Rauma Ol niingon gotonas! Tienvarsikyltti on tervehtinyt Raumalle saapuvia 1960-luvun lopusta. Paikallinen vapaaseurakunta on toivottanut väkeä tervetulleeksi 1930-luvulta lähtien ja virallinen itsenäistyminen tapahtui vuonna 1987. Rauma on Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki ja täytti juuri 584 vuotta ja väkiluku on viime vuosina kasvanut. Vahvan historian ja murteen omistavan kaupungin keskellä toimii elävä ja kodinomainen Rauman vapaaseurakunta.
Rauman vapaaseurakuntaa kuvaillaan ennen kaikkea kodiksi. Moni seurakuntaan tullut kertoo kokeneensa jo ensimmäisestä hetkestä lähtien lämpimän vastaanoton ja aidon kiinnostuksen. Seurakuntaan ei jää yksin istumaan, vaan ihmiset tulevat juttelemaan, kysymään kuulumisia ja ottamaan mukaan yhteyteen.
Lenita Palmroth muisteli ensimmäistä käyntiään seurakunnassa:
—Kun tultiin tuosta ovesta, niin aukesi koti. Se tuntui heti siltä, että tää on mun koti ja täällä on hyvä olla. Täällä hyväksytään tämmöisenä kuin olen.
Luvialta kulkevat Lenita ja Pauli Palmroth kertovat, että he pohtivat aikanaan Porin ja Rauman välillä, mutta päätös syntyi nopeasti heti ensimmäisen jumalanpalveluksen jälkeen.
—Kun päästiin samaan autoon kaikki aikuiset, niin kaikki sanoi, että tämä tuntui kodilta.”
Seurakunnan jäsenmäärä on kasvanut ja ihmisiä käy myös Rauman lähikunnista. Osa matkustaa viikoittain jopa kolmenkymmenen kilometrin päästä, koska kokee löytäneensä paikan, jossa saa hengähtää arjen keskellä. Monelle seurakunta merkitsee levähdyspaikkaa, jossa saa olla oma itsensä.
Rukous seurakunnan sydämenä
Yksi seurakunnan vahvimmista tunnusmerkeistä on rukous. Erityisesti perjantaiaamujen rukouspiiri nousi keskusteluissa esiin seurakunnan “tukipilarina”. Monet kokevat, että vuosikymmenten uskollinen esirukous kantaa seurakuntaa edelleen.
—Takapenkissä istuvat tulimummot ovat seurakunnan tukipilareita. Uskon, että heidän rukouksillaan on suurempi merkitys kuin kovin moni edes ymmärtää, Pauli Palmroth sanoo.
Perjantaiaamujen rukoushetkiä kuvailtiin voimallisiksi. Esirukouksen kutsumuksekseen kokeva Terttu Keränen herkistyy niistä puhuessaan.
—Kyllä perjantaiaamun rukous, kun tänne kokoonnutaan rukoilemaan, niin siellä on ihan mahtava voima. Yhtenä aamuna Jumala laski sydämellemme murtavan ajatuksen: Jumala luottaa esirukoilijoihin.
Rukousta ei nähdä vain ohjelmana, vaan elämäntapana. Useampi seurakuntalainen kuvasi kokemuksiaan siitä, kuinka Jumala puhuttelee rukouksessa ihmisten, seurakunnan ja jopa koko Suomen puolesta. Esirukous nähdään kutsumuksena ja palvelutehtävänä.
Terttu kuvaa omaa kutsuaan esirukoilijana:
—Mun kutsuni on esirukous. Jumala laskee aiheita sydämelle. Se voi tulla, vaikka kaupassa ollessa, että tulee kiire kotiin, että pääsee polvilleen. Mä oon koittanut nuoremmillekin sanoa, että aloittakaa omasta rukoushuoneesta. Siellä Jumala puhuu, Terttu rohkaisee.
Myös naisten rukouspiiri ja miestenillat ovat tärkeä osa yhteisöä. Niissä syntyy luottamuksellinen ilmapiiri, jossa voidaan jakaa henkilökohtaisia asioita, lukea Raamattua ja rukoilla yhdessä. Raamattupiirejä kokoontuu myös kodeissa. Yhteistä niille kaikille on avoimuus ja yhdessä kasvaminen.
Sitoutuneet vapaaehtoiset
Seurakunnan vahvuutena pidetään myös sitoutuneita vapaaehtoisia. Toimintaa on paljon, ja monet kantavat vastuuta uskollisesti vuodesta toiseen. Yhteisössä arvostetaan sitä, että jokainen saa palvella omilla lahjoillaan.
