Artikkelilistaus: isä

Daavid oli hyvä kuningas, muttei kenties erityisen hyvä isä. Hänen lukuisista vaimoistaan ja lapsistaan koostuvassa suurperheessä oli
paljon huolia.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille.

Jos olet jo lehden tilaaja, kirjaudu sisään.

Jos et vielä ole lehden tilaaja, tilaa lehti.

Ei tämä nyt ihan tuntunut siltä, mitä kuvittelin. Vaikeinta odottavana isänä on ollut huomata, ettei sitä koekaan itseään niin kykeneväksi ja itsevarmaksi kuin ajatteli tässä kohtaa tuntevansa. Uudenlaiset prosessit ja yhteisöt hämmentävät.
Nuori isä, kokenut isä ja jo isoisävaiheen saavuttanut isä avaavat ajatuksiaan isyydestä ja elämästä.
Pitkämäisen yläaulan päätyikkunan edessä on sohvaryhmä, jolla löhöää muun muassa Taavi Nestori Frilander. Tunnistan Frilanderin Y-kanavan ”let’s go!”-hemmoksi. Lisäksi hän kertoo olevansa jo perjantai-illan iltatilaisuudessa esiintynyt rap-artisti. Vilpitön arvostus kaikesta.
Hämeenlinnalainen Jari Tenhovirta tuli 27-vuotiaana isäksi. Esikoisen synnytyksessä pyörtynyt mies on sittemmin kasvattanut vaimonsa kanssa kolme biologista ja kaksi sijaislasta. Syyllisyydeltäkään ei ole vältytty: veikö työ liiaksi aikaa perheeltä?