›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

Läsnäoloa: Missiosta elämään

Juhani Ilkka työskentelee Kiponniemen toimintakeskuksen toiminnanjohtajana. Kuva: Juhani Ilkka
Eletään evankeliumi todeksi ja viedään Missio elämään, kannustaa Juhani Ilkka pääkirjoituksessaan.

Tämän syksyn Mediamissio ”Se löytyi” on tuonut mielenkiintoisia tarinoita lähestulkoon jokaiseen suomalaiseen postilaatikkoon. Evankeliumi on tullut lähelle näiden tarinoiden kautta, jotka kertovat henkilökohtaisia tarinoita Jumalan uudeksi tekevästä voimasta. Pelastuksesta on puhuttu myös lukuisissa luterilaisen kirkon synodaalikokouksissa ympäri Suomea. Hyviä uutisia pitäisi nyt viedä käytäntöön.

Vapaakirkollisen herätyksen syntyvaiheessa 1800-luvun lopulla elettiin kansainvälisesti kolmatta suurta herätystä.

Vapaakirkollisen herätyksen syntyvaiheessa 1800-luvun lopulla elettiin kansainvälisesti kolmatta suurta herätystä. Tuon herätyksen suuresta miehestä kerrotaan, että 44-vuotisen uransa aikana hän olisi tuonut yli miljoona ihmistä Jeesuksen luokse. Mikä oli tällaisen menestyksen salaisuutena? 

Salaisuus ei ollut ainoastaan se, että D.L. Moodyn puheet olivat innostavia ja vilpittömiä. Kerrotaan, että hän oli koko sydämestään mukana siinä asiassa, jota hän ajoi. Hän eli Kristukselle: ”Ensimmäinen asia, joka selittää sen, että Jumala käytti Moodya niin mahtavasti, oli se, että hän oli täysin antautunut mies. Jokainen unssi hänen ruumiistaan ​​kuului Jumalalle: kaikki, mitä hän oli, ja kaikki mitä hänellä oli, kuului kokonaan Jumalalle.” (R. A. Torrey, Moodyn elämänkerran kirjoittaja).

Tässä olisi meillekin esimerkkiä. Eletään evankeliumi todeksi ja viedään Missio elämään. Nyt on siihen loistava tilaisuus, kun kanavat ovat jo olemassa.

Juttu on ilmestynyt Vapaakirkon Läsnäoloa-lehdessä.

Juhani Ilkka Kiponniemen toimintakeskuksen toiminnanjohtaja
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää