Tämänkaltaiset uudistusprosessit ovat aina pitkiä, koska palautetta pyritään keräämään ja samalla luodaan jotakin aikaan sopivaa juuria ja historiaa unohtamatta, kertoo Vapaakirkon uuden visuaalisen ilmeen parissa työskennellyt SVK Mission lähetyskoordinaattori Henna Heinonen.
Jo kuukausia käynnissä ollut uudistustyö on juuri valmistunut visuaalisen ilmeen osalta.
– Ilme pitää sisällään päivitetyn logon, linjakkaan värimaailman ja valitun kirjasintyypin.
Uudistuksen tavoitteena on ollut tuoreus ja tunnistettavuus.
– Käytännössä haluttiin säilyttää tietty tunnistettavuus ajantasaisella otteella päivitettyinä. Toivomme uuden ilmeen kuvastavan sitä, mitä Suomen Vapaakirkko on ja haluaa tulevaisuudessa olla. Ilme on yksinkertainen, ajantasainen, juuriaan kunnioittava ja kasvua kuvaava, Heinonen kiteyttää.
Toimivaa ja selkeää
Suomen Vapaakirkon nuorisotyönjohtaja Juha-Pekka Hopeavuori hoitaa Vapaakirkon IT-asioista vastaavan Juha Pusan kanssa kotisivun uudistamiseen liittyviä tehtäviä. Uudistus on alkuvaiheessa.
– Sikäli kuin tiedän, sivustouudistus on ollut jo hyvän tovin tavoitteena, koska verkkosivut eivät nykyisellään ole kovin toimivat. Sisältöä on todella paljon, ja tarvitsemaansa tietoa joutuu tosissaan etsimään, Hopeavuori kertoo.
Myös kotisivun ilme koetaan vanhentuneeksi.
– Tavoitteena on yksinkertaistaa sivustoa. Samalla sitä yhtenäistetään Vapaakirkon eri toimialojen omien sivujen kanssa. Visuaalista ja käytännöllistä freesausta siis. Tarkoitus on myös karsia sellaista sisältöä, mikä ei ole tarpeellista.
Tämänhetkinen tavoite on, että sivustouudistus valmistuu tulevana syksynä. Sen valmistuessa julkaistaan myös Vapaakirkon uusi logo ja visuaalinen ilme.