Talvikki Hämäläinen – jälleen yksi Hämäläinen – kertoo, ettei tikkareiden sisällä ole enää syötävää.
Hiljattain Hankoon paluumuuttanut Hämäläinen lähti sieltä aikanaan ilmaisupainotteiseen lukioon Tampereelle. Matka jatkui teatterilinjalle Kauniaisissa toimivaan Työväen Akatemiaan, jossa väriä tunnustettiin alusta lähtien. Kun piti määritellä kolme itselle tärkeintä arvoa, yksi Hämäläisen arvoista oli usko.
Mitä ajattelet homoista?
Se oli ensimmäinen asia, jota opiskelukaverit kysyivät. Selkeitä heteroita ei linjalla juuri ollut.
Hämäläinen vastasi, ettei pidä itseään ketään parempana. Hänen tehtävänsä on rakastaa, rakastaahan Jumalakin. Yksi ryhmän homoseksuaaleista osoitti silti varsin avointa vihaa Hämäläistä kohtaan läpi opiskeluvuoden. Tilanne ei puheilla paranisi.
– Otin asenteen, että haluan palvella, autan ja teen.
Silti Hämäläinen oli pitkään yksin. Opiskeluvuoden puolivälissä hän sai lopulta ystävän.
– Ikäiseni ajattelevat, että jos kunnioitat mun uskomuksia ja näkemyksiä, mä kunnioitan sun.
Viisaasti ja kärsivällisesti
Hämäläistä surettaa, ettei seurakunnilla ole usein kykyä ottaa vastaan liberaalimmin ajattelevia tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia. Kyseenalaistamiselle ei ole tilaa.
– Moni seurakunta kuolee, eikä asioista puhuta.
Seurakunta on Hämäläiselle hyvin tärkeä. Teatterilinjan jälkeen hän opiskeli työntekijäksi Suomen teologisessa opistossa. Nyt Hämäläinen suorittaa valtakirjaprosessia Hangon vapaaseurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä. Lasten ja nuorten elämää määrittävät erilaisten identiteettikysymysten lisäksi mielenterveyden haasteet ja ympäristökatastrofin varjot. Näitäkään ei seurakunnissa juuri käsitellä.
– Tabuja on paljon.
Kun Hämäläinen tuli syksyllä Kiponniemen työntekijäpäiviltä kotiin seurakuntansa pastori Juha Saarisenkyydissä, ehdittiin matkalla perata veganismi. Saarisen suhtautuminen teki Hämäläiseen vaikutuksen. Ehkä toivoa on, mutta täytyy toimia viisaasti ja kärsivällisesti. Tabuihin liittyy muutoksen pelkoa ja seurakunnan sisäisiä kulttuurieroja.
– Otan saarnoihini mukaan ajankohtaisia aiheita, joista olen huolissani. En provosoi vaan käsittelen ne empatian kautta.
On liian helppo rajata ihminen armon ulkopuolelle.
Suhteessa nuoriin Hämäläinen tunnistaa halun johdattaa pois häpeästä ja syyllisyydestä, mikäli oma sukupuoli- tai seksuaali-identiteetti on poikkeava. Mutta paljon kysymyksiä on vielä auki. Onko vaikkapa reilua vaatia ihmiseltä elinikäistä selibaattia?
– Se on iso asia pyytää.
Syntipuhekin kaipaa tasapainoa: Ei yksittäisestä synnistä voi tehdä muita suurempaa.
Hämäläisen näkökulma on ymmärrettävä. Synniksi on helpointa saarnata sen ihmisen synti, joka ei ole minä, elä minun lähelläni tai muistuta minua. Nyt sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva kantaa seurakunnassa yksin suurta taakkaa, vaikkei edes toteuttaisi taipumustaan. Uhkana on tulla leimatuksi.
– Sairaan epäreilua!
Ihmisen muoto
Jos tietyn seksuaalikäyttäytymisen nimeää heti kättelyssä synniksi, toinen osapuoli lakkaa kuuntelemasta. Hämäläinen kysyy, mitä tällä saavutetaan. Ihmisiä voi lähestyä muillakin viesteillä. Jumalan rakkaus on vahva vaihtoehto.
Viestien ja todellisuuksien kohtaamattomuus on usein seurausta siitä, etteivät seurakuntakuplassa elävät ole arjessaan kontaktissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajien kanssa. Asiaa käsitellään abstraktisti ja pelon kautta. Kun se saa ihmiseksi tunnistettavan muodon, ei voi enää tarkentaa vain yhteen piirteeseen. Ihminen on otettava kokonaisena ja kohdattava se, mitä omat sanat ja valinnat hänelle tekevät.
– On liian helppo rajata ihminen armon ulkopuolelle. Ja jos kaikenlaiset ihmiset eivät saa olla yhteydessämme, miten he löytävät mitään siitä, minkä toivomme heidän lopulta löytävän.
