijan lapsuuden aikana perhe muutti Jyväskylään, jossa Maija ylioppilasvuotenaan tapasi tulevan miehensä Vesan. Naimisiin mentyään Maija ja Vesa asuivat Turussa, jossa Maija opiskeli lääkäriksi.
Vuoden 1976 alussa perhe muutti Anttolan kunnan lääkärintaloon, ja tuolloin 25-vuotias Maija oli jo kolmen lapsen, Tommin, Markuksen ja Johannan, äiti. Vuonna 1982 perhe muutti Jyväskylään, jossa Maija teki lääkärin työtään, ja Vesa palveli paikallisessa vapaaseurakunnassa.
Yleislääketieteen erikoislääkäri Maija oli myös ilmeikäs puhuja ja kirjoittaja. Esikoisteoksen, Kaksi koivua — Jumalan mahdollisuuksia heikkouden keskellä (Päivä 2005), Maija kirjoitti yhdessä Vesan kanssa. Hänen seuraava kirjansa, Aina on toivoa (Päivä 2015), puhuu monista meitä kaikkia askarruttavista kysymyksistä. Viimeisimmäksi jääneessä kirjoituksessaan kirjassa Keskellä elämän puu (Päivä 2024) hän muun muassa sanoo: ”Jeesuksen elämä virtaa meissä, ja näin saamme ravintoa ja rakkautta, niin kuin puun oksat ja lehdet saavat ravintonsa puusta ja puun juurista.” Tämä Jeesuksesta virtaava elämä oli Maijan käyttövoima.
Maijan vahvuuksia olivat kahdenkeskiset kohtaamiset ihmisten kanssa niin työssä kuin muutoinkin. Hän oli heikkojen puolustaja ja uskollinen esirukoilija.
Vuonna 1999 Maija sairastui rintasyöpään. Seitsemän vuotta myöhemmin sama syöpätyyppi löytyi rintakehän seinämästä ja vuonna 2020 syöpäsoluja löytyi keuhkopussista. Viimeisimmän vaiheen aikana Maija tiesi, ettei hänellä ollut paljon elinaikaa. Vaikka hän uskoi lujasti siihen, että Jeesus voi parantaa, hän oli uskossaan realisti ja ymmärsi ihmiskehon lainalaisuudet. Lääkärinä hän arvosti sitä, että myös lääketiede ja lääkkeet ovat Jumalan lahjaa. Hän oli kiitollinen kaikista saamistaan hoidoista.
Kun kunto romahti tämän vuoden marraskuussa ja hänet vietiin sairaalaan, hän toivoi, ettei saattohoitovaihe kestäisi kauan. Kaikkivaltias Jumala, joka oli Maijalle tuttu jo nuoruudesta, oli samaa mieltä, ja Maija sai siirtyä ajasta iankaikkisuuteen vain vuorokauden saattohoidossa oltuaan.
Puhuessaan kotiseurakunnassaan vuonna 2015 Maija totesi levollisesti, että elämässä on ollut ”jonkinlaista röykytystä”. Tämä kuvastaa hänen elämänasennettaan. Vaikeuksia ei kielletä, mutta ne eivät myöskään hallitse kaikkea. Maijassa älykkyys kulki käsi kädessä myötätuntoisen viisauden sekä lämpimän ja armollisen lähimmäisyyden kanssa.
Sain nuorena opiskelijana henkilökohtaisesti kokea Maijan sydämen lämmön ja vahvan uskon. Ne jättivät pysyvän jäljen ja ovat olleet kannustimena oppia hänen esimerkistään.
