›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

Teologisen opiston opettajana aloittava Sanna Urvas:  Kristuksen ruumis toimii dialogin kautta

Purjehtimisesta nauttiva teologian tohtori Sanna Urvas liittyy lokakuussa Suomen teologisen opiston opettajakuntaan sen osa-aikaisena jäsenenä. Hän opettaa kirkkohistoriaa ja systemaattisen teologian kursseja. Systemaattinen teologia on teologisista oppiaineista filosofisin. ”Olen ehdottomasti systemaatikko, mutta oppien ja oppihistorian tutkijana olen opiskellut myös kirkkohistoriaa.” Opettamisesta Urvaksella on 30 vuoden kokemus niin seurakunnissa kuin erilaisissa oppilaitoksissakin, muun muassa Iso Kirja -opiston Helsingin yksikössä.Kuva: Sanna Urvaksen albumi
Pedagoginen osaaminen ei ole Sanna Urvakselle opetustyön hyödyllinen lisäresurssi vaan osa ydintä.  "Yhtä tärkeää kuin opetussisältö on se, miten opetetaan." 

Taiteen ja tanssin parissa uransa aloittaneen Sanna Urvaksen oli tarkoitus tehdä väitöskirja pedagogiikasta jo 1990-luvulla. Tie viersi sittemmin teologian pariin. Kaksi vuotta sitten valmistui väitöstutkimus helluntailiikkeen syntiä ja pahuutta koskevasta teologiasta. Pedagoginen liekki ei sammunut missään vaiheessa. Urvas tiedostaa, ettei aitoa oppimista voi tapahtua, mikäli välineet, taidot ja menetelmät eivät ole kohdillaan.

– Oma pedagoginen taustafilosofiani korostaa vuorovaikutuksen merkitystä. 

Helluntailainen Urvas on peräänkuuluttanut liikkeessään, että pastoreilla pitää olla tietyt pedagogiset perusedellytykset. Hän on myös kehittänyt maallikkotason raamatunopettajien koulutusta.

– Suomi on pedagogiikan tutkimuksessa ja kehittämisessä ykkösmaa. Tietotaidon pitäisi valua yliopistoista seurakuntiin.

Huomio viestintään

Avain toimivampaan seurakunnalliseen pedagogiikkaan löytyy Sanna Urvaksen mielestä siten, että ymmärretään, mitä ihminen kykenee vastaanottamaan. Tämän ymmärryksen pohjalta kiinnitetään huomiota viestintään. Ihmisten on päästävä puhuttuun mukaan, koettava sanotun keskustelevan maailmankuvansa ja elämänsä kanssa. Tässä on helluntailiikkeellä Urvaksen mukaan selkeä haaste. 

– Kannattaisi pohtia hyvin paljon oppimisen sosiologista ja psykologista puolta. Parhaimmillaan viesti todella tavoittaa vastaanottajat, jotka voivat sen ansiosta rakentua siinä missä julistaja itsekin. Suomi on todella postmoderni yhteiskunta. Jos viesti rakentuu muunlaisen ajattelun pohjalta, se menee ohi. On pedagoginen tehtävämme muotoilla vuorovaikutusta kuulijakunnan mukaan.

Urvas on erityisen kiinnostunut nuorista ja nuorista aikuisista.

– Haluan saada viestin heille. Se edellyttää filosofisen taustan ymmärtämistä, mihin seurakunnassa opettavia pitää kouluttaa. Tässä laahataan. Jos puhuvat päät edustavat mennyttä maailmaa, kuplan ulkopuolelta tuleva ei ymmärrä, mistä puhutaan, eikä siksi palaa. Samalla kupla vain vahvistuu. 

Kuplat sinänsä eivät ole pahasta, mutta ne on saatava kohtaamaan.

– Emme voi vaatia, että ihmiset muuttuvat vastaanottaakseen viestimme. Meidän on muututtava. Meillä on aivan liian tärkeä viesti vangittavaksi menneisyyden kuplaan.

Enemmän dialogia

Jos opetustilanne on hyvin yksisuuntainen, kuplien kohtaamisen mahdollisuus ohenee. Yhden puhuessa ja muiden kuunnellessa kuulijoiden maailmat jäävät piiloon.

– Olen murtanut tätä siten, että kun opetan seurakunnassa, puheeni päättyy aina kommentti- ja kyselyosioon. Haastan kuulijoita miettimään itse, annan vapauden kertoa, kysyä ja kritisoida. Käymme dialogia, jossa läsnäolijat kommentoivat toistensakin ajatuksia. 

Urvakselle keskustelu on osa opetusta.

– Siinä käytetään seurakunnan Pyhältä Hengeltä saamaa tietopankkia. Saan itsekin keskustelujen kautta rautaisannoksia, jotka jäävät pysyvään käyttöön. Näin Kristuksen ruumis ja Pyhä Henki toimivat. Teologian tekeminen on kollektiivista. Sitä ei voi toteuttaa norsunluutornissa. On kuultava eri ääniä. Jos en keskustele, en kuule, miten maallikot puhuvat.

Voimme käydä dialogia kaikennäköisten ilmiöiden kanssa luopumatta kristinuskon ytimestä. 

Kuullakseen paremmin Urvas opettaa säännöllisesti esimerkiksi erästä pienryhmää. Hän on myös ollut myös pitkään dialogissa esimerkiksi buddhistin kanssa. 

– Myös ekumeeninen keskustelu katolisen kirkon edustajien kanssa on ollut minulle tärkeää. Mikään ajatustenvaihto ei vähennä sitä, että olen kristitty ja helluntailainen. Voimme käydä dialogia kaikennäköisten ilmiöiden kanssa luopumatta kristinuskon ytimestä. 

Urvakselle on selvää, ettei Jumalan meille antamaa evankeliumin ydinsisältöä tule missään olosuhteissa muuttaa. Se pitää kuitenkin kontekstualisoida, viestiä kullekin kulttuurille ymmärrettävällä tavalla. Tätä työtä tulee tehdä lähetyskenttien lisäksi jatkuvasti Suomessakin. Se voi tapahtua vain dialogissa. Kristittyjen on oltava osa ympäröivää todellisuutta kaikessa sen omituisuudessa ja rumuudessa. On oltava tekemisissä niiden kanssa, joiden toivotaan viestin ymmärtävän.

– Muuten emme tiedä, keille puhumme. 

Luonnollista lahkoutumista

Monille vapaakristillisille liikkeille avautuminen ympäröivään yhteiskuntaan vaikuttaa olevan haastavaa. Sanna Urvas ajattelee, että koska vapaakristilliset liikkeet ovat ulkopuolisia suhteessa isoihin instituutioihin, niillä on psykologisista ja sosiaalisista syistä kumpuavaa taipumusta lahkoutua, käpertyä sisäänpäin.

– Se liittyy vähemmistöasemaan. Oma identiteetti määritellään suhteessa suurempaan ja vahvempaan, ja sen on oltava vahva. Tämä pätee myös pieniin poliittisiin liikkeisiin. Lahkoutuminen on ihmisyhteisöihin sisään rakennettu ominaisuus. 

Urvas huomauttaa, että Uusi testamentti on pullollaan viestejä, jotka ennakoivat lahkoutumisriskin. 

– Se todistaa, että Raamatussa on Jumalan viesti. Ihmiset eivät tuottaisi tuollaista viestiä, sillä rakastamme lahkoutua. Meille on tuskallista mennä turvallisuuden tunteen ulkopuolelle. Kavahdamme vierasta. Jeesus halusi purkaa tämän. Hän tietää, että ollaksemme ihmisiä meidän täytyy tsempata tässä asiassa.

Kaikkien kirkkojen kunnioittaminen

Entä kristinuskon ydin, jota on ympärille avautuessakin suojeltava? Mikä on luovuttamatonta?

– Vastaan dogmaatikkona, Sanna Urvas huomauttaa. – Kristinuskon ydintä on ymmärrys siitä, minkälainen Jumala meillä on, eli kolminaisuusoppi. Toinen ydinoppi on oppi Kristuksesta, eli kristologia, ja kolmas ydinoppi on oppi pelastuksesta, soteriologia. Näistä avautuvat kaikki muut opit, jotka koskevat esimerkiksi kosmologiaa ja luomista tai kirkkoa.

Kehällisempien oppien alueella havaitaan, että kristinuskoa on sovellettu kulloisiinkin olosuhteisiin. Seurauksena on loputon määrä kirkkokuntia ja liikkeitä. Ekumeniikkaa pääaineenaan opiskellut Urvas on perehtynyt erilaisten kristillisten perinteiden tapaan nähdä ja ajatella, ja vertaillut niitä kunnioittavasti keskenään.

Voimme arvioida empaattisesti ja kohteliaasti, miksi kirkko alkoi tietyssä tilanteessa opettaa esimerkiksi pelastuksesta tietyllä tavalla.

– Tämä näkyy opetuksessani. En sano, että tämä on oikea oppi, vaan selitän, miksi tietyistä asioista opetetaan eri tavoin. Voimme arvioida empaattisesti ja kohteliaasti, miksi kirkko alkoi tietyssä tilanteessa opettaa esimerkiksi pelastuksesta tietyllä tavalla, mutta voimme myös tehdä tämän ilman, että sanomme sen olevan oikein tai väärin. 

Urvas on paitsi akateeminen ekumeenikko myös ekumeenisesti aktiivinen kristitty. Hän luennoi eri kirkkojen piirissä ja on mukana ekumeenisessa yhteistyössä globaalin helluntailiikkeen edustajana.

– Olen helluntailainen, mutta arvostan kaikkia kirkkokuntia. Kunnioitan niiden historiaa ja sitä, että ne ovat säilyneet vainosta huolimatta. Kaikkia niitä on jossakin vaiheessa vainottu. Se, että ne ovat säilyneet, osoittaa, että Jumala halusi niiden säilyvän. 

Teksti: Maija Latvala
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää