Pastori Mika Tapio haastatteli seurakuntalaisia kysellen, koska nämä ovat seurakuntaan liittyneet. Juhlan vanhimmat olivat olleet seurakuntamme jäseniä aina 1940-luvulta lähtien! Uskollisia jäseniä ja palvelijoita, joiden työ ja rukous kantavat edelleen hedelmää meidän nuorempien iloksi.
Kuulimme juhlassa Reino Alhon kirjoittaman seurakunnan historiikin vuosikymmenien ajalta. Koko seurakunta hiljeni kuuntelemaan ja katsomaan kuvia muiden muassa kitarakuorosta 1900-luvun alkupuolelta ja edellisistä seurakunnan paimenista. Nuoret esittivät koskettavan näytelmän, jossa nuori nainen etsi hyväksyntää ystävien seurasta, alkoholista, mieheltä ja maailmasta ylipäätään. Viimeisenä mahdollisuutena nainen avasi oven, josta Jeesus sai astua sisään. ”Katso, minä seison ovella ja kolkutan.” (Ilm. 3:20.)
Joykids-tanssiryhmä esitti kaksi tanssiesitystä rumpuryhmän rytmissä. Joykids-työ on ilahduttanut seurakuntaamme jo vuodesta 1999. Vieläpä samat vastuulliset, jotka työn aikanaan aloittivat, jaksavat sitä edelleen uskollisesti tehdä. He ovat saaneet nuoremmatkin sukupolvet innostumaan ja sitoutumaan palvelustyön sarkaan.
Entinen Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen piti juhlatilaisuudessa puheen. Hän puhui siitä, miten seurakuntamme on perustettu Kristus-kalliolle, jota helvetin portitkaan eivät voi voittaa (Matt. 16:18). Siksi seurakunnan sanoma kestää aikaa eikä muutu, vaikka maailma ympärillämme voi kuohua. Seurakunta ei myöskään ole vain joukko ystäviä ympärillämme, niitä joiden kanssa on aina mukavaa viettää yhteistä rukoushetkeä. Seurakunta on Jumalan lapset yhdessä — lapset, joille Jumala on ilmoittanut itsensä.
Miksi ihmeessä Porin vapaaseurakunnassa käyvät usein ihmettelevät seurakuntamme lämmintä vastaanottoa ja perhekeskeistä ja hyväksyvää tunnelmaa? Seurakuntamme on täynnä erilaisia ihmisiä. Kun kokoonnumme yhteen, kokoonnumme kohtaamaan — emme pelkästään toisiamme, vaan ensisijaisesti Kristusta. Kiittämme yhdessä häntä pelastuksesta ja yhteydestä, josta saamme Jumalan lasten kesken nauttia. Voimme olla monessa suhteessa erilaisia, mutta meillä on sama päämäärä. Onko siinä keskinäisen rakkautemme salaisuus?
Kun seurakuntamme perustettiin 1899, siihen kuului kahdeksan henkilöä. Viime vuosien ajan olemme iloinneet ihmeellisistä johdatuksista, joiden kautta ihmiset ovat löytäneet tiensä seurakuntaamme ja löytäneet Jeesuksen sydämiinsä. Olemme riemuinneet kastetilaisuuksissa ja kiittämme Herraa pursuilevasta pyhäkoulusta ja eloisasta äiti-lapsipiiristä. Jumala jatkaa ihmeellistä työtään keskellämme, kun pysymme oksastettuina jaloon viinipuuhun ja seisomme lujina Kristus-kalliolla — ei yksin, vaan seurakuntaperheenä.
