Viktor Klimenkon terävä julistus Helsingin Saalemin herätyskokouksessa kolahti 19-vuotiaaseen pitkätukkaan.
– Olin vuotta aiemmin löytänyt isäni kuolleena. Mietin, onko elämällä merkitystä, kertoo Jukka Putkonen.
Mielenkiinto hengellisiin asioihin heräsi. Saalemin penkissä heräsi myös synnintunto.
– Tiesin, etten ole pelastettu, ja että Jumala on pyhä, mutta myös rakkaudellinen, kun antaa mahdollisuuden saada synnit anteeksi. Koin hänen läsnäolonsa.
Putkonen paineli alttarille.
– Rukoillaan, että syntini menisi sen Jeesuksen päälle, josta täällä puhutaan, pyysin. Ja ne menivät, nousin uutena miehenä. Se oli energinen kokemus.
Putkonen päätti juosta maratonin Jumalan kunniaksi. Hän osti valkoisen t-paidan ja tussin, kirjoitti paitaan ”Jeesus on Herra” ja menin kärkiryhmään. Ohimenevät näkivät paidan ja kannustivat.
– Teksti velvoitti siinä määrin, ettei kävellä kehdannut, vaikka mieli välillä teki.
Aika oli sen mukainen: kolme tuntia ja 48 minuuttia. Samoissa vauhdeissa lähdettiin mukaan One Way -mission Perjantai Kristukselle -katuevankeliointitoimintaan.
– Olin Esplanadin ryhmässä. Joku soitti ja lauloi, lomassa oli todistuspuheenvuoroja. Kun olin mukana toista kertaa, oli minun vuoroni. Lausuin kovaan ääneen Johannes kolme kuudentoista. Kun menin lähistölle ravintolan vessaan, poke kysyi, olitko sä se, joka puhui kerrankin riittävän lujaa.
Miehet vaihtoivat hetken ajatuksia. Vuosia myöhemmin Esplanadin portsari oli samassa aktioryhmässä Tartossa.
– Hänestä oli tullut rohkea Jeesuksen todistaja!
Kalastusta, ei metsästystä
– Parhaan sanoman kanssa kadulle. Mikään ei ole jänskempää, ajattelee Jukka Putkonen.
Ennen uskoontuloa hän oli persoonana umpinainen.
– Uudessa elämässä luonne vapautui, mitä ihmisten lähestyminen ruokki. Toki elin ennen uskoontuloa päihdesävytteistä elämää, jossa tavattiin jatkuvasti uusia ihmisiä. Tavallaan jatkoin jotakin samaa, mutta dynaamisen sanoman kanssa.
Ei jokainen evankeliointipäivä tai -ilta silti ole tunnetasolla voitokas.
– On haastavaa kalastusta. Heitetään pitkää siimaa, eikä tiedä, tuleeko mitään. Mutta sekin, että edustat Kristusta, välität ja kerrot evankeliumia, on sen arvoista. Taivaassa näkee, keitä kaikkia on vastassa.
Kipuaiheena on, että saisin työhön nuoria seurakunnasta. Kyllä kauppakeskusnuoret meidät keski-ikäisetkin hyväksyvät, mutta eivät ihan frendeinä.
Katuevankeliointi voi kalskahtaa pyrkimykseltä pysäyttää korvia ja purskauttaa niille pieneksi paketoitu evankeliumi. Lopuksi rukoillaan synnit anteeksi, taivaassa tavataan.
– Tämä mielletään räyhäävien ex-jengiläisten temmellyskentäksi. Jos puhutaan hedelmällisestä katutyöstä, sitä sopii tekemään tavallinen tasapainoinen uskova. Emme ole päänahanmetsästäjiä vaan kalastajia. On oltava sydämen ja sielun tasapainoa, koska ihmiset, joita kohtaamme, ovat usein rikki.
Päänahanmetsästys voi johtaa liian aikaiseen uskonratkaisuun, tekniseen suoritukseen.
– Pikakäännytetty ei ymmärrä, mistä on kyse. Se sotkee koko kuvion. Tavoite on, että ihminen tulee kosketetuksi. Hän ymmärtää, että on rakastava Jumala, joka haluaa hänet omakseen ja antaa elämälle syvällisen tarkoituksen, pelastaa.
Elämän etsijät
Nuorilla on aikuisen nälkää ja avoimuutta. He ovat Jukka Putkosen erityiskutsumus.
– Nuoria on helppo lähestyä, mennä kysymään, miten menee. Siitä juttu lähtee. Olen opetellut kertomaan stoorini luontevasti muutamassa minuutissa, kun sen aika on. Nuoret ovat elämän etsijöitä. Kyllä heiltäkin tulee höpöhöpö-iskulauseita, mutta jos on itse luonteva, aletaan arvostaa.
Putkonen kokee, että vanhemmat ovat usein jo muurin sisässä. Ei tosin pidä luottaa liikaa ennakkoajatukseen. Joku äksysti reagoiva voi alkaa keskustella, kun antaa tilan purkaa ärtymys.
– Negatiivinen reagointi edellyttää, että itsellään hyvä itsetunto ja vahva ymmärrys pelastuksen valtavasta merkityksestä. Jännittääkin saa. Se lähtee, kun huomaa, että luontevia keskusteluita syntyy. Haasteellisinta on liikkeellelähtö. Väärät mielikuvatkin voivat vaikeuttaa. Ei se mene niin, että jengiä tulee uskoon solkenaan.
Viimeiset mohikaanit
Nuorisobussin sisälle on rakennettu viihtyisät sohvaryhmät. Tarjolla on leipiä ja pullaa. Jukka Putkosen tiimi suuntaa perjantaisin joko tamperelaisen Ratinan kauppakeskuksen edustalle tai Kangasalan keskustaan.
– Viimeiset mohikaanit. Evankeliointibusseja tai näkyä työmuodosta ei juuri enää ole.
Ratinan kauppakeskuksessa ollaan tyytyväisiä bussin läsnäoloon. Se rauhoittaa menoa keskuksessa notkuvan nuorison osalta.
– Kun tulemme, menemme kertomaan, että täällä ollaan, bussista saa syötävää. Moni on sen tarpeessa, vaikka osalla nuorita on paljonkin rahaa.
Katutyö mielletään räyhäävien ex-jengiläisten temmellyskentäksi. Jos puhutaan hedelmällisestä katutyöstä, sitä sopii tekemään tavallinen tasapainoinen uskova.
Putkonen tiedostaa, että mikäli työn tuloksia haluaa nähdä, on toimittava pitkäkestoisesti. Hän unelmoi pysyvästä, katu-uskottavasta tilasta, jossa palvelisi sitoutunut tiimi.
– Olisi kova juttu! Tilassa voisi aloittaa pienryhmiä.
Nuoria on vaikea saada kaduilta seurakunnan nuorteniltoihin. Ne ovat kaanaankielisiä, eikä tulijoita aina kohdata.
– Kipuaiheena on, että saisin työhön nuoria ja nuoria aikuisia seurakunnasta. Kyllä kauppakeskusnuoret meidät keski-ikäisetkin hyväksyvät, mutta eivät ihan frendeinä.
Läsnäolon lisäksi tarvitaan paljon rukousta, jotta kivi alkaa lohjeta maailman kalliosta.
– Helmi-tätini rukoili uskoontuloni puolesta vuosien ajan joka päivä.
Saa hehkuttaa
Pidä asiat yksinkertaisina. Se on käytännön kirkastama katutyön periaate. Kovuutta se ei merkitse.
– En mene Klimenko-metodilla. Se sopii yhä herätyskokoukseen. Kadulla kohdataan ihminen kerrallaan. Ääntä ei koroteta, silmien ei tarvitse kiiltää, eikä suun vaahdota. Huumoria on hyvä käyttää paljon, Jukka Putkonen luettelee.
Selkeyden ja yksinkertaisuuden lisäksi hehku on tärkeää.
– Säilytä uskon henki, kehu Jeesusta! Jos on siistejä uskonkokemuksia, puhu niistä. Andreaskin kertoi Pietarille, että Jeesus on odotettu messias. Nuoret arvostavat hehkutusta. Siitä syntyy kokemus, että tämän oven takana voi olla minulle jotain.
Armeliaisuuskin on tärkeää. Kadulla ja kauppakeskuksissa on monta menijää, mutta mistään asiasta ei tehdä silmätikkua.
– Usein mietin, että tuo on tämän näköinen, ja siltikin tässä juttelemassa. Haluan olla hänen arvoisensa.
Asiat etenevät järjestyksessään. Synnintunto on Jumalan vaikuttamaa, Pyhän Hengen työtä evankeliumin kautta. Evankeliumia julistava ei tuomitse ihmisen virheitä. Nuorten elämässä on paljon kipua. Se voi liittyä esimerkiksi elämän tarkoituksettomuuteen tai seksuaalisuuteen.
– Terve identiteetti on murrettu. Nuorten on vaikea hahmottaa, mihin elämässä satsata. Epävarmuus, tarkoituksettomuus ja turvattomuus ovat kuin kupla heidän yllään.
Ei paineita
Jukka Putkonen ajattelee, että jokaiselta Jeesuksen seuraajalta tulisi löytyä sydämen rakkautta ihmisiä kohtaan. Sitä saa Jumalalta rukouksessa.
– Jos rukoilet säännöllisesti jonkun puolesta, kas kummaa, Jumala lähettää sinut kohtaamaan hänet. Kun näet vaivaa rukouksessa, tulee halua myös kertoa henkilökohtaisesti.
Katu- tai kauppakeskusevankeliointiin voi tulla mukaan vaikkapa kahvin keittäjänä.
– Ei paineita, tilanteet syntyvät ihan luontevasti. Samalla näkee, miten kivaa tämä on. Ei ole ihmisryhmää, jolle työ ei sovi.
Antaa vauhtia, kun yli kahteen miljoonaan kotiin menee muutoskertomuskirjanen.
Se löytyi -mission aikana Putkonen on mukana kokeilemassa uudenlaista toimintaa Ikurissa.
– Jaamme ruokakasseja ja menemme tekemään koteihin pientä siivousta parina lauantaina. Samalla voi aueta tilaisuuksia jakaa evankeliumia.
Missio on katuevankelioinninkin kannalta tervetullut.
– Antaa vauhtia, kun yli kahteen miljoonaan kotiin menee muutoskertomuskirjanen. Kun kylvetään paljon, evankeliumille herkistyneitä ihmisiä on. Jos emme lähesty heitä, satoa ei tule.
Missiosta eteenpäin on Putkosen mukaan ehkä vuosi aikaa hyödyntää tilanne, ratsastaa voittoihin. – Toivon, että seurakunnat heräävät ymmärtämään alkuperäisen tehtävänsä. Jaetaan sanomaa ja osoitetaan rakkautta, ei vain nautiskella keskenämme. Muuten voimme lähteä saman tien kirkkauteen.
