Tavoitteena Kristuksen näköinen yhteisö

Oulun vapaaseurakunnassa järjestetyssä vastuullisten aluetapaamisessa oli yli 60 henkilöä paikalla. Kuva: Kenno Leier
Pohjois-Suomen alueyhdyshenkilöt Kai Similä ja Risto Wotschke järjestivät alueen vastuullisten tapaamisen Oulun vapaaseurakunnassa.

Pohjois-Suomen vastuullisten aluetapaamiseen osallistui kaikkiaan yli 60 henkilöä kymmenestä alueen seurakunnasta, Tornio mukaan luettuna.

Tapahtuman teemaa ”Kristuksen näköinen yhteisö” lähestyttiin Filippiläiskirjeen toisen luvun pohjalta.

Tapahtuman yhteydessä jaettiin Suomen Vapaakirkon antama tunnustus ja huomionosoitus Satu ja Markku Kettusen pitkäaikaiselle työlle Sodankylän vapaaseurakunnassa.

—Arvostan tätä tunnustusta erittäin paljon. Yhtään en osannut sellaista odottaa. Suuri kiitollisuus on tietysti Jumalaa mutta myös Vapaakirkkoa kohtaan, että olemme saaneet palvella, Satu Kettunen totesi.

Satu Kettunen vastaanotti hänelle ja Markku Kettuselle annetun tunnustuksen pitkäjänteisestä työstä. Kuva: Kenno Leier

Kettuset muuttivat Sodankylään 36 vuotta sitten. Kumpikaan heistä ei ole Lapista kotoisin.

—Kun Markun kanssa tulimme ensimmäistä kertaa Lapin lähetyksen työhön, koimme vahvasti Jumalan kutsua. Olimme Santalassa teologisessa opistossa opiskelemassa, kun siellä esiteltiin Lapin työtä ja kysyttiin, kenellä olisi kutsu sinne.

Yhtäkään Lappiin lähtijää ei ilmoittautunut. Kettuset alkoivat miettiä, voisiko siinä olla Jumalan johdatus heidän elämäänsä. Pohdintoihin on saatu vastaus vuosikymmenten aikana.

—Aina ei ole ollut helppoa, mutta tämä on Jumalan meille antama paikka, Satu Kettunen kiteytti.

—Aluetapaamisilla ja ylipäätään yhteydellä toisten vastuuhenkilöiden kanssa on ollut erittäin suuri merkitys työllemme, Markku Kettunen kiitteli.

Teksti: Esko Kallioniemi
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää