Totuus ja muita suuria kysymyksiä
Vapaaseurakuntien varhaisnuorisotyön piiriin on tulossa vuodesta 2010 alkaen syntyneiden alfa-sukupolvi.
– Emme vielä hirveästi tiedä, mitkä ovat heidän kysymyksensä. Luulen, että osa tämän hetken nuorten suurista kysymyksistä periytyy heille. Ilmastonmuutos ja lajikato, isosti maailmaa mullistavat asiat. Edellisten sukupolvien väärät valinnat konkretisoituvat alfojen elämässä, sanoo Vapaakirkon nuorisosihteeri Nana Kivimäki.
Tämä tuottaa haasteen vapaaseurakuntien opetukselle, samoin totuuden käsitteen muutos.
– Nykynuori ja -lapsi omaksuu ajatuksen, että heidän sisäinen kokemuksensa on totta, eikä sitä tule loukata. Ajatus, että totuus on minusta ja kokemuksestani riippumaton, ei ole yhtä luonteva kuin aiemmille sukupolville. Osaammeko suhtautua samalla lähimmäisenrakkaudella tämän ajattelun omaksuneeseen nuoreen kuin vaikkapa toisessa kulttuurissa kasvaneeseen ihmiseen?
Kristinuskoon kuuluu toki jatkossakin käsitys absoluuttisesta, luovuttamattomasta totuudesta.
– Mutta miten kommunikoimme tulevaisuudessa tätä totuutta niin, että tulemme ymmärretyiksi?
Suhteet keskiöön
Jumalan lapsen kasvu täyteen aikuisuuteen vaatii laajaa ja tasapainoista opetusta synnistä ja parannuksenteosta.
– Mutta jos ajatellaan alfasukupolven tai nyt nuoruuttaan elävän z-sukupolven edustajia, jotka eivät vielä tunne Jeesusta, en usko, että heidän kysymyksensä liittyvät laajalti syntisyyden kokemukseen.
Jumalan yhteyteen ihmisiä kutsuvat alttarit eivät siis ehkä täyty tulevaisuudessa juuri parannussaarnan seurauksena. Mikä ne täyttää?
Tulevaisuudessa opetuslapseus ei voi liittyä vain asioihin, jotka ovat nähtävissä sunnuntaisin kirkossa.
– Puhe identiteetistä ja siitä, että olet hyväksytty ja hyvä juuri tuollaisena on tärkeää, mutten usko, että sekään on ratkaisu tähän asiaan. Ihmisen pitää kokee seurakunnassa itsensä todella tervetulleeksi. Siellä on myös oltava mahdollisuus aitoihin ihmissuhteisiin, joissa jakaa puolin ja toisin ajatuksiaan ja kysymyksiään.
Kivimäki pohtii, löytävätkö ihmiset ylipäänsä tulevaisuudessa Jumalan juuri pöntöstä julistamisen seurauksena.
– Ehkä he kohtaavat Jeesuksen pikemmin sitä kautta, että joku tai jotkut luovat heihin oikeita, henkilökohtaisia ihmissuhteita. Halu tai tarve löytää Jumala ja tuntea Jeesus eivät sinänsä häviä mihinkään.
Esimerkin voima
Psykokirkko ja terapiaseurakunta ovat nykyajan ilmiöitä. Ne viittaavat siihen, että itsensä löytäminen ja henkinen kasvun asettuvat kristillisen uskon ja sanoman keskiöön. Näkyykö tällainen painotus tulevaisuudessa myös vapaaseurakunnissa?
– Jossain määrin varmasti, emme elä umpiossa. Toivon kuitenkin, ettei Vapaakirkko tule jatkossakaan tunnetuksi tietyntyyppisen opetuksen vahvana edustajana.
Kivimäestä on ihanteellisena, jos julistus on monipuolista. Ihmisen itsetuntoa on hyvä rakentaa ja elämänkriiseistä selviämistä tukea opetuksenkin kautta, muttei se voi olla saarnan ainut funktio.
– Toivon tässä ja monessa muussakin asiassa, että kuulijan erityinen tarve tulee kohdatuksi, mutta opetuksen kokonaisuuden pitää olla laajempi.
Mitä tulee uskovan kasvuun Jeesuksen seuraajana, eli opetuslapseutumiseen, Kivimäki uskoo, että esimerkki puhuu nyt kasvavalle sukupolvelle paljon enemmän kuin puhuttu teoria.
– Joudumme varmasti määrittelemään opetuslapsen tarkemmin. Tulevaisuudessa opetuslapseus ei voi liittyä vain asioihin, jotka ovat nähtävissä sunnuntaisin kirkossa. Opetuslapseuden pitää näkyy elämäntavassa: ajankäytössä, ihmissuhteissa, rahankäytössä.
Tämä on haaste opetuslapseuttajillekin.
– Jotta nuoret sallivat, että opetuslapseutat heitä, sinun itsesi on elettävä opetuslapseus todeksi.
