Artikkelilistaus: Arto Kortemaa

Aarne ja Riitta Annalan kotirannassa laulettiin elokuun lopulla kiitollisin mielin "Päättänyt olen seurata Herraa".
Vapaakirkolliset ja luterilaiset jakavat monta keskeistä Raamattua koskevaa käsitystä, kuten sen, että Jeesus Kristus on Jumalan varsinainen Sana, josta kirjoitettu sana todistaa. Siksi Kristus on linssi, jonka kautta Raamatun tekstit asettuvat kokonaisuudeksi.
Johdatus uskovan elämässä on joskus jännittävää ja joskus sitä ei edes huomaa. Saako johdatuksessa kulkeminen aikaan hengellistä kasvua? Miten johdatus ja kasvu nivoutuvat toisiinsa? Onko johdatus aina helpoin tie? Hämeenlinnan vapaaseurakunnan pastori Arto Kortemaa kirjoittaa Joosefin elämästä. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin numerossa 43.
Johdatus uskovan elämässä on joskus jännittävää ja joskus sitä ei edes huomaa. Saako johdatuksessa kulkeminen aikaan hengellistä kasvua? Miten johdatus ja kasvu nivoutuvat toisiinsa? Onko johdatus aina helpoin tie? Hämeenlinnan vapaaseurakunnan pastori Arto Kortemaa kirjoittaa johdatuksesta ja vaikeuksien kohtaamisesta kahden artikkelin sarjan. Jälkimmäisessä osassa hän ottaa esimerkin Joosefin elämästä.