Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (SVN) kerää vuosittain vapaaseurakuntien lapsi- ja nuorisotyöhön liittyvää tietoa, joka koskee esimerkiksi työmuotojen tavoittamien lasten ja nuorten määriä. Vuoteen 2006 asti ulottuvista tilastoista käy ilmi, että vuosina 2012 ja 2013 vapaaseurakuntien lapsi- ja nuorisotyön piirissä olevien yhteenlaskettu määrä on ollut suurimmillaan.
– Huippuvuosien määriä nostaa hieman se, että niinä vuosina on saatu loppujakin seurakuntia tilastoinnin piiriin, huomauttaa tilastoinnista vuodesta 2020 alkaen vastannut Heidi Poikonen.
Kymmenen viime vuoden sisällä vuodet ovat varsin vertailukelpoisia keskenään, vaikka pieniä teknisiä muutoksia tilastointiin onkin tehty.
Tilastojen maalaama laaja kuva viime vuosikymmenen kehityksestä herättää huolta etenkin nuorisotyön sekä lasten ja nuorten toimintaa ohjaavien aikuisten määrän kehityksen suhteen. Vapaaseurakuntien tavoittamien alle 16-vuotiaiden määrän kehitys on ollut tasaisempaa ja koronakuopasta nouseminen hyvässä vauhdissa.
Selätetty kuoppa?
Sekä vuosina 2012 että 2013 Suomen vapaaseurakunnat ilmoittivat, että niiden toimintoihin osallistui yhteensä yli 2 400 alle 16-vuotiasta. Vuosina 2014–2016 kokonaismäärä oli yhä jatkuvasti yli 2300. Viiden vilkkaan vuoden jälkeen tapahtui selkeä pudotus. Vuonna 2017 seurakunnat ilmoittivat tavoittavansa yhteensä vain 2074 alle 16-vuotiasta, eikä vuoden 2018 luku ole juuri korkeampi (2083).
Koronaa edeltävänä vuonna 2019 koettiin kuitenkin lapsi- ja varhaisnuorisotyön elpymistä, kun tavoitettujen määrä oli 2205 lasta. Korona katkaisi kasvu-uran, sillä vuonna 2020 alitettiin ensikertaa kahden tuhannen alle 16-vuotiaan raja. Vuosina 2020 ja 2021 heille suunnattujen työmuotojen ilmoitettiin tavoittavan yhteensä vain 1962 ja 1903 lasta. Eroa vuosien 2012 ja 2013 huippulukemiin oli noin neljän ja puolensadan lapsen ja varhaisnuoren verran.
Viimeisimmissä vuotta 2022 koskevista tiedoista ilmenee, että kasvu-uralle on jälleen palattu, sillä lapsia ja varhaisnuoria tavoitettiin vuonna jopa 2130. Määrä ylittää koronakuopan lisäksi myös vuosien 2017 ja 2018 notkahduksen. Tulevat vuodet näyttävät, ollaanko lapsi- ja varhaisnuorisotyössä palaamassa peräti huippuvuosien vauhtiin.
Korvaako laatu määrää?
Vapaaseurakuntien nuortentoimintoihin osallistuneiden 16–24-vuotiaiden määrä on karkeasti ottaen puolittunut kymmenessä vuodessa. Vuoden 2012 huippulukemasta 1165 laskettiin kolmessa vuodessa tasan tuhanteen. Vuonna 2016 nuoria tavoitettiin 972, mistä eteenpäin määrä on laskenut joka vuosi uudelle sataluvulle aina koronavuoteen 2020 asti. Tuolloin nuoria tavoitettiin enää 561.
Jo vuonna 2021 näytti siltä, että koronakuopasta noustaan, sillä vapaaseurakuntien tavoittamien nuorten määrä nousi 643:een, eli liki 15 prosenttia. Viime vuonna määrä kuitenkin laski reilulla kolmellakymmenellä (611). Huippuvuoden 2012 lukuun (1165) nähden se on enää vain hieman yli puolet (52 %), eikä edes koronaa edeltävän vuoden lukemaa 657 ole vielä saavutettu. Kuluvan vuoden tilastot paljastanevat, onko reilu kuusisataa tavoitettua nuorta muodostumassa uudeksi normaaliksi vai jatkuuko viime vuonna alkanut lasku. Toki tavoitettujen nuorten määrä voi lähteä myös nousuun, mutta se olisi tilastoja tarkastellen vaihtoehdoista kenties yllättävin.
Vuonna 2016 nuoria tavoitettiin 972. Sittemmin määrä on laskenut vuosittain uudelle sataluvulle aina vuoteen 2020 asti.
Heidi Poikonen pohtii, näkyykö 16–24-vuotiaiden määrissä osaltaan sukupolvien vaihtuminen. Millenniaalit poistuivat nuorisotyön piiristä noin vuoteen 2017 mennessä. Z-sukupolven edustajia taas on alkanut tulla nuortentoimintoihin vuoden 2013 jälkeen. Muutaman vuoden ajan sukupolvet ovat olleet toiminnoissa osin päällekkäin, mikä saattaa selittää huippuvuosien korkeita lukemia.
Vaikka tilastot tuntuvat osoittavan, että vapaaseurakuntien nuorisotyö on pienentynyt jo pitkään, Poikosesta on tärkeää muistaa, että kerättyjen tietojen kohdalla on kyse määristä. Nuorisotyön laatua tai sitä, miten työ muuttaa nuorten elämiä, tilastot eivät paljasta.
Huomio on tärkeä ja kannustaa seurakuntia sekä lapsi- ja nuorisotyön toimijoita panostamaan työhän silloinkin, kun lasten ja nuorten määrä pysyy sitkeän vaatimattomana. Elämänmittaisten positiivisten muutosten saavuttaminen on merkittävämpää kuin se, että lapset ja nuoret pyörivät jokusen vuoden elämästään seurakunnan järjestämissä tiloissa ja tilanteissa, vaikkei sekään arvotonta ole.
Ohjaajien määrä yhä koronalukemissa
Lasten- ja nuortentyötä tekevien aikuisten määrä ei kaikilta osin noudattele seurakuntien ilmoittamia tavoitettujen lasten ja nuorten määriä. Huippuvuosina 2012–2016 työmuotojen aikuisten määrä pysyi 570 ja 699 välillä, mutta nousi vuosiksi 2017 ja 2018 yli seitsemän sadan. Aikuisten määrän ollessa korkeimmillaan nuorten määrä jatkoi laskuaan ja lastenkin määrässä koettiin selkeä kuoppa.
Koronaa edeltävänä vuotena 2019 aikuisia oli lasten ja nuorten työmuotojen piirissä 650, mutta koronavuosi 2020 tiputti määrän sadalla (561). Pohjalukemissa käytiin vuonna 2021 (526), mutta viime vuonna palattiin vuoden 2020 tasolle 552:een. Koronaa edeltäviin ohjaajamääriin on vielä kuitenkin noin sadan aikuisen mittainen matka. Se tarkoittaa, että koronasta elpyvää lapsi- ja varkkityötä sekä mahdollisesti elpymässä olevaa nuortentyötäkin on tekemässä huomattavasti harvempi aikuinen kuin ennen koronaa.
Todellinen notkahdus
Lapsi- ja nuortentyön tilastoinnista vastaava henkilö vaihtui juuri koronavuonna 2020, mutta Heidi Poikonen uskoo, että osanottajien määriä koskevissa tilastoissa näkyvä notkahdus kertonee todellisesta ilmiöstä.
– Tähän viittaa se, että vuoden 2022 muutkin tilastot osoittavat johdonmukaisesti, että toiminta on tehnyt paluuta koronasta, Poikonen sanoo.
SVN tilastoi erikseen muun muassa pyhäkoulussa ja nuortenilloissa käyvien määriä, joissa näkyy vastaavan kaltainen kehitys kuin kaikkien toimintojen piirissä olevien lasten ja nuorten määrissä. Huipulla käytiin kymmenisen vuotta sitten, minkä jälkeen trendi on ollut laskeva koronavuosien alhoon asti. Lasten ja varkkien osalta koronakuopasta on käännytty nousuun, nuorten kohdalla pysyvä nousu odotuttaa itseään.
Vastaavaa jyrkkää laskua ei ole koettu lapsille ja varhaisnuorille suunnattujen pyhäkoulujen tai nuorteniltojen tarjonnassa. Noin puolet vapaaseurakunnista järjestää kyseiselle ikäryhmälle säännöllistä toimintaa. Nuorteniltoja taas järjesti viime vuonna enää noin viidennes vapaaseurakunnista, kun vuonna 2014 niitä pidettiin vielä liki joka toisessa vapaaseurakunnassa. Puolittuminen on tapahtunut siis paitsi osallistuvien nuorten määrän myös nuorteniltatarjonnan suhteen. Poikonen tosin huomauttaa, että myös useita vuosia määrällisessä nousussa ollut säännöllinen varkkitoiminta ja siihen osallistuvien määrä olivat molemmat laskussa viime vuonna. Yhden vuoden perusteella ei voi kuitenkaan voi vielä tehdä suurisuuntaisia päätelmiä.
Z-sukupolvi ja pienenevät ikäryhmät
Miten hyvin seurakunnat ovat onnistuneet 1990-luvun jälkipuolen ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen huitteilla syntyneen Z-sukupolven tavoittamisessa? Asiaa koskeva huoli nousee Heidi Poikosen mieleen tilastojen äärellä. Kertooko kymmenessä vuodessa puolittunut nuorisotyö — mikäli tilastoja on uskominen — siitä, että jotakin olisi kenties tarpeen tehdä toisin, vaikka paljon tehdään epäilemättä myös hyvin ja oikein.
– Z-sukupolvi on nyt nuorisotyön piirissä ja meidän on syytä löytää oikeat keinot heidän tavoittamiseensa ja varustamiseensa. Sukupolvissa on tosi paljon eroja ja Z on toivoa herättävä sukupolvi, sanoo Vapaakirkon nuorisotyötä johtava Tommi Koivunen.
Hän on pitänyt esillä muun muassa tutkimustietoa siitä, että Z-sukupolven edustajille on millenniaaleja luontevampaa kertoa uskostaan muille.
– Keskeistä mielestäni on, että emme siirrä mitään menneiden sukupolvien kyynisyydestä tai epäuskosta heille, Koivunen ajattelee.
Koronasta elpyvää lapsi- ja varkkityötä on tekemässä huomattavasti harvempi aikuinen kuin ennen koronaa.
Koivusen huomio on tärkeä. Kunkin sukupolven kipuilut saattaa olla viisasta pitää lähtökohtaisesti sukupolven sisällä. Nousevan sukupolven edustajat eivät välttämättä kohtaa täsmälleen samoja kysymyksiä ja ongelmia, jotka ovat haastaneet vanhempia sukupolvia. Oman aikuistuneen ja keski-ikäistyneen sukupolven näkökulmasta tarjotut vastaukset ja ratkaisut saattavat osua kysymyksiin, joita nousevalla sukupolvella ei edes ole.
Heidi Poikonen nostaa mahdollisesti hyvinkin merkittävänä vapaaseurakuntien lapsi- ja nuorisotyön tulevaisuuteen vaikuttavana tekijänä esiin syntyvyyden laskun myötä pienenevät ikäluokat. Tämänkin teeman pohdinta on paikallaan, sillä vaikka uudet sukupolvet haastavat lapsi- ja nuorisotyöntekijät etsimään niistä kullekin sopivat tavat toimia ja kommunikoida, pienet ikäluokat lisäävät haasteeseen oman kierteensä: Miten toimia, kun ei voi luottaa lössin voimaan, ja kun oman työn piirissä saattaa suurehkossakin seurakunnassa olla pysyvästi vain kourallinen lapsia tai nuoria? Katsetta kannattanee siirtää tilastotietojen edustaman määrän sijaan laatuun, vaikka lannistuminen ja luovuttaminen voivat tuntua sitä helpommilta vaihtoehdoista. Merkityksellisyyden ja toiveikkuuden ylläpitämiseksi tarvitaan paljon rohkaisua ja kannustusta myös niiltä, jotka eivät itse suoraan työskentele lapsi- ja nuorisotyön työmuodoissa.
Poikonen muistuttaa myös rukouksen ohittamattomasta merkityksestä.
– Uuden sukupolven sekä kaikkien sen parissa työskentelevien puolesta on syytä muistaa rukoilla.
