Antisemitismin historia Itä-Euroopassa on pitkä.1800-luvun lopulta lähtien antisemitismi voimistui yleensäkin maailmassa ja erityisesti Itä-Euroopassa, kertoo lähetystyöntekijä ja emerituspastori Petri Nurminen.
Hän on suorittanut holokaustin tapahtumiaa Itä-Euroopassa ja Neuvostoliiton alueella käsittelevän kurssin, jonka järjesti Venäjän Holokausti-säätiö yhdessä Moskovan humanistisen ylipiston kanssa.
– Esimerkiksi Romaniassa tapahtui väestömäärään nähden vuosisadan alusta toisen maailmansodan alkuun saakka suhteessa enemmän väkivaltaisia antisemitistisiä iskuja kuin Saksassa. Ukrainan kansalaissodan aikana 1918–1920 pogromeja kohdistui juutalaisiin. Näissä tapahtumissa kuoli 100 000 juutalaista.
1930-luvulla antisemitistisiä puolueita syntyi eri puolille maailmaa. Se oli ajan muotisuunta kommunismin ohella.
– Itä-Euroopassa ja Venäjällä oli suhteessa muuhun väestöön runsaasti juutalaisia. Esimerkiksi Venäjällä 5 miljoonaa, Puolassa 2,5 miljoonaa ja Romaniassa 330 000. Taloudelliset, sotilaalliset ja elintarvikehuoltoon liittyvät kriisit lisäsivät jännitteitä yhteiskunnassa. Syy työnnettiin juutalaisten niskoille. Juutalaiset ja kommunistit yhdistettiin toisiinsa. Taustalla lienee se, että monet Neuvostoliiton alkuaikojen vallankumouksellisista olivat juutalaisia. Lisäksi ikivanhat rituaalimurhasyytökset nostivat päätään. Niiden mukaan juutalaiset tappoivat kristittyjen lapsia ja joivat heidän vertaan uskonnollisissa menoissa. Jo Rooman keisarit syyttivät kristittyjä samoista asioista.
Apurit olivat jopa natseja innokkaampia
Käytännössä tämä vahvistettiin vielä niin sanotussa Wannseen konferenssissa 20.1.1942. Adolf Eichmann tunnusti oikeudenkäynnissä, jota käytiin häntä vastaan Israelissa, että varsinaisen kokouksen jälkeen puhuttiin varsin vapaasti ”lopullisesta ratkaisusta” eli kaikkien juutalaisten surmaamisesta sekä keinoista, miten se toteutetaan.
Saksan joukot etenivät nopeasti itään. Valloitetuilla alueilla oli jo valmiina vapaaehtoisia natsien apureita.
– Heitä oli esimerkiksi Liettuassa 8 400 ja Valko-Venäjällä 4 000. Apurit olivat usein jopa innokkaampia teloitustehtäviin kuin saksalaiset sotilaat. Esimerkiksi Liettuan turvallisuuspoliisi surmasi valikoimatta kaikki juutalaiset, kun saksalaiset teloittivat pääasiassa miehiä. Tämän lisäksi oli suuri joukko ilmiantajia. Ilmiannosta sai palkkioksi elintarvikkeita, joista oli huutava pula.
Liettuan turvallisuuspoliisi surmasi valikoimatta kaikki juutalaiset, kun saksalaiset teloittivat pääasiassa miehiä.
Juutalaisten avustamisesta oli määrätty kuolemantuomio. Paikallisia apureita toimi myös keskitysleirien henkilöstössä. Ilman paikallisten apua ei holokausti olisi ehtinyt toteutua niin suuressa laajuudessa kuin se lopulta tapahtui.
Petri Nurmisen mukaan kaikki vallatut tai Saksan liittolaisina olleet maat olivat enemmän tai vähemmän mukana holokaustissa.
– Joko laajempina ryhminä tai yksittäisinä henkilöinä. SS-joukkoja oli melkein joka maasta sodassa. Kuinka paljon kukin näistä joukoista osallistui holokaustiin, sitä pyritään edelleen selvittämään. Myös Suomen SS-pataljoonan toimet olivat tutkimuksen kohteena.
Kuoleman ahtaat odotushuoneet
Gettojen tilanne oli järkyttävä. Pelkästään Puolassa oli yli 400 gettoa eri paikkakunnilla.
– Gettojen oli tarkoitus olla ”kuoleman odotushuoneena” kunnes logistiikka ja surmakoneisto antoivat mahdollisuuden kuljettaa erä kerrallaan juutalaisia pois getosta. Heidät vietiin joko ensin pakkotyöhön keskitysleirille ja vähitellen nääntymään siellä tai sitten suoraan tuhoamisleirille surmattavaksi. Gettoon ahdettiin käsittämätön määrä ihmisiä.
Esimerkiksi Varsovan getossa, joka oli suurin, oli enimmillään 450 000 asukasta. 30 prosenttia kaupungin asukasmäärästä sijoitettiin alueelle, joka oli vain 2,4 prosenttia kaupungin pinta-alasta. Geton ylläpitoon ei panostettu paljoa. Ruoka-annokset olivat pieniä, koulut olivat lapsilta kiellettyjä, taudit ja aliravitsemus harvensivat rivejä, lääkkeitä ei juuri ollut. Raskaudet olivat kiellettyjä ja naiset pakotettiin abortteihin.
Asukkaat getoissa eivät kuitenkaan vaipuneet apatiaan.
– He järjestivät salaa lapsille kouluja, musiikinopetusta, teattereita ja lukupiirejä. Tämä kuvasti heidän uskoaan, että tulevaisuus ainakin osalla heistä vielä tulisi olemaan parempi. Määräajoin SS-miehet suorittivat ratsioita, joissa tietty määrä ihmisiä kerättiin pois vietäväksi keskitysleireille.
Näissä yhteyksissä monet menettivät henkensä jo ennen leirille saapumista, Nurminen kertoo.
– Samoin ruoan, lääkkeiden ja aseiden salakuljettamisesta seurasi välitön kuolemanrangaistus. Lapset toimivat yleensä salakuljettajina, koska pienikokoisempina he mahtuivat viemäreihin ja aidanrakoihin, joiden kautta pääsi kaupungille.
Pienemmät getot ”likvidoitiin”, kun leireille tai suurempiin gettoihin tuli tilaa. Juutalaisten kohtaloa kuvastaa se, että esimerkiksi Latvian 94 000 juutalaisesta vain 200 selvisi sodasta hengissä.
Sodan aikana toimi juutalaisten itse paikallisesti organisoimia avustusjärjestöjä. Nurminen kertoo, että merkittävä toimija oli ”The American Jewish Joint Distribution Committee”.
– Niin kauan kuin USA ei ollut virallisesti sodassa Saksan kanssa, järjestö sai toimia Puolassa. Sen kautta autettiin nälänhädässä olevia gettojen asukkaita. Sodan loppuvaiheessa Ruotsin Punainen Risti pääsi myös auttamaan keskitysleirien asukkaita kuljettamalla heitä Ruotsiin. Tämän lisäksi oli tuhansia yksittäisiä tavallisia ihmisiä, jotka auttoivat juutalaisia pakenemaan, piilottivat turvapaikkoihin ja väärensivät dokumentteja pelastaakseen heitä oman henkensä vaarantaen.
Sota ei lopettanut juutalaisvihaa
Antisemitismi ei kuollut sodan päättyessä. Siitä ovat esimerkkeinä lukuisat tapaukset, joissa holokaustista pelastuneita vainottiin sodan jälkeenkin.
– Neuvostoliitossa vuonna 1948 ei annettu keskitysleireiltä selviytyneille takaisin heidän takavarikoituja kotejaan. Monissa kaupungeissa juutalaisten oli pakko asua entisen geton alueella oman turvallisuutensa vuoksi. Juutalaisia syytettiin juurettomasta kosmopoliittisuudesta. Romaniassa satoja palaavia juutalaisia surmattiin levottomuuksissa. Puolassa juutalaisvastaisissa väkivaltaisuuksissa vuosina 1944–1946 menetti henkensä satoja juutalaista. Unkarissa, Slovakiassa ja Ukrainassa kuoli ja loukkaantui keskitysleireiltä selvinneitä juutalaisia.
Antisemitismi on nousussa koko Euroopassa. Osittain tämä johtuu tietämättömyydestä, osittain siitä, että vedotaan valheelliseen informaatioon ja salaliittoteorioihin juutalaisten maailmanvalloituksesta. Petri Nurminen kertoo, että myös Venäjällä antisemitismi on nousussa. Se nojaa pääasiassa lännessä julkaistuun antisemitistiseen materiaaliin ja holokaustin kieltäviin julkaisuihin.
Yksittäistapauksia lukuun ottamatta suoranaista vainoa ei voi sanoa olevan, vaikka antisemitismi onkin huolestuttavasti kasvussa.
– Tavalliset ihmiset eivät niinkään mitenkään erityisesti puhu juutalaisista, joskin osalla on tietynlaista kielteisyyttä heitä kohtaan erilaisista syistä. Yksittäistapauksia lukuun ottamatta suoranaista vainoa ei voi sanoa olevan, vaikka antisemitismi onkin huolestuttavasti kasvussa. Se koskee toistaiseksi pientä ihmisryhmää.
Itä-Euroopan valtiot ovat säätäneet lakeja, joissa antisemitismi ja holokaustin kieltäminen määritellään rikokseksi.
– Useat maat ovat mukana YK:n suosituksen mukaisissa koulutusohjelmissa, joita he ovat ottaneet huomioon maansa oppilaitoksissa. Jotta uusi sukupolvi ymmärtäisi ja tietäisi nämä tapahtumat, tämä lienee parasta ennaltaehkäisevää työtä.
Holokaustin uhrien muistolle
Vainojen uhrien muistopäivä on vuosittain 27. tammikuuta. Päivämäärä on valittu sen mukaan, että neuvostojoukot vapauttivat 27.1.1945 Auschwitz-Birkenaun, joka oli natsien suurin keskitysleiri.
Vainojen uhrien muistopäivänä (engl. International Holocaust Remembrance Day) muistellaan natsi-Saksan toimeenpaneman holokaustin uhreja 1930-luvulta vuoteen 1945. Kuuden miljoonan juutalaisen lisäksi vainoissa menehtyi romaneja, vammaisia, toisinajattelijoita, sotavankeja ja niitä, joita natsihallinto piti vihollisinaan. Muissa länsimaissa päivä on omistettu nimenomaan holokaustin juutalaisille uhreille.
Päivän viettämisestä holokaustin muistamiseksi tehtiin päätös YK:ssa vuonna 2005. Useissa maissa sitä on kansallisesti muistettu aikaisemminkin. Suomessa päivää ei ole nimetty erityisesti holokaustin mukaan, joten silloin voi muistaa myös muiden kansanmurhien uhreja. Sodan jälkeen kuuluisaksi muodostui lausuma ”ei koskaan enää”, mutta useita kansanmurhia on tapahtunut toisen maailmasodan jälkeenkin.
Kiovan juutalaisten tuhon päivä 29.8.1941
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi, joka on itsekin juutalainen, on toiminut aktiivisesti Babi Jarin tapahtumien muiston vaalimiseksi. Syyskuun 28. ja 29. päivinä vuonna 1941 sai surmansa SS-Einsatzgruppe C:n luodeista 33 771 juutalaista Kiovan ulkopuolella olevassa rotkossa. Aikaisemmin näitä tapahtumia yritettiin peittää. Neuvostoliitto pyrki häivyttämään tapahtuman muiston ja mainitsi surmansa saaneiden olleen ”rauhanomaisia neuvostokansalaisia”. Kun paikalle vuonna 1961 aiottiin rakentaa urheilustadion, silloin nuori runoilija Jevgeni Jetushenko nosti asian julkisuuteen runollaan, joka levitti tapahtumat laajaan tietoisuuteen. Säveltäjä Dimitri Shostakovits sävelsi aiheesta 13. sinfoniansa vuonna 1962. Sittemmin paikalle rakennettiin muistomerkki vuonna 1974, mutta siinä ei mainittu sanallakaan juutalaisista. Vasta vuonna 1991 Ukrainan uusi hallinto pystytti uuden muistomerkin, josta käy selkeästi ilmi, että surmien kohteena olivat juutalaiset.
