Sekä lapualaisen Laura Ilomäen (os. Teikari) isä että äiti kuuluivat Vapaakirkkoon. Laura syntyi perheensä esikoisena. Vapaakirkon kesäjuhlilla Seinäjoella hän teki tietoisen uskonratkaisunsa kahdeksanvuotiaana. Nuoresta iästä huolimatta se oikein tuntui, että oli saanut syntinsä anteeksi, kertoo Ilomäki.
Tuolloin oli tapana, että seuroissa ”kalastettiin” ihmisiä, jotka olivat herätyksessä, ja Ilomäki oli juuri tuollaisen kalastuksen kohde. Hän ei enää muista, millainen ihminen hänet saatteli esirukouspalveluun, mutta tapahtumasta jäi tuntu, että hän oli nyt Jumalan lapsi ja pelastettu.
Ennalta oli sovittu, että Ilomäki menee kesäjuhlien jälkeen Lappajärvelle kesälomalle, joten Ilomäelle tuli huoli siitä, pysyisikö sitä loman ajan uskossa. Tarkalleen hän ei enää muista, mitä lomalla tapahtui, mutta iloisena voi todeta, että Jumala on ollut uskollinen. Vieläkin Laura Ilomäki on uskossa, vaikka eivät ne tuntemukset ja kokemukset aina ole niin vahvoja olleet.
Millainen maailma oli noin sata vuotta sitten?
”Elettiin paljon omavaraisuudessa. Kun olin kymmenvuotias, syttyi talvisota ja tulin kokemaan sodan kauhut. Sota-aikana oli kaikesta pulaa. Mitään runsautta ei ollut, mutta ei ollut myöskään leivätöntä päivää. Kaikesta piti säästää ja kaikkea oli vähän. Tämän päivän nuoriso ei pysty ymmärtämään, että sellainenkin aika on joskus ollut. Nyt pursuavat kaikki paikat tavaraa, mutta silloin oli vain se mikä oli välttämätöntä.”
Laura meni nuorena naimisiin Paavo Ilomäen kanssa. Miten tutustuminen eteni siihen aikaan?
”Tapaaminen tapahtui seurakunnassa. Siihen aikaan ei seurusteltu julkisesti niin kuin nykyään.”
Elämän räsymatossa on paljon raitoja. Onko joitakin raitoja, jotka erottuvat omasta räsymatostasi tavallista voimakkaammin?
”Isän ja puolison kuolemat ovat olleet koettelemuksia. Monenlaisia hetkiä on tietysti ollut, mutta juuri siten on kuin eräs pappi sanoi, että hyvät asiat kirjoitetaan virtaan ja virta vie ne, ja huonot asiat hakataan kallioon. Molempia on aina elämän aikana.”
Perheeseenne syntyi lapsia. Mitä muistat tästä ajasta?
”Nykyään, kun kuuntelee nuorten ihmisten puheita, niin mielellään sanoisi, että lapset ovat Herran lahja.”
Laura muistaa, miten toista lastaan odottaessaan hän lupasi syntyvän lapsen Jumalalle. Lapsi sai nimen Liisa. Lupaus muistui mieleen vuosien jälkeen, kun Liisaa saateltiin kutsumuksensa maalle. Liisa itse ei ollut tuossa vaiheessa tietoinen äitinsä lupauksesta.
”Mitä lasten kasvatukseen tulee, niin perustarpeet lapsille aina annettiin ja yhdessä kuljettiin seurakunnan tilaisuuksissa. Nuorempana Laura oli mukana myöskin seurakunnan lapsityössä.”
Teet edelleen käsitöitä ja myyt niitä lähetyksen hyväksi. Onko käsitöiden tekeminen kulkenut elämässäsi mukana koko ajan?
”Olen tykännyt käsitöistä aina, ja koulussakin käsityöt olivat ykkösasia. Isoäidille tekemäni patalaput muistan ensimmäisenä käsityönäni. Isoäiti ei koskaan käyttänyt niitä vaan patalaput olivat koristeena hellan vieressä. Kolmetoistavuotiaana tein naapurin vastasyntyneille kaksosille tossut. Silloin ei lankaa ollut, mutta isälleni oli jäänyt kutojalta tuotu säkki, jossa oli kutojan ylijäämälankoja, ja niistä saatiin lanka vauvantossuihin. Kun kaksospoika täytti seitsemänkymmentä vuotta, tein hänelle uudet tossut.”
Mistä lähti ajatus, että haluat tehdä käsitöitä lähetykselle?
”Lähetykselle tekeminen on ollut Taivaan Isän kanssa sovittu juttu. Sovimme, että teen viikossa aina yhdet tossut. Kukaan ei minua ole siihen määrännyt tai käskenyt.
Kolmekymmentä vuotta sitten jäädessäni eläkkeelle alkoi ihan uudenlainen vaihe käsitöiden suhteen, ja äidin kuoleman jälkeen vuonna 1995 jäi käsitöille enemmän aikaa. Vuosi sitten tytär toi uuden mallilehden, jossa oli taidokkaasti valmistettujen polvisukkien ohje. Ajattelin, vieläkö osaisin tehdä sellaiset. Rohkaisin mieleni ja ajattelin, että teenpä vielä päätetyön! Olen tehnyt nyt näitä polvisukkia kymmenet sukkaparit, ja se on minun lopputyöni.
Näitä käsitöitä on myyty markkinoilla ja myyjäisissä, tai on voinut tulla ostamaan kotoa. Lähetystyö on aina ollut seurakunnassa hyvin esillä, ja siksi asia on tullut lähelle. Muistan vielä sen, kun olin pieni tyttö ja ensimmäiset lähetit Pylkkänen ja Hyttinen lähtivät lähetyskentälle. Siitä asti lähetystyö on ollut läheistä. Kun Pylkkänen kuoli, yksi seurakuntamme lähetysihmisistä sanoi, että nyt loppuu kaikki! Mutta kyllä Jumalan lähetystyö on sellaista, että se jatkuu niin kauan kuin täällä on ihmisiä.”
Oletko koskaan päässyt itse käymään lähetyskentällä?
”Hellin Hukka-Dukpan lähetyskentälle en päässyt koskaan, mutta Nepalissa pääsin käymään.”
Onko joku viisauden sana, jonka haluat jakaa nuoremmille sukupolville?
”Antaessaan saa! Jos on antanut jotakin, sen on saanut moninkertaisesti takaisin. Kun on kutonut sukkia, se ei ole ollut minulta pois, eikä ole tuottanut taloudellista hallaa vaan päinvastoin. Olen saanut lankoja lahjaksikin, mutta suurimmaksi osin olen ostanut ne itse ja lahjoittanut lähetystyön hyväksi.
Asiasta on tullut itselleni suuri voimavara monella eri elämän alueella, myöskin terveyden suhteen. Nykyisin kun ei enää muuta jaksa tehdä, niin teen käsitöitä lähetykselle, ja olen voinut todeta, että nyt olen sitten kokopäiväinen lähetystyöntekijä!
Laura Ilomäki täytti syyskuun alussa 95 vuotta.
