›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

Kolmetoista ja yksi kuvaa kesäjuhlista

Kaiken kansan kesäjuhlilla nuoremman pään juhlijoita saattoivat kiinnostaa ilmapallojen lisäksi myös sanankuuloon saapuneet ötökät. Tyylistä ei silti tingitty. Kuva: Melina Ilkka
Kolme päivää juhlaa merkitsee lukemattomia hetkiä kuvattavaksi. Kurkista niistä neljääntoista.
Juhlasäät lämpenivät päivä päivältä, mutta helteiltä vältyttiin. Totutusti väkeä oli paikalla eniten lauantaina. Päiväkoti Kullannupun pihaan nousseessa pomppulinnassa riitti hyvää pöhinää läpi juhlien. Kaiken kaikkiaan juhlat sujuivat mallikkaasti. ”Kiitos Jeesus!” on juhlaisäntä Manuel Rautalahden ytimekäs tiivistys. Kuva: Melina Ilkka
Maan pinnalle. Vuosi sitten nuorten Kesäklubi rakennettiin Teopoliksen kellariin. Nyt nuoret pääsivät ikiomaan telttaansa, jossa ylistys oli aika ajoin sekä äänekästä että vauhdikasta.Kuva: Melina Ilkka
Kesäjuhlilla kuluu kukkakimppuja, sillä kiittämisiä ja onnitteluja riittää. Hiljainen tieto kertoo, että kimppuja on hyvä varata aina yksi ylimääräinen, sillä usein joku tai jotakin pääsee kukkia tilattaessa unohtumaan.Kuva: Melina Ilkka
Kiponniemen toimintakeskuksen toiminnanjohtaja Juhani Ilkka (kuvassa oikealla) toimitti Tapio Kangasniemen kanssa julkaistavaksi Väinö A. Hyvösen keräämää historiallista materiaalia vapaakirkollisen liikkeen ensimmäisistä vuosikymmenistä Suomessa. Ilkka vaihtoi ajatuksia eläkepastori Esko Taipaleen kanssa Päivä Osakeyhtiön myyntipisteeseen pinottujen Siitä kaikki alkoi -kirjojen äärellä. Teos julkaistiin kesäjuhlilla.Kuva: Melina Ilkka
Ken on kaikkein vapaakirkollisin? Ehdokkaita riitti, kun asiaa selvitettiin leikkimielisesti erilaisten kysymysten kautta Sata vuotta ja enemmän -tilaisuudessa. Etualalla Anne ja Tommi Mäki sekä tilaisuudessa pastorin valtakirjan saanut Ella Pystykoski.Kuva: Melina Ilkka
Paellateltta oli jälleen tutulla paikallaan, mutta entistä suurempana. Paellan ja lättyjen lisäksi jättipannuilla paistuivat myös makkaraperunat. Ne maistuivat sekä kesäjuhlien rakennustiimiä johtaneelle Lassi Jääskeläiselle (kuvassa oikealla) että rakennustiimin kantaviin voimiin kuuluvalle Marko Kaasalaiselle.Kuva: Tapio Kangasniemi
Kiitollista työtä. Vapaakirkon talous- ja hallintojohtaja pääsi kesäjuhlilla vietetyn Antamisen päivän puitteissa ilmapallonjakotehtäviin. Kuva: Melina Ilkka
Varkkien ja lasten juhlien sydämenä toimi ensikertaa sisäpihan teltta. Telttaan pystytettiin uskottava lava värivaloineen päivineen. Penkkien lisäksi lavan eteen rullattiin mattoa, jolla silläkin saattoi istuskella. Varkki-ikäisille oli järjestetty pihan aktiviteettien ja oman Hengaamo-tilan lisäksi liikuntamahdollisuuksia myös Tepoliksen kellarin salissa, joka oli viime vuoden juhlilla vielä nuorten käytössä.Kuva: Melina Ilkka
Maistiaisia menneestä . Sata vuotta ja enemmän -tilaisuuden pienoisnäytelmien valmistamisesta vastasi Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja Jaakko Pihlajamäki (kuvassa oikealla). Kimmo Rantanen esitti kuvitteellisessa kahden helsinkiläismiehen kohtaamisessa osapuolta, joka oli sekä hämmentynyt että ilmeisen kiinnostunut ruotsalaisamerikkalaisen lähetystyöntekijä ja saarnaaja Fredrik Fransonin julistuksesta. ”Näin herätys etenee: ihmiset juttelevat ja kiinnostuvat. Repliikkeihin otin sisältöä Väinö A. Hyvösen Siitä kaikki alkoi -kirjasta”, Pihlajamäki kertoo. Etenkin Tampereen vapaaseurakunnan varhaisvaiheiden vahvan vaikuttajan Carl Josef Hildénin kommentit olivat arvokasta materiaalia.Kuva: Melina Ilkka
Kesäjuhlien lauantai-illan Lähetyksen aalto -tilaisuus rakennettiin usean sukupolven yhteistyönä. Tilaisuuden pääpuheen pitänyt Hannu Vuorinen oli vaikuttunut siitä, miten kaikki kokonaisuuden osaset veivät kohti samaa maalia. Yksi osasista olisi Legacy Musicin johtama ylistys. Sähkökitaran varressa on Jetro Klinga, akustisessa kitarassa sekä laulussa Joona Kuusikoski ja bassoa pompottelemassa Antti Virtanen.Kuva: Melina Ilkka
Kirjailijan onnea. Kesäjuhlilla julkaistiin useampikin kirja. Niistä kahden kirjoittaja on Vapaakirkon pastori. Ari Korolainen lähtee Hengähdä hetkeksi -kirjansa jokaisessa luvussa liikkeelle itselleen merkityksellisestä psalmista. Sirkka Jortikan kymmenen vuotta kypsytellyssä Vähitellen selkenevää -teoksessa taas nostetaan esiin pohdintoja, joita moni seurakunnassa johtamiseen tai opettamiseen liittyvää kutsua kantava nainen käy läpi. Kuva: Maija Latvala
Sunnuntain Sata lasissa -perhejumis kokosi kaikenikäiset juhlijat tunnin ajaksi yhteen ja samaan telttaan. Jippii-kuoro vastasi pirteällä otteellaan tilaisuuden musiikista.Kuva: Melina Ilkka
Juhlien juhla oli lauantaina järjestetty Sata vuotta ja enemmän -tilaisuus. Rennonarvokkaan Vapaakirkon satavuotisjuhlan juonsivat tilaisuudessa seurakuntatyöntekijän valtakirjan saanut Riikka Salmensaari sekä Vantaan vapaaseurakunnan pastori Paulus Rissanen. Perinteikkäästä musiikkitarjonnasta vastasivat laulajia ja soittajia eri puolelta Suomea yhteen keränneet Sing to the Lord -suurkuoro ja Vapaakirkko Sinfonietta -orkesteri.Kuva: Melina Ilkka
Kuvatekstit: Maija Latvala
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää