Aamulla syntyi pannaria kymmenestä litrasta koululaisilta juomatta jäänyttä maitoa.
– Kaikki meni. Huomenna kuorin perunoita, jotta saan pakkaseen sosetta jouluaterian laatikoihin, Sinikka Puhilas kertoo.
ViaDia Viitasaari ry kahvittaa tiistaisin ja syöttää lauantaisin kynnelle kykenevät.
– Enimmäkseen ovat uskomattomia, paljon eläkeläisiä, mutta lauantaisin työssäkäyviäkin. Nuoria ja opiskelijoitakin on.
Puhilas valmistaa kotiruokaa kaupasta hankittavista raaka-aineista, mutta koululta ja kaupoista saatavaa hävikkiruokaa jaetaan kahvilassa ja ruokailussa käyville.
– Teen esimerkiksi makaronilaatikkoa ja lihakeittoa. Tulevana lauantaina keitän hernekeiton. Erikoisruokavaliot huomioidaan. Teen lihattomat ja keliaakikoillekin sopivat versiot.
Ihana yllätys
Sinikka Puhilaalla on yhdeksän sisarusta.
– Kolmanneksi vanhimpana autoin pienempiä ja isää ja äitiä. Olen aina ollut avulias.
Uskoon Puhilas tuli vuonna 1986 Kihniöllä. Keittohommat lähtivät heti liikkeelle Vapaakirkon kesäjuhlien merkeissä.
– Kun olen muuttanut eri paikkoihin, olen alkanut aina palvella tällä saralla. Viitasaarella olen asunut kolmekymmentä vuotta. Seurakunta järjesti täällä kansanruokailua ennen ViaDia-yhdistyksen perustamista. Yhdistyksessä meillä on niin hyvä tiimi. Saan työskennellä vapaasti ja minuun luotetaan.
Kysytään, mitä laitat ruokaan, mutta sitä minä en kerro.
Valinta vuoden viadialaiseksi lämmittää.
– Niin ihana yllätys! Hienoa, että porukkamme on muistettu.
Palautetta tulee kahvilassa ja ruokailussa käyviltäkin: Maukasta on.
– Kysytään, mitä laitat ruokaan. Mutta sitä minä en kerro. Tavallisesta ruuastakin saa maukkaan, kun käyttää vähän järkeä.
Kokilla on salaisuutensa. Yhden niistä Puhilas paljastaa.
– Moni laittaa makaronilaatikkoon munamaitoa, mutta minä laitan ruokakermaa.
Vuoden viadialainen on vuosittain jaettava kunniamaininta. Se luovutetaan ansiokkaasti diakoniatyötä ViaDia-liikkeessä tekevälle työntekijälle tai vapaaehtoiselle.