Artikkelilistaus: blogi

Uskovana miehenä en usko sattumiin. Ei voi olla sattumaa, että tänä jouluna tulee kuluneeksi tasan tuo maaginen, raamatullinen 40 vuotta siitä, kun vietin ensimmäisen jouluni vankilassa. Se tapahtui vuonna 1984 Konnunsuolla. Ikää oli 19 vuotta, ja kyseessä linnareissuista ihka ensimmäinen.
Tuolloin joulu meni siis muurin väärällä puolella. Sen jälkeenkin jouluja on vietetty toistakymmentä eri vankiloissa. Olen siis ehkä jotenkin pätevä vangin jouluista kirjoittamaan.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille.

Jos olet jo lehden tilaaja, kirjaudu sisään.

Jos et vielä ole lehden tilaaja, tilaa lehti.

Itsenäisyyspäivänä kuuntelin Kihniön seurakuntatalolla Veteraanin iltahuudon mieskuoron laulamana. Samalla katselin seinällä olevaa suurta kivitaulua, johon on kaiverrettu nuorukaisten nimiä. Nuoria miehiä, jotka antoivat voimansa, unelmansa, tulevaisuutensa, kaikkensa — koko elämänsä.
Ei tämä nyt ihan tuntunut siltä, mitä kuvittelin. Vaikeinta odottavana isänä on ollut huomata, ettei sitä koekaan itseään niin kykeneväksi ja itsevarmaksi kuin ajatteli tässä kohtaa tuntevansa. Uudenlaiset prosessit ja yhteisöt hämmentävät.

Eräänä kesäkuisena päivänä vuonna 1981 aloitin varusmiespalvelukseni. Tuona päivänä ajatukseni olivat moninaisia, koska tiesin alkavan palveluksen olevan ihan muuta kuin mukavaa. Olin silti täysin tietoinen siitä, miksi asepalvelukseen mennään: kyse on maanpuolustuksesta.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille.

Jos olet jo lehden tilaaja, kirjaudu sisään.

Jos et vielä ole lehden tilaaja, tilaa lehti.

Viime sunnuntain jumalanpalvelus oli inspiroiva. Saarna käsitteli kuuliaisuutta. Kuuliaisuus saattaa vaikuttaa vaikealta, onhan se käskyjen, määräysten ja ohjeiden noudattamista. Mutta entä jos kyseessä onkin kuuliaisuus kutsujalle?
Elämässä on aina silloin tällöin hyvä pysähtyä tarkistamaan suuntaa. Apostoli Paavalille tuo hetki koitti hänen ollessaan työtovereineen lähetysmatkalla kertomassa hyvää sanomaa Jeesuksesta.
Ystävät ovat koituneet elämässäni suureksi siunaukseksi ja suojaksi vuosien varrella. He ovat myös vaikuttaneet uskon matkaani enemmän kuin ymmärränkään.

Viime sunnuntaina vietimme seurakunnassamme ehtoollista. Tällä kerralla palanen ehtoollisleipää ja pieni viinipikari jaettiin meille penkkeihin, nautittavaksi myöhemmin yhdessä, yhtä aikaa.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille.

Jos olet jo lehden tilaaja, kirjaudu sisään.

Jos et vielä ole lehden tilaaja, tilaa lehti.

”Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä.” (Matt.24:6)

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille.

Jos olet jo lehden tilaaja, kirjaudu sisään.

Jos et vielä ole lehden tilaaja, tilaa lehti.