Mirja Metsala iloitsee seurakuntalaisten palvelualttiudesta.
—Meillä on paljon tosi sitoutuneita vapaaehtoisia.
Musiikkityö nousee myös erityisesti esiin. Seurakunnassa ei ole vain yhtä tyyliä, vaan mukana on monenlaista musiikkia ja eri-ikäisiä tekijöitä. Moninaisuus nähdään rikkautena: seurakunnassa voidaan yhtä hyvin laulaa perinteisiä hengellisiä lauluja kuin uudempaa ylistysmusiikkiakin ilman vastakkainasettelua.
—Monimuotoisuutta pidetään tärkeänä, sillä seurakunnan nähdään koostuvan erilaisista ihmisistä ja sukupolvista. Musiikin halutaan heijastavan tätä rikkautta, Mirja kertoo.
Yhteys, avoimuus ja muuttunut ilmapiiri
Mirjalla ja Tertulla on pitkä historia Rauman vapaaseurakunnassa. Terttu kertoo tulleensa uskoon jo nuorena rippikouluiässä Kainuussa. Hän kuvaa omaa voimakasta hengellistä kokemustaan ja sitä, kuinka Jumala johdatti hänet myöhemmin Raumalle lähes ihmeellisellä tavalla.
—Luin Uutta testamenttia joka ilta ja Jeesuksen persoona kiehtoi valtavasti. Yhtenä iltana koin voimakkaasti, että Jumala kutsui. Putosin polvilleni sängyn viereen ja annoin elämäni Jeesukselle.
Myöhemmin hän koki Jumalan johdattaneen hänet Raumalle.
—Rukoilin kaksi viikkoa, että mikä on mun paikkani. Sitten kuulin rukouksessa sanat: ‘Tämän viikonlopun aikana saat tietää tulevan paikkasi.’ Sunnuntai-iltana tuli puhelu Raumalta: täällä olisi asunto, haluatko muuttaa? Terttu kertoo erikoisesta johdatuksesta länsirannikolle.
Rauman vuosien aikana on tapahtunut paljon, hän on ollut mukana erityisesti nuorisotyössä, rukouksessa ja musiikissa.
Pitkän historian aikana seurakunnan ilmapiirin koetaan muuttuneen paljon. Lapsuutensa seurakunnassa elänyt Mirja kertoo, että 1970–80-luvuilla hengellinen kulttuuri oli usein ahdasmielisempi ja pelkoon perustuva. Uskonelämässä korostettiin helposti tuomiota ja peloteltiin esimerkiksi Jeesuksen takaisin tulolla. Nykyistä ilmapiiriä hän kuvailee paljon armollisemmaksi.
—Mun mielestäni me mennään nyt rakkaus edellä eikä tuomio edellä, Metsala iloitsee.
Haasteltavat kertovat kuin yhdestä suusta, että nyt halutaan kohdata ihmiset samalla tavalla kuin itse olisi halunnut tulla kohdatuksi. Erityisen tärkeänä pidetään sitä, että uusi ihminen huomataan ja otetaan mukaan yhteyteen.
Tulevaisuuteen luottavaisesti
Rauman vapaaseurakunta ei halua jäädä vain omien seinien sisälle. Seurakunta tekee diakoniatyötä muun muassa ViaDia-toiminnan kautta. Kahvila ja kohtaamispaikat tuovat rakennukseen ihmisiä, jotka eivät välttämättä muuten tulisi kirkkoon.
Raumaa kuvaillaan vahvan identiteetin kaupungiksi, jossa ihmiset ovat aluksi hieman varautuneita ja hitaasti lämpeneviä. Luottamus syntyy ajan kanssa.
Tämä näkyy myös seurakuntaelämässä. Kun yhteys syntyy, siitä tulee kuitenkin usein syvä ja pitkäkestoinen. Seurakunnan jäsenet kokevatkin, että yhteisössä on vahva luottamuksen ilmapiiri.
Seurakunnassa uskotaan, että tulevaisuudessa ulospäin suuntautuminen kasvaa entisestään. Esiin nousee myös ajatus hengellisestä valmistautumisesta mahdolliseen uuteen herätyksen aikaan. Ajatuksena on, että seurakunnassa tarvitaan hengellisiä vanhempia kulkemaan uusien ihmisten rinnalla.
Lopulta haastateltavat kiteyttivät seurakunnan ytimen yksinkertaisesti:
”Rauman vapaaseurakunta on rakastava koti, jossa rukoillaan paljon ja jossa jokainen saa tulla kohdatuksi.”
