›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

Vapaus ja moninaisuus kohtasivat Suomen Vapaakirkon satavuotisjuhlassa

"Messias, Kuningas, Herra taivaan ja maan, saapuu hän, loistossaan omiansa noutamaan", lauloi Sing to the Lord -kuoro satavuotisjuhlan edellyttämällä otteella Vertti Aittola solistinaan. Tilaisuudessa kuultiin ja laulettiin yhdessä monia perinteisiä hengellisiä lauluja. Vapaakirkko Sinfoniettaa johti Kai Piikkilä. Kuva: Maija Latvala
Vapaakirkollinen menneisyys ja tulevaisuus mahtuivat sulassa sovussa samaan juhlatelttaan. Juhlapuhe muistutti perustasta, jolla ne molemmat lepäävät.

Oletko käynyt Jerisjärvellä nuorten majassa? Kiponniemessä? Santalassa? Osallistunut Valtakunta-tapahtumaan tai nuortenpäiville? Tiedätkö, mitä tarkoittaa FyeWKND? Kuka on käynyt seuriksen tai ollut Verso-partioleirillä, lukenut jommankumman Jokisen veljeksen kirjan, tukenut lähettiä, auttanut ViaDian työssä tai pitänyt todistuspuheen seurakunnassa?

Käsiä nousee vaihdellen.

– Yksi vähän tiukempi kysymys. Onko joku osallistunut seurakunnan vuosikokoukseen? Näin pastorina olen huomannut, että ne on ne tosi uskovat, ketkä niihin tulee, heittää Paulus Rissanen. 

Penkit hytkyvät naurusta. Suomen Vapaakirkon satavuotisjuhla on lauantaina 10.6. parhaillaan käynnissä Tampereen Teopoliksen pihamaalle pystytetyssä suurteltassa. Rissanen selvittää juontajapari Riikka Salmensaaren kanssa, kuka juhlaan saapuneista on se kaikkein vapaakirkollisin. Viidennen polven vapaakirkollisena, Tulisielukoulun käyneenä ja Suomen teologisesta opistosta valmistuneena Salmensaari olisi itsekin hyvä ehdokas. Mutta onko joku, jolla ovat kaikki Vapaakirkon työn paikat ja muodot sekä seurakuntaelämän laaja kirjo hallussaan?

Kaksi kättä nousee. Toinen kuuluu kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuoriselle.

– Saa nähdä, saadaanko yhtä vapaakirkollinen kirkkokunnanjohtaja seuraavaksi, pohtii Rissanen.

Vain kahdella tai kolmella kysymyksellä vapaakirkollisimman henkilön tittelin hävinneitä on juhlaväen joukossa runsaasti. Suomen vapaakirkolliset ovat selvästi saapuneet juhlimaan idästä ja lännestä, pohjolan jäiden ja etelän helteiden estämättä — kuten juhlan alkuun saattamassa perinteikkäässä laulussa ilmoille kajautettiin.

Juhlaväki vastasi pituuttaan notkuvien penkkien runsaasta kansoittamisesta, osin teltan ulkopuolellakin. Kuva: Pia Korhonen
Vaikka valtaosa juhlaväestä edusti vanhempia ikäluokkia, mukana oli myös kirkkokuntaperheen pienimpiä. Paulus Rissanen mainitsi juonnossaan, että lapsi- ja nuorisotyö on ollut diakoniatyön sekä lähetystyön ohella ja kanssa vahva osa vapaakirkollisuutta, ja on sitä yhä.Kuva: Pia Koorhonen

– Ei pelkkää sanaa, vaan ruokaa, turvaa ja koulua — mutta myös sanaa, lausuu kokomustiin pukeutunut Emma Åhman, sittemmin Mäkinen, pohtiessaan langenneiden naisten ja muiden kipeästi tarvitsevien tilanteen kohentamista.

Vapaakirkollinen herätys levisi yläluokankin parissa herätellen myös halua auttaa niitä, joiden elämisen edellytykset olivat heikot. Vapaakirkollisen diakonian pitkät ja vahvat juuret tuodaan osaksi satavuotisjuhlaa yhdessä kaikkiaan kolmesta pienoisnäytelmästä. Ne on valmisteltu Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja Jaakko Pihlajamäki johdolla maalaamaan juhlalle historiallista taustaa.

