Suomen vapaakirkon nuoret ry (SVN) on vastuussa Suomen Vapaakirkon tekemästä nuorisotyöstä. Yhdistyksen toimijat päättivät hankkia kyselytutkimuksen kentällä toimivien palkattujen työntekijöiden ja vastaavassa asemassa toimivien vapaaehtoisten työhyvinvoinnista.
Kyselytutkimuksen toteutti Heidi Poikonen, ja kysymysten lopullinen versio muotoiltiin yhdessä yhdistyksen toimihenkilöiden kanssa.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat Suomen vapaaseurakunnissa 0–29-vuotiaiden parissa työskentelevien henkilöiden työhyvinvointiin ja miten SVN voi olla edistämässä heidän hyvinvointiaan.
Kyselyyn saatiin 33 vastausta. 22 vastaajaa kertoi olevansa palkkasuhteessa seurakuntaan, ja 11 ilmoitti olevansa vapaaehtoisia työntekijöitä. Hyvinvointikysely lähetettiin noin 80 henkilölle, jotka on ilmoitettu seurakunnan työntekijöiksi nuorisotyössä, sekä SVN:n tiedossa olleille vapaaehtoisille, jotka toimivat työmuodon johtajina.
Tutkimus toteutettiin niin, että vastaajista kerättiin mahdollisimman vähän tietoa. Esimerkiksi seurakunnan tai maakunnan koon kysyminen olisi saattanut aiheuttaa vastauksen yhdistämistä tiettyyn seurakuntaan.
Tärkeitä huomioita jaksamisesta
Hyvinvointitutkimus osoitti tilanteen olevan pääosin hyvällä mallilla. Vastaajista lähes 80 prosenttia koki jaksavansa työssään hyvin. Samoin valtaosa vastaajista koki työnsä mielekkääksi ja motivoivaksi.
Sen sijaan stressaantumista esiintyi vastauksissa, kaikissa työmuodoissa suurin piirtein saman verran. Tutkimuksessa työmuodot jaettiin seuraavasti: lapsityö (noin 0–10-vuotiaat), varkkityö (noin 11–15-vuotiaat), nuorisotyö (noin 15–20-vuotiaat), nuorten aikuisten työ (noin 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat), perhetyö (esimerkiksi äiti-lapsipiiri, vanhempainillat) ja partiotyö.
Tutkimuksen mukaan vastaajat pääsääntöisesti kokivat, että heidän osaamisensa on riittävä ja että he tietävät, mitä heiltä edellytetään tehtävässä. Kaikki vastaajat kokivat saavansa riittävästi vastuuta.
Tutkimuksen toteuttanut Poikonen pohtiikin, onko vastaajien joukossa mahdollisesti sellaisia, jotka kokevat saavansa liikaa vastuuta tehtävässään.
Palkatut työntekijät jaksavat pääsääntöisesti hyvin, kun taas vapaaehtoisten vastauksissa on hajontaa: osa jaksaa hyvin, osa huonosti.
Palautteen vaikeus — Kuulunko ryhmään?
Yhteisöön liittyvissä kysymyksissä käsiteltiin sekä seurakuntayhteisöä että Vapaakirkon nuorisotyöntekijöiden muodostamaa yhteisöä.
Yhteisön merkitys on koettu myönteiseksi suurimmalta osaltaan, joskin yksi huomio kiinnittyy kokemukseen palautteen saamisesta. Tutkimuksen mukaan vapaaehtoiset kokivat saavansa palautetta, ja kaikki, jotka kokivat palautteen olevan puutteellista, olivat työntekijöitä.
—On vaikea sanoa, mistä tämä johtuu. Ovatko vapaaehtoiset tyytyväisempiä vähempään vai saavatko he enemmän palautetta? Vastauksissa on kuitenkin myös hajontaa, Poikonen miettii tutkimusraportissaan.
Erittäin merkittävä havainto on vastauksissa kysymykseen, kokeeko vastaaja kuuluvansa Vapaakirkon nuorisotyöntekijöiden joukkoon.
Poikosen tekemässä tutkimuksessa todetaan, että kaikki palkatut työntekijät olivat joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, kun taas 7/11 vapaaehtoisesta joko ei osannut sanoa tai oli jokseenkin eri mieltä.
—Kaikista palkatuista työntekijöistä noin 60 prosenttia on kouluttautunut hengelliseen työhön, ja lopuista monella on koulutustaustaa joko nuorisotyönohjaajana tai kasvatustieteiden parissa, tutkimuksessa todetaan.
Kutsumus ja tulevaisuus
Huomionarvoista on, että niin palkattujen kuin vapaaehtoistenkin työntekijöiden vastauksissa korostui kutsumuksen merkitys. Tietoisuus kutsumuksesta luo merkityksellisyyden tunnetta hengellisessä työssä.
Tulevaisuuden näkymissä vapaaehtoisten vastauksissa nousi esiin tehtävien ja muun arjen yhteensovittamisen vaikeudet. Noin kolmasosa vastaajista on harkinnut tehtävässään lopettamista viimeisen puolen vuoden aikana, mutta tämä ei välttämättä johdu itse tehtävästä. Taustalla voi olla juuri mainitut arjen tilanteet, jatkokouluttautumisen suunnitelmat tai muut vastaavat seikat.
Suurin osa vapaaehtoisista kuitenkin koki, että heidän työtään arvostetaan ja että he saavat siihen riittävästi tukea seurakuntayhteisöltä.
Yhteistyö vanhimmiston kanssa sai suurimmaksi osaksi kiitosta vastaajilta. Joitakin yksittäisiä puutteita mainittiin, esimerkiksi iältään nuoren työntekijän ja vanhemman seurakunnanjohtajan välinen dynamiikka voi joskus olla ongelmallinen.
Palkattujen työntekijöiden vastauksissa mietittiin muun muassa työtehtävän rajattomuutta. Joustava aikataulu on hyvä asia, mutta toisaalta kääntöpuolena työ- ja vapaa-aika eivät aina pysy erillisinä kokonaisuuksina.
Kehityskohteita
Poikonen kirjoittaa tutkimusraportissaan, että kehittämisen kohdalla palkattujen ja vapaaehtoisten nuorisotyöntekijöiden vastaukset olivat melko samankaltaisia, mutta ajankäytön ja työtehtävien kysymykset olivat läsnä vain palkattujen vastauksissa.
Esiin nousivat esimerkiksi ajankäytön suunnittelu, työtehtävien määrän hallinta sekä rajaaminen. Myös mentorointi ja vertaistuki nousivat esille vastauksissa kehityskohteista.
—Vapaaehtoisten vastauksissa painottui kaksi seikkaa: vastuunkantajien vähäinen määrä ja työmuodon rooli osana paikallista seurakuntaa. Seurakunnalta kaivattiin arvostuksen lisäksi myös suurempaa taloudellista panostusta, mikä on ymmärrettävää etenkin, kun vastaaja ei saa palkkaa työstä, Poikonen jatkaa raportissaan.
—Partion kohdalla nousi esille toive siitä, että seurakunta ymmärtäisi työn luonteen tavoittavana työnä.
SVN:n rooli ja toimet
SVN haluaa tarjota nuorisotyöntekijöille mahdollisimman hyvän turvaverkoston, jonka avulla työntekijä voi toteuttaa kutsumustaan.
Palkattujen työntekijöiden vastauksissa ylivoimaisesti eniten mainintoja sai SVN:n voimaantumispäivät. Myös työntekijäpäivät ja työntekijämiitti mainittiin.
Tapaamiset koetaan hienona vertaistukena, ja toisinaan niissä on saatu toteuttamiskelpoinen idea arkipäivän työhönkin.
Kääntöpuolella on se, että vapaaehtoiset eivät kovin usein pääse tapahtumiin mukaan. Vapaaehtoisten vastauksissa toistui lähinnä materiaalin saaminen SVN:ltä.
Materiaalit ja tapaamiset korostuivat myös vastauksissa kysymykseen, kuinka SVN voisi jatkossa paremmin auttaa nuorisotyöntekijöitä.
Esille nousi myös toiveita, joihin SVN ei kykene vaikuttamaan. Yksi sellainen on Suomen teologisen opiston harjoittelun ohjaaminen lapsi- ja nuorisotyöhön.
Pohdintaa tuloksista
Poikonen toteaa tutkimusraportin tulosten pohdiskelussaan, että SVN on kuluneina vuosina ottanut enemmän roolia nuorisotyöntekijöiden yleisenä edunvalvojana, ja ollut sitä kautta vaikuttamassa esimerkiksi koulutukseen ja työaikamääritelmiin.
—Tämän kyselyn tulosten valossa lienee kuitenkin relevanttia pohtia, onko SVN:n syytä jatkaa tämänkaltaisessa roolissa, vai pyrkiä ohjaamaan tämä tehtävä niille tahoille, joiden tehtävänä on Vapaakirkon työntekijöiden edustaminen.
—Työntekijät jaksavat tällä hetkellä pääsääntöisesti hyvin, mutta tilannetta kannattaa seurata, ja olemassa olevia tukitoimia lujittaa, Poikonen kiteyttää.
