Turvallisen lapsuuden sunnuntai

Suvi Eriksson (vas) ja Sanna Hostikka (oik) ViaDian lapsidiakoniatyöstä kertoivat Turvallisen lapsuuden sunnuntai -hankkeesta.
Raamatun mukaan Jumala puolustaa ja auttaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia – ja kutsuu meitä tekemään samoin.

Kesäjuhlien yksi rinnakkaistilaisuuksista oli infotilaisuus Turvallisen lapsuuden sunnuntai –kampanjasta. Aiheesta kertoivat hankekoordinaattori ja lapsidiakoniatyön yhdyshenkilö Suvi Eriksson sekä Traumasta Luottamukseen –hankkeen Sanna Hostikka. Turvallisen lapsuuden sunnuntai on ViaDian lapsidiakoniatyöalan hanke, jonka tavoitteena on käynnistää uusi, vuosittain vietettävä kampanja, joka kutsuu seurakuntia rukoilemaan ja toimimaan lasten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta.

Miksi tällainen kampanja tarvitaan? Lasten ja perheiden hyvinvoinnin haasteet ovat tämän päivän todellisuutta, sillä esimerkiksi vuonna 2024 huostassa oli yli 11 000 lasta tai nuorta, eli yksi prosentti lapsista. Mitä jos seurakunnat tunnettaisiin yhteisöinä, jotka tarjoavat turvaa, toivoa ja tukea heikossa asemassa oleville lapsille – sekä kotimaassa että maailmalla osana kansainvälistä kristillistä työtä? Se on konkreettinen tapa vastata Jumalan kehotukseen opetella tekemään hyvää, puolustaa sorrettua ja toimia haavoittuvassa asemassa olevien lasten hyväksi. Seurakunnat voisivat esimerkiksi tarjota erityistä tukea perheille, jotta lapset eivät joutuisi sijoitukseen, ja jos sijoitus tapahtuukin, seurakunnat olisivat tukena myös silloin.

Eriksson haastaa pohtimaan, millaisia käytännön askelia seurakunnat ja yksilöt voisivat ottaa lasten ja perheiden tukemiseksi. Keinoina voisi olla esimerkiksi järjestää tapahtuma, keräys tai muita tukitoimia paikallisesti.

Mitä jos seurakunnat tunnettaisiin yhteisöinä, jotka tarjoavat turvaa, toivoa ja tukea heikossa asemassa oleville lapsille?

Lapsidiakonia toteutuu siellä, missä lapset pääsevät omana itsenään osaksi turvallista yhteisöä, kokevat tulevansa kuulluiksi ja nähdyiksi ja missä heidän perustarpeensa täytetään. Aina vanhemmat eivät tuettunakaan kykene riittävään vanhemmuuteen, ja silloin lähipiirin muut turvalliset aikuiset ovat ensiarvoisen tärkeitä. ViaDia tahtoo kannustaa seurakuntia ja paikallisyhdistyksiä vastaamaan asuinalueidensa lasten tarpeisiin iltapäivätoiminnan, retkien, kouluyhteistyön ja muun läsnäolon. On myös pyrittävä poistamaan osallistumisen esteitä niiltä lapsilta, joille seurakuntien lapsityöhön osallistuminen olisi muuten ongelmallista erityistarpeiden tai muun syyn johdosta. ViaDia pitää yllä lapsidiakoniatyön verkostoa ja tarjoaa tapaamisia, koulutusta ja vertaistukea alan toimijoille.

Turvallisen lapsuuden sunnuntain kampanjan avaus on hybridinä 13. syyskuuta, eli osallistua voi verkossa mutta Suvi Eriksson kannustaa seurakuntia suunnittelemaan samana päivänä toteutettavia paikallisia tapahtumia.

Ensimmäistä turvallisen lapsuuden sunnuntaita vietetään 23. marraskuuta. Se on oivallinen hetki huomioida aihe seurakunnan jumalanpalveluksessa vaikkapa puheenvuoroin, rukouksissa, toimintapistein tai jonkin erillisen tapahtuman kautta.

Lisää tietoa Turvallisen lapsuuden sunnuntaista löydät osoitteesta https://viadia.fi/turvallisen-lapsuuden-sunnuntai/

Teksti ja kuva: Katja Koivistoinen
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää

Luetuimmat

Uusimmat

MAINOS