›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

Väläyksiä vapaakirkon historiasta

Vapaakirkon kesän 2022 vuosijuhlilla historia ja tulevaisuus kohtasivat. Perinteikkäissä telttajuhlissa oli mukana paljon lapsia ja nuoria. Kuva: Melina Ilkka

Vapaakirkollisia, ruotsalaissaarnaajien työn tuloksena syntyneitä herätyksiä ilmeni Pohjanmaan ja Uudenmaan ruotsinkielisillä rannikkoseuduilla 1870-luvulla. 1880- ja 1890-luvuilla hajallaan olleet ystäväpiirit, joita alettiin kutsua vapaaseurakunniksi, alkoivat tehdä vähitellen syvenevää yhteistyötä. Tuttuja nimiä nousee tässä yhteydessä historian lehdiltä: Konstantin Boije, Hjalmar Braxén, Antti Mäkinen, Aurora Karamzin ja Mathilda Wrede.

Vapaakirkollisessa liikkeessä korostettiin henkilökohtaista uskoa ja yleistä pappeutta. Aikuisia alettiin kastaa ja ehtoollisen katsottiin kuuluvan vain uskoville.

Evankelioinnin oheen perustettiin Täyden raittiuden seuroja ja merimieslähetyksiä sekä Helsinkiin Langenneiden naisten turvakoti ja Kurjien kappeli. Syrjäytyneille, juopoille ja orvoille tarjottiin lämmintä ruokaa, puhtaita vaatteita sekä sanoma rakastavasta Jumalasta. Vankiloihinkin vietiin sanaa todellisesta Vapahtajasta. Uusia rukoushuoneita nousi eri puolille Suomea.

Suomen Wiikkolehti alkoi ilmestyä vuoden 1888 alusta lähtien. Se on toiminut vapaakirkollista liikettä kokoavana ja kohottavanakin tekijänä. Opetus, viestintä ja uutiset ovat levinneet lehden välityksellä.

Vapaus

Uusille seurakunnille ”vapaus” merkitsi irtautumista kansankirkon määräysvallasta ja henkisestä holhouksesta. Pietarsaaren rakennettiin ensimmäinen vapaakirkollinen rukoushuone vuonna 1871. Seurakuntaa kuvattiin ”pieneksi, mutta kaiken mahdollisen vapauden toisilleen jättäväksi”. Vapaan kristillisyyden kulmakivi on tiivistynyt maassamme näihin sanoihin: emme vahdi toistemme uskonelämää. Jokaisen oikeutta itsenäiseen kasvuun ja omaan jumalasuhteeseensa kunnioitetaan.

Kirjoita tähän lainaus leipätekstistä turkoosilla tekstillä.​

Lähetystyöstä tuli varhain keskeinen, kasvava ja vahvistuva osa vapaakirkollisten yhteistyötä. Väkeä lähti Himalajalle ja sankoin joukoin Kiinaan saakka. Erityisesti Kiina kutsui naisia. Luterilainen kirkko ei tuolloin lähettänyt naimattomia naisia lähetyskentille.

Vapaakirkollisen liikkeen vapaus oli myös uhattuna. Saattoi tapahtua, että luterilainen pappi kulki polkupyörällä talosta taloon ja kielsi ihmisiä menemästä vapaakirkollisten tilaisuuksiin. Kiviäkin lennätettiin ikkunoista. Huittisissa seisoi vielä 1970-luvun lopulla kirkkoherra vapaaseurakunnan kokoontumispaikan pihalla huudellen: Älkää sinne menkö! Siellä ei ole edes parkkipaikkoja!

Uskonnonvapaus

Eriuskolaislaki astui voimaan vuonna 1889, jolloin Suomi etsi mahdollisuutta irtautua tsaarin Venäjästä. Vapaakirkolliset julkaisivat samana vuonna ensimmäisen oman ohjelmansa ja järjestäytyivät lähetystoiminnaksi Vapaa Sisälähetys -nimellä.

Vuonna 1923 Suomi sai uskonnonvapauslain, jonka myötä voitiin kokoontua ja järjestää toiminta halutulla tavalla sekä harjoittaa uskontoa, mikäli lakia tai hyviä tapoja ei loukattu. Suomen Vapaakirkko rekisteröityi tuolloin itsenäiseksi kirkkokunnaksi.

Alkuun Vapaakirkko ja sen seurakunnat ylläpitivät henkikirjoja jäsenistöstään ja hoitivat omia hautausmaita. Vieläkin vapaaseurakuntien vastuulla on kymmenkunta hautalehtoa eri puolilla Suomea.

Nykyisin Vapaakirkon keskusjäsenrekisteri hoitaa keskitetysti vapaaseurakuntien jäsentietoja yhteistyössä väestötietojärjestelmää ylläpitävän Digi- ja väestötietoviraston (entinen Väestörekisterikeskus sekä Maistraatti) kanssa.

Artikkelin lähteenä on käytetty Wikipedia-sivua ”Vapaakirkon historia Suomessa”. Artikkelin sisällön ovat tarkistaneet Hannu Lahtinen ja Juhani Ilkka.

Teksti: Kaisu Haapasalo