Vuoroviikoin kokoontuvan Senioriseisakkeen sijaan Jyväskylän vapaaseurakunnan kokoontumistila Ahjossa järjestettiin keskiviikkona 26.3. juhla, jonka järjestelyistä vastasi Maija Lock. Idean tilaisuudesta sai alun perin Maila Rautiainen. Lähes kolmetuntinen tapahtuma kokosi reilut 90 osanottajaa muistelemaan Erkki Verkkosta ja hänen työtään. Edellisen kerran 70-luvun nuoret tapasivat Kiponniemen 50-vuotisjuhlissa. Nyt järjestetty tapaaminen oli järjestyksessään neljäs.
Maija Lock viittasi tervetulosanoissaan Psalmiin 16 kertoen, että kokee nuoruutensa 70-luvulla kuin ”arpana hyvästä maasta ja kalliina perintöosuutena”. Ritva Simonen toivotti kaikki Verkkosen perheen jäsenet tervetulleiksi ja muisteli ystävyyttään heihin ja Erkki Verkkoseen. Simonen herkistyi laulamaan pyhäkoululaulun Mä olen pieni karitsa ja muisteli seurauntakoululeiriään. Erkki ja Laina Verkkonen muodostuivat aikanaan Simoselle hengellisiksi vanhemmiksi.
Juhlassa kuultiin osa Erkki Verkkosen puheesta Katso uudeksi minä teen kaikki tuttuine äänenpainoineen. Verkkonen kuvasi taitavasti, miten ihminen on kokonaisuus, josta ei mitään osaa voi jättää pois. Pyhä Henki kirkastaa Sanan ja kokemusten kautta Jumalaa. Kun tämän kokee, voi todistaa siitä toisille — aitona ihmisenä.
Luottamusta, esimerkin voimaa ja tervettä perustaa
Tilaisuuteen oli pyydetty etukäteen muutamia puheenvuoroja eri näkökulmista. Kalevi Rautjoki muisteli Verkkosen ainutlaatuisuutta. Hän osasi aidosti itkeä ja puhua yhtä aikaa. Kun Rautjoki aikanaan kertoi ratkaisustaan lähteä Jumalan valtakunnan työhön, Verkkonen ei kommentoinut sitä millään tavalla. Näin Rautjoki joutui itse kypsymään ratkaisussaan. Myöhemmin miehet olivat useamman kerran työyhteydessä, ja Verkkosesta kasvoi Rautjoelle esikuva ja mentori. Verkkosella oli hengellisen ohjaajan taito, eikä hänen ollut pakko olla oikeassa.
Kari Kallberg vahvisti Kalevi Rautjoen näkemystä. Oli mahtavaa — ellei suorastaan hämmentävää — kokea pastori Erkin käsittelevän nuorta miestä kuin vertaistaan. Verkkosella oli visioita; esimerkiksi Keski-Suomen oma seurakuntakoululeiri toteutettiin ensikerran vuonna 1961. Kallberg itse muutti Jyväskylään vuonna 1963. Hän oli organisoimassa Keski-Suomen ensimmäisiä nuortenpäiviä, joista tuli vuosittainen tapahtuma kolmeksi vuosikymmeneksi. Visionäärinä Verkkonen oli jopa aikaansa edellä.
Reijo Kauppinen kertoi olevansa sielultaan maalaispoika — vieläkin. Hänelle oli aikanaan mahtava kokemus huomata, että pastori luotti häneen kuten muihinkin nuoriin. Kauppinen hoiti kirjapöytää, ja ennen kuin huomasikaan, hänellä oli avain toimistoon ja kirkkoon. Vanhimmistoonkin Kauppinen valittiin. Verkkosen mukaan nuori mies sai mummojen äänet. Verkkosella oli visioita esimerkiksi Kiponniemestä. Hän oli seurakunnanjohtajan lisäksi isä, joka ohjasi nuoria hyvään suuntaan esimerkillään ja antoi kasvaa.
Seppo Rytkösen mukaan Erkki Verkkonen osasi luoda perustan terveelle uskonelämälle. Hän opetti yhtä aikaa Kristus-keskeisesti ja ihmisläheisesti. Verkkonen painotti, ettei pidä näytellä uskovaista, vaan olla ja elää tavallisen ihmisen elämää. Pyhä Henki osaa kyllä tehdä aitoa työtään tällaisten ihmisten kautta. Rytkönen painotti puheessaan myös Verkkosen kirjoittajanlahjaa.
Työ jatkuu ja kasvaa korkoa
Juhlassa muistettiin niitä nuorisotyöntekijöitä, joita Erkki Verkkonen sai aikanaan avukseen. Alussa Verkkosen tehtäviin kuului ainoana työntekijänä kaikki poikakerhon pitämisestä lähtien. Sirkka Perttu palkattiin Jyväskylän vapaaseurakunnan ensimmäiseksi nuoriso-ohjaajaksi. Hän ei kuitenkaan päässyt juhlaan mukaan. Juhlassa kukitettiin paikalla olleet Milja Lehtinen, Maila Rautiainen, Hilkka Luttinen ja Markku Ohranen. Ohranen oli Jyväskylän työssä monin tavoin mukana eri rooleissaan Suomen Vapaakirkon Nuorissa — muun muassa kouluevankelistana. Kaikki kukitetut toivat esiin, että Erkki Verkkosen kanssa työskentely oli rikas kokemus.
Hannu Verkkonen kertoi yrittäneensä astua isänsä saappaanjälkiin Keuruulla. Erkki Verkkonen oli Jyväskylän vapaaseurakunnan paimenen tehtävien ohella myös Keuruun vapaaseurakunnan esimies. Hän kävikin säännöllisesti junalla Keuruulla. Nyt Hannu Verkkonen asuu paikkakunnalla ja luotsaa seurakuntaa. Erkki oli toivonut pojasta pappia.
Erkki Verkkosen viimeinen saarna Keuruun vapaaseurakunnassa vuonna 2006 käsitteli Paavalin mainitsemaa pistintä, joka on annettu meille kullekin. Se pitää meidät nöyrinä. Olemme ihmisiä, eivätkä siivet kasva selkäämme. Jumalan armo kantaa meitä.
70-luvun nuoret ovat saaneet antaa lahjansa ja talenttinsa Jumalan käyttöön. Talentin pitää kuitenkin kasvaa korkoa. Alkukielen korko-sana tarkoittaa lasta. Meidän pitää saada ja voittaa uusia lapsia Herralle!
Juhla päättyi Hannu Verkkosen lukemaan Herran siunaukseen. Siunattuina ja juuriltamme vahvistettuina läksimme jatkamaan elämää, erään osanottajan sanoin kuvattuna: Oli hyvä olla alkujuurillaan ja ymmärtää, keiden kanssa on saanut kasvaa siihen mitä on.
