›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

Yleisönosasto: Vanhusten ja liikuntakyvyttömien seurakuntayhteys

Kuva: Pixabay
Näinä aikoina ihmisten elinikä on nousussa, ja samalla vastaan tulevat liikuntarajoitteet ja sairaudet. Herää kysymys, kantavatko seurakunnat huolta ikääntyvistä jäsenistään käymällä heitä tapaamassa ja tervehtimässä sairaaloissa ja hoivakodeissa.

Nähdäänkö tärkeäksi hakea liikunta- tai muulla tavoin rajoitteisia seurakunnan tilaisuuksiin? Palvellaanko heitä viemällä ehtoollista heille sairaalaan tai hoivakotiin?

Puhutaan hurskaasti diakoniatyöstä, mutta mikä on todellisuus? Vai ovatko vanhusten luona vierailut vain omaisten huolena? Entä jos omaisia onkin vähän, koska syntyvyyden laskun seurauksena on vähälapsisia perheitä? Ja lapset saattavat asua hyvinkin etäällä tai jopa ulkomailla. Korvaako stressaantunut ja kiireinen hoitohenkilökunta asian?

Asiaan tuli näkökulmaa, kun lähiomainen joutui sairaalahoitoon yli puolen vuoden ajaksi. Käydessäni viikoittain häntä katsomassa kysyin, onko seurakunnasta ketään käynyt. Vastaus oli: ”Ei ole käyty.” Eli käynnit kahta lukuun ottamatta olivat meidän omaisten varassa, ja meistä osa asuu satojen kilometrien päässä.

Olen kuullut, että näitä tapauksia löytyy muistakin vapaaseurakunnissa. Voidaankin kysyä, tässäkö on kiitos kaikesta siitä työstä, mitä vanhuksemme ja liikuntarajoitteiset ovat tehneet Jumalan valtakunnan työn hyväksi.

Sitä, mitä kylvämme, myös niitämme, ja mitä emme kylvä, sitä emme myöskään niitä.

Hämmästyttää, onko yhteisöllisyys kadonnut urbanisoitumisen seurauksena varsinkin isojen kaupunkien vapaaseurakunnilta niin, ettei huomata, jos joku on joukosta poissa. Isoissa seurakunnissa pastoreita on eläkelöityneistä alkaen. On erikoista paimenuutta, jos ei osata delegoida tehtäviä eri henkilöille näihin tilanteisiin. Tai ettei tiedetä, mitä kuuluu seurakunnan vanhoille jäsenille, jotka ovat aikanaan kantaneet Jumalan valtakunnan kuorman ja päivien helteen.

Toki korona-aika toi omat haasteet ja striimatut jumalanpalvelukset. Ne eivät korvaa henkilökohtaisia tapaamisia. Pienissä seurakunnissa on isoja enemmän yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja välittämistä, jos jotakuta ei hetkeen näy.

Lähiomaisemme on nyt aiempaa pienemmällä paikkakunnalla hoivakodissa. Myös ihmiskontaktit toimivat, ja eri seurakunnista koostuva sairaalakuoro käy tervehdyskäynneillä terveyskeskuksessa ja hoivakodeissa. Se on hyvä työmuoto yhteisöllisyyden ylläpidossa.

 

Pitää muistaa, että ikäännymme ja olemme itse kukin jossakin vaiheessa petipotilaita ja liikuntarajoitteisia. Harva meistä lähtee täältä ikuisuuteen ”saappaat jalassa”. Sitä, mitä kylvämme, myös niitämme, ja mitä emme kylvä, sitä emme myöskään niitä.

Raamatusta luemme (Luuk.10:30–37) laupiaasta samarialaisesta. Hän pysähtyi ja vei raihnaisen hoitoon. Hänellä oli Kristuksen mielenmukainen ja laskelmoimaton rakkaus lähimmäiseen. Sitä vastoin pappi ja leeviläinen menivät ohi. Aivan samoin kui tänä aikana itsekkäällä länsimaisella oikeustajulla ajatellaan: ”Ei kuulu minulle.”

Kumpaan ryhmään kuulumme, onko meillä Kristuksen mieli vai länsimainen itsekäs oikeustaju? Muistammeko, mitä 4. käsky kehottaa? Meidän on syytä lukea myös Jeesuksen sanat (Matt.25:34–46) lähimmäisen huolenpidosta ja jaosta lampaisiin ja vuohiin. Tässä on meille opiksi otettavaa.     

Jorma Laari Kurikka
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää