Kiponniemen toimintakeskus on osalle Vapaakirkollisista tärkeä ja rakas paikka. Tapahtumat ja vietetty aika ovat nivoneet sen osaksi Vapaakirkollista identiteettiä ja uskonvaellusta. Olen itsekin kokenut syvää yhteyttä ja Jumalan kohtaamista Kiponniemessä. Olin siellä ensimmäisen kerran keväällä 1999 ja sen jälkeen 1–2 kertaa vuodessa aina tähän päivään saakka. Samalla Kiponniemeen liittyy haasteita, joita ei mielestäni ole tähän asti asetettu esiin riittävän selkeästi.
Kiponniemi on raskaasti tappiollinen. Viimeisen 11 vuoden aikana keskimääräinen tappio on noin 100 000 euroa vuodessa – eli miljoona euroa. Tämä huolimatta Kiponniemen kannatusrenkaan 20 000–30 000 euroa vuosittain keräämästä avustuksesta. Tähän ei ole luettu sisään Herätys -asuntolan rakentamisen tuottamaa tappiota. Tämä 100 000 euroa on joka vuosi poissa kaikesta muusta kirkkokunnan toiminnasta. Se on merkittävä määrä rahaa, jonka käyttämiseen on oltava kestävät perusteet.
Kiponniemen toiminnasta elää nähdäkseni kaksi väärinkäsitystä. Ensimmäinen on, että Kiponniemeä käyttää merkittävästi Vapaakirkko ja sen seurakunnat. Toinen, että Kiponniemi olisi työmuoto.
Seurakunnat eivät järjestä juurikaan tapahtumia Kiponniemessä. Vuosittain seurakuntien järjestämä toiminta menee kahden käden sormiin ja tilaakin jää. Tästä ei pidä syyttää seurakuntia. Miksi lähteä tuntikausien kalliin bussimatkan päähän, kun parhaimmillaan puolen tunnin sisältä löytyy paikallinen leirikeskus ja vielä kenties edullisemmin. Vapaakirkon toiminnoista merkittävimmät ovat seurakuntakoululeirit ja Vapaakirkon työntekijäpäivät. Tarvitsemmeko tähän oman toimintakeskuksen nykyisillä kustannuksilla?
Kiponniemi ei ole työmuotokaan. Tämä ei tarkoita, etteikö siellä työskentelisi erittäin osaava henkilökunta suurella sydämellä. Tarkoitan, ettei Kiponniemi itse tuota mitään sisältöä. Se on paikka, johon sisällön luo kulloinenkin käyttäjä. Kiponniemen tappiollisen toiminnan yksi peruste on ollut se, että se on työmuoto. Seurakunnissa emme yleensä pyri tekemään hengellisin tavoittein rakennettua toimintaa voitolliseksi. Saadun hyödyn mittaamiseen käytetään kokonaan toisenlaisia työkaluja kuin liiketaloudessa. Mutta jos Kiponniemi ei ole työmuoto, se on majoituspalveluja tarjoava yksikkö tai yritys. Sellaisena se on liiketalouden lakien alainen. Pitäisikö meidän arvioida Kiponniemen toimintaa samoilla kriteereillä kuin esimerkiksi Hotelli Annaa tai Päivä Osakeyhtiötä? Ja jos ei, niin miksi?
Kiponniemen kannattamattomuus ei ole johtunut esimerkiksi huonosta johtamisesta tai muusta sen kaltaisesta. Syyt ovat paljon syvemmät. Jos Kiponniemi voisi olla kannattava nykyisellä toimintamallilla, se olisi ollut sitä jo vuosikymmeniä. Saman toiminnan jatkaminen tuottaa lisää tappiota: empiirinen kokemus vuosikymmenien ajalta on jo vähintään murskaava. Asiat eivät muutu muuksi, vaikka kuinka hartaasti toivoisimme.
Mitä meidän sitten tulisi tehdä Kiponniemelle? Myydä? Vuokrata? Pitää talvisin kiinni? Meillähän on jo Tampereella helposti tavoitettava Teopoliksen kampusalue. Jo nyt siellä järjestetään merkittävä osa kirkkokunnan toiminnoista. Muu tilatarve voidaan hankkia ostopalveluina murto-osalla nykyisistä kustannuksista.
Haluan tällä kirjoituksella ennen kaikkea meidän havahtuvan tilanteeseen, avaamaan siitä keskustelua ja etsimään ennakkoluulottomasti ratkaisua. Nykyinen tilanne ei ole kestävällä pohjalla.
Juha Hynninen
Kirjoittaja on Kotkan vapaaseurakunnan seurakunnanjohtaja
