Harvoin lähetystyön koko kirjoa kyetään niputtamaan kokonaan kasaan yhdessä tilaisuudessa. Erillinen teemaviikkokin tuntuisi liian vähältä.
Vapaakirkon kesäjuhlien yhteydessä tuskin oli koko SVK Mission kohteiden kirjo esillä, mutta monipuolisesti tervehdyksiä kuultiin eri puolilta laajaa maailmaa.
Jeesuksen käskysanat kuuluivat: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Viesti on otettu todesta Suomen Vapaakirkon tekemässä lähetystyössä. Opetuslapseuteen halutaan niitäkin kansoja, joissa evankeliumin julistaminen avoimesti on mahdotonta.
Lähetystyötä kartoittavassa tilaisuudessa oli esillä lähettejä, joiden henkilöllisyys ja kohdemaa jäivät vaille julkista selvitystä, vain läsnäolleiden tietoisuuteen.
Syy on yksinkertainen: julkisuus voisi vahingoittaa itse päätarkoitusta, evankeliumin viemistä tavalla tai toisella niille, jotka eivät ole Jeesuksesta vielä kuulleet.
Aavistuksen verran yllättävää on, että saavuttamattomia kansoja löytyy esimerkiksi Keniasta, jossa kuitenkin on suomalaisellakin lähetystyöllä lähes vuosisataiset perinteet, useammalla eri kirkkokunnalla.
Vähäinen ei ollut kummilapsityön merkityskään. Aivan kaikki kummit eivät ehtineet paikalle, mutta audiotorion seinustoille ja yläosaan heitä kertyi kuitenkin valtavan hieno määrä. Toinen koskettava osuus oli tervehdys Etelä-Amerikasta.
Lapsen koulunkäynnin tukeminen avaa mahdollisuuden tutustua Taivaalliseen Isään ja myös tarjoaa avaimet ajalliseen pärjäämiseen elämässä.
Aistittavissa oli tyytyväisyys siitä, että on mahdollisuus olla tekemässä jotain edes yhden elämän pelastumisen puolesta. Yksi uskova ei kykene auttamaan koko maailmaa, mutta se ei ole kelpo tekosyy sille, ettei tee mitään.
Kuten Raamatun esimerkissä leivisköistä käy ilmi, Jumala kysyy omiltaan, kuinka asioit niillä kyvyillä ja mahdollisuuksilla, joita oli käytössä.
Paneelikeskustelun keskeinen viesti
Alustusten jälkeen keskustelu jatkui arvovaltaisessa raadissa. Mukana paneelikeskustelussa olivat Siiri Yliniemi, Rebekka Zidbeck, Antti Hietamäki, Maija Lock ja Paulus Rissanen.
Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan seurakunnanjohtaja Antti Hietamäki mainitsi muutama vuosi sitten kokeneensa vahvasti, että lähettävän seurakunnan ja lähettien välistä yhteyttä on tiivistettävä.
Käytännössä tämä on merkinnyt vierailuja lähettien luona. On eri asia lähettää sähköpostia tai muilla keinoilla asioida pelkästään kotimaasta päin kuin käydä paikan päällä kuuntelemassa arkipäivän huolia ja murheita.
Kaikkea ei kerralla ehkä pysty ratkaisemaan, mutta kuunteleminen ja myötäeläminenkin merkitsee paljon.
Pitkän päivätyön lähetystyössä tehnyt Maija Lock kertoi tunnistavansa tämänkaltaisen tuen tarpeen.
—Saavutuksia kannattaa juhlia, mutta lähetysasian esillä pitäminen ei saisi olla sitä, että vain pönötetään joissakin juhlatilaisuuksissa, Lock totesi.
Mielikuvat vastaan todellisuus
Lähetystyötä helppo romantisoida liikaa. Usein kuullaan puhuttavan onnistumisista ja Jumalan ilmestymisistä.
Arkipäivän todellisuuteen mahtuu toisenlaisiakin kokemuksia.
Vantaan vapaaseurakunnan pastori Paulus Rissanen esitti vastaajaraadille tiukan ja kohti käyvän kysymyksen: ”Tuleeko milloinkaan koettua pohjatonta epätoivoa?”
Lähetyslapsena perheen matkassa ollut Siiri Yliniemi mainitsi miettineensä lyhytaikaisessa aktiotyössä lähetyskentällä, onko tästä oikeasti mitään hyötyä kenellekään.
Vastaukseksi oli löytynyt johtopäätös, että kyllä, evankeliumin viemisestä eteenpäin on oikeasti hyötyä.
Thaimaassa miehensä ja lastensa kanssa työtä tekevä Rebekka Zidbeck kertoi omakohtaisen kokemuksen.
—Olin vauvavuoden aikana erittäin väsynyt. Kun pastori kysyi, mitä kuuluu, murruin täysin.
Zidbeck kuitenkin kertoi niin paneelikeskustelussa kuin tilaisuuksissakin Jumalan avusta kaikissa tilanteissa. Vetoomus elämän uhraamisesta Jumalan valtakunnan työhön oli vahva.
Maija Lock jakoi elämänsä kokemuksia kuulijakunnalle.
—Epätoivon hetkiä tulee, mutta ei pohjattomia. Olemme Kristus-kalliolla, ja aina on mahdollisuus aloittaa uudelleen, Lock kiteytti.
