Aikamedian ja Päivän toimitusjohtaja vaihtuu: ”On erityisen hyvä, että jatkaja löytyi talon sisältä”

Erika Niemelä ja Olavi Kumpulainen suorittavat viestikapulan vaihdon toimitusjohtajan tehtävissä kesällä. Kuva: Ari-Pekka Niemelä
Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin KTM Erika Niemelä, joka aloittaa tehtävässään 1. heinäkuuta 2026.

Kristillinen mediatalo Aikamedia oy ja Päivä oy siirtyvät kesällä uuteen vaiheeseen, kun yhtiöiden toimitusjohtaja vaihtuu.

Heinäkuusta 2021 lähtien toimitusjohtajana toiminut Olavi Kumpulainen jättää tehtävänsä tulevana kesänä. Hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi 1. heinäkuuta 2026 alkaen KTM Erika Niemelän, joka on toiminut Aikamediassa ja Päivässä kesästä 2025 lähtien viestintä- ja markkinointijohtajana.

Aikamedian hallituksen puheenjohtaja Petri Merisaari sanoo, että toimitusjohtajavalinta muodostaa luontevan jatkumon yhtiön kehityspolulla.

—Päivän ja Aikamedian yhdistyminen on ollut meille strategisesti merkittävä askel. Erika Niemelän valinta jatkaa tätä kehitystä suuntaan, jossa vahva sisältö, digitaalinen kehitys ja ihmisten tavoittaminen kulkevat entistä tiiviimmin yhdessä, Merisaari toteaa tiedotteessa.

Yrittäjä- ja lähetyslentäjätaustainen Kumpulainen on johtanut Aikamediaa aikana, jolloin koko media-ala on ollut voimakkaassa murroksessa. Hänen viisivuotiskaudellaan yhtiössä on tehty useita tulevaisuuden kannalta merkittäviä ratkaisuja ja yrityskauppoja, jotka ovat vahvistaneet Aikamedian kykyä toimia, uudistua ja kasvaa myös tulevina vuosina.

—Viimeiset viisi vuotta ovat olleet Aikamediassa vahvan uudistumisen aikaa. Olemme tehneet ratkaisuja, joilla on merkitystä pitkälle eteenpäin. Nyt koen, että on osaltani oikea hetki jakaa viestikapulaa eteenpäin, Kumpulainen sanoo.

—On erityisen hyvä, että jatkaja löytyi talon sisältä.

45-vuotias Erika Niemelä on kauppatieteiden maisteri, jolla on vahva tausta markkinoinnista, viestinnästä ja varainhankinnasta niin liike-elämässä kuin kristillisessä mediassa.

Ennen Aikamediaa ja Päivää hän työskenteli useiden vuosien ajan Taivas TV7:llä, jossa hän vastasi lahjoittajasuhteista ja viestinnästä sekä oli rakentamassa yhteisölähtöistä toimintamallia, jossa vuorovaikutus ja luottamus yleisöön olivat keskeisiä.

Niemelällä on laaja kokemus kristillisestä mediatyöstä television, radion ja digitaalisten sisältöjen parissa. Hänen mukaansa vaikuttava mediatyö syntyy yhteydestä – siitä, että ihmiset eivät jää vain yleisöksi, vaan kokevat olevansa aidosti mukana.

Niemelän tausta vapaakirkollisessa kentässä heijastaa myös Aikamedian suuntaa: halua rakentaa siltoja ja tavoittaa ihmisiä yli totuttujen rajojen.

—Aikamedia ja Päivä eivät ole vain kustantaja tai mediatalo. Ne ovat väyliä, joiden kautta viesti Jumalan valtakunnasta voi tavoittaa ihmisiä. Siksi ei riitä, että sisältö on hyvää – sen täytyy myös tulla löydetyksi ja koskettaa, Niemelä kommentoi tiedotteessa.

—Meidän tehtävämme on tuoda kristillistä sisältöä tähän pelikenttään. Haluan, että osaamme kertoa siitä rohkeasti, monipuolisesti ja tätä aikaa ymmärtäen.

Teksti: Suomen Viikkolehden toimitus
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää