Yksi monista Raamatun ihmeellisyyksistä on rehellisyys. Raamatun 66 kirjaa sisältävät lukemattoman paljon kuvauksia ihmisistä ja ihmiskohtaloista. Kerrotaan niistä, jotka ovat eläneet Jumalan tahdon vastaisesti sekä niistä, joiden elämän yllä on ollut nähtävissä Kaikkivaltiaan siunaus.
Silti inhimillisesti ajateltuna vahvimmistakin Jumalan miehistä ja naisista on tuotu esiin jonkinlainen arkipäiväisyys. Ketään ei kuvailla yli-ihmisenä tai jotenkin täysin ongelmille vieraana supersankarina.
Jaakob esimerkiksi muistuttaa kirjeessään, että profeetta Elia oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin.
Profeetta Elian tapaus löytyy Ensimmäisestä kuningasten kirjasta, ja siinä on monta merkittävää seikkaa. Elia sai olla mukana, kun Jumala palautti jo kuolleen lapsen, leskivaimon ainoan pojan, takaisin elämään.
Samassa yhteydessä Elia sai olla uskon kautta vakuuttamassa tuolle vaimolle, että kun hän tarjoaisi Jumalan profeetalle ensin leipää, sitä riittäisi ihmeen kautta pitkäksi aikaa heille itselleenkin.
Voimakkain Elian ja Jumalan yhteistyön hetki koettiin Karmel-vuorella, kun Baal-epäjumalan papit ja palvelijat joutuivat perikatoon. Israelin kansa tuli jälleen ainakin hetkeksi vakuuttuneeksi siitä, että Herra on todellinen Jumala: Jumala, jota jo heidän esi-isänsäkin seurasivat, elää, vaikuttaa ja on voimallinen.
Voimakkain Elian ja Jumalan yhteistyön hetki koettiin Karmel-vuorella.
Raamattu kaikessa rehellisyydessään kuvailee niin sanotusti kolikon kääntöpuolenkin.
Useammin kuin kerran Elia nähtiin tuskailemassa sen kanssa, kuinka hän henkensä kaupalla on ollut Jumalan asiamiehenä. Koko lailla pian Karmel-vuorien tapahtumien jälkeen kirjoitettiin, että Elia istui kinsteripensaan juurella ja toivotti itsellensä kuolemaa.
Kun Elia kävi nukkumaan, enkeli herätti hänet taivaalliselle aamupalalle. Vitamiinit ja kaikki hivenaineet olivat varmaan kohdallaan, sillä tuon aterian voimalla Elia vaelsi 40 päivää ja 40 yötä.
Elian kokemukset silti osoittavat, että ihmeet eivät ole jotain taikatemppuja, jotka ratkaisevat kaiken. Juuri kokemastaan huolimatta Elia meni yöksi luolaan, joka toki oli suojaisa ratkaisu myös villieläimiä vastaan.
Elian kokemukset silti osoittavat, että ihmeet eivät ole jotain taikatemppuja.
Luolaan kaikui kuitenkin Herran sana, oikeastaan kysymys: ”Mitä sinä teet täällä?”
Meidän Jumalamme on uskomattoman lempeä. Ei Hän syyttänyt Eliaa epäuskoisuudesta, että taas kerran olet nenä hiekan pinnan tuntumassa pohtimassa osasi kurjuutta. Ei.
Kysymys oli yksinkertainen, mutta silti syvällinen.
Jumala on kiinnostunut siitä, mitä meille kuuluu.
Meidän arkipäivän elämässämme tulee vastoinkäymisiä ja vaikeuksia ihan riippumatta siitä, millainen on suhteemme Jeesukseen.
Usko ei ole automaatti, joka poistaa kaikki ongelmat elämästämme.
Kun itse kukin vuorollamme olemme vetäytyneet pohtimaan, kannattaako jatkaa, jaksanko jatkaa tai miten edes voisin päästä eteenpäin, meille on tarjolla sama lempeä kysymys.
Mitä teet täällä?
Jumala on kiinnostunut siitä, mitä meille kuuluu. Kysymys Elialle ei ollut small-talkia tai rutiininomainen tiedustelu.
Kaikkivaltias seuraa sittenkin sinun vaiheitasi. Hän haluaa kulkea rinnalla ja jopa kantaa sinua vaikeimpien paikkojen ylitse.
Eliaa Jumala opetti myös siinä, että Hänen ilmestymisensä ei aina ole rajumyrskyn tai maanjäristyksen kaltainen.
Se voi olla kuin hiljainen tuulen hyminä, mutta voima sen takana on taivaallista laatua.
