Naurua Jeesuksen kanssa

Taavi Nestori Frilander pitää aina mukanaan muistikirjaa. Koskaan ei voi tietää, milloin kuulee hyvän ajatuksen tai inspiraatio iskee. Kuva: Maija Latvala
Pitkämäisen yläaulan päätyikkunan edessä on sohvaryhmä, jolla löhöää muun muassa Taavi Nestori Frilander. Tunnistan Frilanderin Y-kanavan ”let’s go!”-hemmoksi. Lisäksi hän kertoo olevansa jo perjantai-illan iltatilaisuudessa esiintynyt rap-artisti. Vilpitön arvostus kaikesta.

18-vuotias Frilander selittää päätyneensä milleniaalikanavalle sisällöllisistä syistä. Aihe kiinnosti, kuten kaikki opetuslapseutukseen ja Jeesuksen elämäntavan mallintamiseen liittyvä. Frilander haluaa tehdä opetuslapsia, jotka tekevät opetuslapsia, jotka tekevät opetuslapsia, jotka…

Saan kiinni.

Frilander tiedostaa, että kohtaamisessa kehittyminen on iso osa prosessia. Syntisten ystävä Jeesus kohtasi aina rakkaudella, mutta kehittävästi. Halusi näyttää, mitä Jumalan valtakunta on.

Usko ei taida olla Frilanderin elämässä yhden viikonlopun vuosittainen flippi?

Frilander pudistaa innokkaasti päätään. Ei ole, ei.

– Isoin unelmani ja päämääräni lähtee siitä, miten korotan Jeesusta, en omaa nimeäni. Yritän jokaisella keikalla priitsata, kuka Jeesus on, ei kuka mää oon. Kaikkiin biiseihin upotan jotakin, joka kertoo, kuka Jeesus on mun elämässä.

– Kuka Jeesus onkaan sun elämässä? kysyn.

Ei kaksoiselämää, josta Jeesus saa viisi ja kaikki muu 95 prosenttia.

Ilman biologista isää suuren siivun elämästään kasvanut Frilander vastaa, että Jeesus on isä. Isättömälle vaikeat isänpäivätkin ovat menneet kotona Raamattua lukien. Frilander etsii arkista tapaa olla yhteydessä Jeesukseen myös ystävänä.

– Ei tarvitse priorisoida mitään hetkeä, voi vaan jutella, heittää läppää. Kerron jos on ollut hassu tilanne, nauran Jeesuksen kanssa.

Frilander puhuu kokonaisvaltaisesta Jeesuksen seuraamisesta, ei uskosta kerran viikossa tai uskosta, joka sallii olla eri ihminen seurakunnassa ja koulussa. Ei kaksoiselämää, josta Jeesus saa viisi ja kaikki muu 95 prosenttia.

– Tämä on tosi monen haaste kaveripiirissäni.

Teksti: Maija Latvala
JAA ARTIKKELI:

Luetuimmat

Uusimmat

MAINOS
MAINOS