Ensin äiti putosi vuorenrinteeltä. Mitään ei ollut tehtävissä. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin pahoin alkoholisoitunut isä sai sairaskohtauksen, eikä toipunut. Pienessä, syrjäisessä ja rutiköyhässä nepalilaiskylässä alimman mahdollisen kastin edustajina eläneiden vanhempien kolmivuotias esikoispoika David B.K. ja seitsenkuukautinen tyttövauva jäivät maailmaan vailla vanhempia. Näistä lähtökohdista tulevaisuudelta ei voi odottaa paljoa, ja unelmiin on vähiten varaa.
– Kotikylääni Tatopaniin tuli vanhempieni kuoleman jälkeen lähetystiimi Amerikasta, David B.K. kertoo.
Youth With a Mission -järjestön (entinen Missionuoret) tiimiä johtivat Marty ja Kelly Meyer, jotka halusivat auttaa kahta orvoksi jäänyttä lasta.
– He kantoivat meitä selässään kohti Kathmandua useiden päivien ajan ja huolehtivat, että pääsimme lastenkotiin. Pidämme edelleen yhteyttä ja tapaamme toisinaan.
Orpokodissa oli sekä hyviä että huonoja päiviä. Lapsia oli paljon, aikuisia vähän. Ei ollut ketään, jonka turviin juosta, kun pelotti tai suretti.
– Aivan pienestä pitäen huolehdimme itsestämme pyykinpesusta lähtien.
Veljiä ja siskoja riitti, mikä oli lastenkotielämän ehdoton rikkaus. Toisiinsa tukeutuen varttuneet lapset kasvoivat yhteen. David B.K. pitää yhä tiiviisti yhteyttä moniin orpokotisisaruksiinsa.
Toisten lasten lisäksi oli tietenkin Jeesus.
– Kaikki vaikeat päivät ovat sen väärti, että opin tuntemaan Jeesuksen. Jos en olisi kasvanut kristillisessä orpokodissa, en usko, että seuraisin häntä nyt. Minä todella tiedän, kuka Jeesus on, ja siksi voin kertoa muillekin.
Korjaava Jumala
Orpokodin arkeen kuuluivat päivittäiset hartaushetket. Hiljalleen David B.K. tutustui Jeesukseen paremmin ja paremmin.
– Aloin ajatella, että hän on sankarini ja isäni.
Jeesuksen kautta alkoi avautua ymmärrys siitä, millainen Jumala on.
– Monille El Shaddai on tärkeä Jumalan nimi. Se viittaa Jumalan kaikkivaltiuteen. Mutta minulle vielä läheisempi Jumalan nimi on Elyashib.
Elyashib tarkoittaa Jumalaa, joka korjaa asioita, palauttaa ne alkuperäisen ajatuksensa mukaiseksi. Sellainen Jumala näkee potentiaalin, jonka on kätkenyt kaikkein pienimpään ja köyhimpäänkin. David B.K. on oman elämänsä kokoinen todiste siitä, että Jumala on nimensä mittainen. Mutta Jumala ei toimi ilman ihmisten sydämiä, käsiä ja kukkaroita — ja toisinaan ne tulevat toiselta puolelta maapalloa.
– Muistan, miten Pirjo ja Jukka Knuuttila vierailivat orpokodissamme. Minulla oli korvan kanssa ongelmia. Jukka kävi aina välillä puhdistamaan korvani.
Aikuinen teki jotakin vain hänen vuokseen, koska välitti.
– En unohda sitä koskaan.
Kun David B.K. oli yhdeksän tai kymmenen vuoden ikäinen, hän sai valokuvan suomalaisnaisesta, joka oli alkanut tukea taloudellisesti hänen opintojaan jo useaa vuotta aiemmin.
– Aloin rukoilla, että suojele ja varjele häntä, Jumala.
David B.K. alkoi nimittää Airi Kotalahtea mielessään suomalaiseksi äidikseen. Orpopojalla oli isän, Jeesuksen, lisäksi nyt myös äiti — toinen suuri sankari. Vielä hän matkustaisi Suomeen, jossa valokuva vaihtuisi eläviin kasvoihin.
– Halusin saada tilaisuuden kiittää.
Emme lopeta
Koulu sujui. David B.K. suoritti Marty ja Kelly Meyerin rohkaisemana lukion jälkeen kandidaatin tutkinnon Youth With a Mission -järjestön yliopistossa. Parhaillaan hän on valmistumassa maisteriksi.
– Ja miksen jatkaisi tohtoriksi asti!
Pelkkää opiskelua elämä ei suinkaan ole; David B.K. on toiminut jo kahdentoista vuoden ajan päätoimisena lähettinä omassa maassaan. Nykyisin hän työskentelee yhdessä vaimonsa kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksivuotias poika.
– Levitämme Raamattuja sekä kirjoina että kuunneltavassa muodossa, monet nepalilaisethan eivät osaa lukea. Koulutan myös johtajia ja lähetystyöntekijöitä ja evankelioin itsekin.
Emme me lopeta työtä, löydämme aina kiertotien.
Työ on aika-ajoin vaarallista. Nepalissa on samankaltainen tilanne kuin Intiassa, jossa radikaalihindut pyrkivät suitsimaan muiden uskontojen läsnäoloa ja vaikutusta. Vuonna 2019 David B.K. oli jakanut tiimeineen eräällä alueella yli tuhat Raamattua, kun joku teki heistä ilmiannon poliisille. Tiimiä kuulusteltiin, mutta lopulta viranomainen huitaisi kädellään ja pyysi heitä poistumaan.
– Vankeusrangaistuksen uhka oli todellinen, sillä Nepalissa ei saa lain mukaan käännyttää ihmisiä kristinuskoon. Mutta emme me lopeta työtä, löydämme aina kiertotien. Ajattelen kuin vangituiksi joutunut Pietari, että tärkeämpää on totella Jumalaa kuin ihmisiä.
Niin pienellä
Entisenä orpokodin kasvattina David B.K. kokee, että köyhät ja orvoiksi jääneet lapset ovat pysyvästi lähellä hänen sydäntään. Aina tavatessaan lapsia, joilla ei ole juuri mitään ja ketään, hän muistuttaa, miten tärkeää on silti uskaltaa unelmoida.
– Sanon, että älä ajattele, että olet liian pieni ja mitätön. Olen itse elävä todiste siitä, että Jumala voi muuttaa kenen tahansa elämän.
Taloudellista menestystä muutos ei ole merkinnyt. Haastattelua tehdessä David B.K. myöntää, ettei vielä tiedä, miten paluulento Nepaliin maksetaan. Mitään ylimääräistä perheellä ei ole, ja jos olisikin, se käytettäisiin jaettaviin Raamattuihin. Välillä huolettaa, miten varttuva poika saadaan koulutettua.
– Nepalissa niin moni elää niin pienellä. Mutta on pakko luottaa, kuten olemattomalla palkalla yli 25 vuotta evankeliumin hyväksi työskennelleet appivanhempani tekivät, David B.K. sanoo.
Onko lopultakin niin, että vain sillä, joka on oikeasti rikas, on aina varaa antaa? Vaikka olemme hyvinvointivaltioissamme saaneet yhteiskuntamme järjestykseen ja äärimmäisen köyhyyden taittumaan, tässä meillä lienee valtavasti opittavaa. Ennen kuin hyvästelemme toisemme, David B.K. avaa reppunsa ja nostaa esiin kahdet vaimonsa lähettämät korvakorut.
– Kummat sinä haluat?