Suomen vapaakirkollisen liikkeen alkuhämäriin saapui vaikutteita niin Ruotsista, Englannista kuin Amerikastakin. Muun muassa lordi Radstockin suomenvierailulla 1879 sekä Fredrik Fransonin vuonna 1888 pitämällä evankelistakurssilla iltatilaisuuksineen on ollut pitkä jälki, vaikka julistuksen kovaäänisyys ja vahva retoriikka herättivätkin alkuun hämmennystä.

Liikkeen levitessä ajauduttiin konfliktiin valtakirkon kanssa. Vapaakirkolliset julistajat saivat epäluterilaiseksi tuomitun oppinsa vuoksi saarnauskieltoja kirkkoherroilta ja -valtuustoilta, mutta saarnausta kiellot eivät lopettaneet.

Yksi kiellon saaneista oli Tampereen piirilähetyksen julistaja Jalmari Raitio, jonka linjasta poikkeavia näkemyksiä ei arvostettu, vaikka hän ilmaisi selvästi kunnioittavansa luterilaistakin oppia. Vapaakirkollisuudelle onkin ollut ominaista, että sydän on ”avoinna Jumalalle ja perinteisesti myös hyvin tilaa ajatella”, kuten Paulus Rissanen juonnossaan kiteyttää. Rissanen lisää, että vapaakirkollinen maltillinen karismaattisuus luo turvalliset rakenteet, mutta antaa silti tilaa hengelliselle toiminnalle ja monelle eri kulttuurille.

Kunpa me tämä ajan ihmiset voitaisiin olla niitä Braxeneja ja Björkenheimejä.

Näytelmien ohella historia saapuu juhlaan myös Suomen vapaakirkollisen liikkeen ensimmäisiä vuosikymmeniä valottavan Siitä kaikki alkoi -historiateoksen -julkistamisen muodossa. Teos perustuu edesmenneen Väinö A. Hyvösen työhön, joka jäi aikanaan kesken. Valtava määrä Hyvösen keräämää aineistoa piti järjestää ja toimittaa julkaisukuntoon, mistä vastasivat Tapio Kangasniemi ja Juhani Ilkka.

Kiponniemen toiminnanjohtajana työskentelevä Ilkka ehdittiin todeta aiemmassa vaiheessa juhlaa vähintään yhtä vapaakirkolliseksi henkilöksi kuin Hannu Vuorinen. Kirjan parissa työskennellessä Ilkkaa puhutteli etenkin se, miten monen suureksikin kasvaneen asian taustalla on ollut yksi Jumalan kutsuun vastannut ihminen.

– Kunpa me tämä ajan ihmiset voitaisiin olla niitä Braxeneja ja Björkenheimejä ja kaikkia muita, nousta sille paikalle, mihin Jumala on meitä kutsumassa, Ilkka esittää toiveenaan.

Kangasniemen ja Ilkan kukistuksen yhteydessä kukista tyhjennyt paperikassi on synnyttää pientä farssinpoikasta, kun kukaan ei tunnu tietävän, mihin se pitäisi laittaa. Päivä Osakeyhtiön toimitusjohtaja Merja Pitkänen kuittaa tilanteen napakasti:

– Tiedättekö mitä, tämä on Vapaakirkollista vapautta!

Satavuotisjuhlassa olivat paikalla monet Vapaakirkolle tärkeät kumppanit muun muassa Suomen Ekumeenisesta Neuvostosta, Wycliffe Raamatunkääntäjistä, Evankelisluterilaisesta kirkosta, Pelastusarmeijasta, Metodistikirkosta, Pipliaseurasta, Baptistikirkosta, Helluntaikirkosta, Operaatio Mobilisaatiosta, Tampereen kaupungilta, Youth With a Missionista ja Fidasta.Kuva: Pia Korhonen
Sata vuotta ja enemmän -juhla tähysi myös tulevaan, kun sankka juhlakansa siunasi pastorin ja seurakuntatyöntekijän valtakirjat tilaisuudessa saaneet palvelemaan Vapaakirkkoa ja sen seurakuntia. Seurakuntatyöntekijän valtakirja myönnettiin muun muassa juhlatilaisuutta juontaneelle Riikka Salmensaarelle (kuvassa vasemmalla). Myös Talvikki Hämäläinen sai seurakuntatyöntekijän valtakirjan. Kuva: Maija Latvala

– No ei tarvinnut ainakaan hävetä”, kertoo Suomen teologisen opiston rehtori Timo Lehikoinen sanovansa usein, jos jokin asia on hänestä erityisen arvostettava, tärkeä tai ylpeyttä herättävä.

Lehikoinen johtaa juhlakansaa puheessaan Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun jakeisiin 16 ja 17. Niissä Paavali ilmaisee arvostustaan evankeliumia kohtaan niin ikään negaation kautta: ”Minä en häpeä evankeliumia”.

– Oletko sinä ylpeä evankeliumista? kysyy Lehikoinen.

Paavali ei häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima. Evankeliumiin suhtaudutaan usein pikemmin vain sanomana, julistettavana sisältönä. Paavalin sanojen taustalla siintää kuitenkin Jumalan voimallinen, vapauttava toimintaa kansansa historiassa. Hänen oma julistuksensa tuomittiin Korintissa avuttomaksi ja mitättömäksi, mutta sen tarkoitus oli ilmentää ihmisen viisauden sijaan Jumalan voimaa. Eihän ihmistä tuo Jumalan luokse sanojen erinomaisuus tai voimakas intonaatio vaan Jumalan voima, Lehikoinen muistuttaa. Se on sama, joka vapautti Israelin Egyptin orjuudesta ja herätti Kristuksen kuolleista.

Roomalaiskirje liittää evankeliumiin voiman lisäksi myös vanhurskauden. Se on rikas ja vivahteikas ilmaus, jonka osalta Lehikoinen ei lupaa tyhjentää koko pajatsoa. Vanhurskaus voidaan mieltää Jumalan olemukseen liittyväksi, oikeudenmukaisuudeksi tai uskollisuudeksi. Se myös mahdollistaa ihmiselle uuden, syyllisyydestä vapaan aseman Jumalan edessä ja voi viitata Jumalan pelastavaan toimintaan. Sen huipentuma on Jumalan murtautuminen ihmisen toivottomaan tilaan.

– Hänen vanhurskautensa tulee osaksi meitä. Ratkaiseva muutos tapahtuu, Jumala toimii ja ihminen muuttuu. Tämän todellisuuden verhon evankeliumi avaa.

Jos vanhurskaus pitäisi kiteyttää virkkeeseen, Lehikoinen valitsisi tämän: Jumalan vanhurskaus tarkoitta, että Jumala asettaa ihmisen oikeaan asemaan ja oikeaan suhteeseen hänen kanssaan.

Vapaakirkon 100-vuotisjuhlaan yhdistyi myös Antamisen päivä. Vapaakirkon talous- ja hallintojohtaja Kimmo Kaartama sekä Vapaakirkon diakoniajohtaja Kristian Vilkman (kuvassa) motivoivat juhlaväkeä antamaan lahjansa kirkkokunnalleen vedoten muun muassa Vapaakirkon vastuullisuuteen rahankäyttäjänä sekä kaikkeen siihen, mitä he itse ja penkeissä istuvat ovat vapaakirkolliselta liikkeeltä elämänsä varrella saaneet. Antamisen päivän kunniaksi lapsille haluttiin antaa jotakin, joka perinteisesti tekee juhlan: ilmapallo. Tilaisuuden loppupuolella pitkin telttaa vaeltelikin ihmisten päiden yli juuri ja juuri näkyviä ilmapalloja, jotka pysähtelivät välillä; onhan Vapaakirkkoa juhlimaan saapuneet muurahaisetkin tutkittava.Kuva: Pia Korhonen
Suomen teologisen opiston rehtori Timo Lehikoinen haastoi juhlaan saapuneita poohtimaan omaa suhdettaan evankeliumiin, joka on Jumalan voima. Kuva: Maija Latvala

– Mainitsi, että ne on ne tosiuskovaiset, jotka käy niissä vuosikokouksissa, niin olisiko ne tosiuskovaisia, ketkä jaksaa kahden tunnin tilaisuuden istua loppuun asti. Olette hyvin tehneet, kehaisi Paulua Rissanen satavuotisjuhlan loppujuonnossaan.

Kiireisimmät olivat tässä vaiheessa jo jättäneet teltan, sillä juhlat jatkuvat myös makkaraperunoiden ja kahvikuppien äärellä — siellä missä enemmän tai vähemmän vapaakirkollinen ihminen on ihminen toiselle. Erinomaisen vapaakirkollista sekin.

Sata vuotta ja enemmän -tilaisuuden tallenteen voit katsoa täältä. 

Teksti: Maija Latvala
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää