Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.
Lutherin Vähä katekismuksen selityksessä Apostolisen uskontunnustuksen toisesta uskonkappaleesta on monta pääsiäissanaa: Lunastus, omaksi ostaminen, voitto, vapauttaminen. Synnit, kuolema ja Perkeleen valta. Veri, kärsimys, ja jälleen kuolema. Sanat vastaavat pääsiäisen suuriin kysymyksiin: mitä, mistä, miten.
Vastaus kysymyksistä viimeiseen on rujon selvästi ristin muotoinen, kuin aarteen paikan osoittava ruksi. Mutta pääsiäinen jatkuu tyhjälle haudalle, vaikka ylösnousemus mainitaankin Vähä katekismuksessa vain ohimennen.
Kaksipuolinen kolikko
Kristityt näkivät pitkään ristin ja tyhjän haudan samassa kohdin karttaa, saman kolikon samankokoisina puolina. Ylösnousemus jalostaa ristillä toteutuneen lunastuksen ja sovituksen voitoksi ja syntisen vapauttavaksi tuomioksi. Tätä juhlittiin jakamattomasti. Pitkäperjantai eriytyi omaksi juhlakseen vasta 300-luvulla.
Vaikka Meliton Sardeslaisen 160-luvulla laatima pääsiäissaarna painottaa Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa, se päättyy ylösnousseen hurjaan voitonlauluun. Kristus lupaa näyttää luokseen tuleville iankaikkisen Isän, herättää heidät oikealla kädellään.
Meidän tulee katsoa ylösnousemusruumista, joka on kuoleman läpi käynyttä materiaa. Meidän materiamme tulee käymään saman kuoleman läpi.
Kolikon kaivaisi Sardeslaisen tavoin taskustaan moni ristin ja tyhjän haudan suhdetta selittävä nykypappikin. Hangon vapaaseurakunnan pastori Juha Saarinen muistuttaa Paavalin opetukseen (1. Kor. 15:16–18) viitaten, että uskon on turhaa, uskovat yhä synneissään ja Kristuksessa nukkuneet kadotettuja, jos Kristusta ei herätetty kuolleista. Turha usko olisi kuollut itsekin omaan mahdottomuuteensa.
– Kuinka kuoleman vallan alle jäänyt voisi vapauttaa muita kuoleman vallasta? Ylösnousemuksen kieltäminen olisi nollannut syntien anteeksisaamisenkin. Ristintyö ja ylösnousemus ovat saman jakamattoman kolikon eri puolet, Saarinen sanoo.
Millainen edes on yksipuolinen kolikko? Olemattomuuteensa lahonnut.
Puhdas, katettu pöytä
Jos pääsiäiskolikon kokonaista luonnetta ei kieltäisikään kukaan, painotuseroja riittää: Kumpi kuva jää herkemmin näkösälle, risti vai tyhjä hauta? Usein mielletään, että lännen perinteissä on katseltu enemmän ristiä, idässä ylösnousemushautaa. Katolilainen pappi ja teologi Oskari Juurikkala ei kiistä mielikuvaa.
– Ylösnousemus on erittäin vahvasti läsnä katolisessa perinteessä, ja pääsiäinen vuoden tärkein ja suurin juhla. Mutta on totta, että keskiajalla Jeesuksen ristiin liittyvä hartauselämä kehittyi hyvin monimuotoisella tavalla, ja vastaavaa kehitystä ei tietääkseni ole tapahtunut idän perinteissä.
Katolisen ja protestanttisen ylösnousemussuhteen vertailun Juurikkala kokee herkästi harhaanjohtavaksi protestanttisen kentän moninaisuuden vuoksi. Hän kuitenkin arvelee, että luterilaisuudessa ylösnousemusta painotetaan jossain määrin vähemmän kuin katolisessa perinteessä. Lieneekö ilmiön tausta luterilaisuuden katolista perinnettä vahvemmassa ihmisen pysyvän syntisyyden painotuksessa.
– Se kulkee pastoraalisesti jossain määrin käsi kädessä Jeesuksen ristinkuoleman painottamisen kanssa.
Juurikkalan ajatus on ymmärrettävä: risti on syntien katumisen ja syyllisyydestä vapauttavan viestin kuulemisen paikka, kuin puhdistuva pöytä. Ylösnousemus edustaa muutosvoimaa, sitä mitä pöydälle katetaan.
Äänekkään tyhjä risti
Vapaakirkollisessa perinteessä vältetään laajoja kirjoitettuja tunnustuksia. Suomen Vapaakirkon sivustolla on kuitenkin tiivis katsaus ”näkemyksiin”, joiden varaan sen ”uskonymmärrys rakentuu”. Katsauksessa ilmaistaan, että pelastus huipentuu ”sovitukseen Jeesuksen ristinkuolemassa”. Jeesuksen ylösnousemukseen viitataan vain ehtoollisen, ”ylösnousseen Kristuksen läsnäolon juhlan” yhteydessä. Ylösnousemuksen teologista merkitystä ei avata.
Vastaava asetelma näkyy Suomen Helluntaikirkon Uskon pääkohdissa. Niissäkään Jeesuksen kuolleista nouseminen ei saa teologista sisältöä, mutta Jeesusta Kristusta käsittelevässä tausta-artikkelissa mainitaan, että ylösnousemus vahvisti ristillä tapahtuneen sovitustyön merkityksen, ”kun Jeesus voitti kuoleman vallan”. Ylösnousemus liitetään myös oman ylösnousemuksemme toivoon. Ylösnousemuksen itsenäiseksi teologiseksi merkitykseksi jää näin kaikkiin uskoviin ulottuva voitto kuolemasta.
Salon ja Forssan vapaaseurakuntien pastori Esa Asikainen kuitenkin muistuttaa vapaakristillisten kirkkojen ja rukoushuoneiden seinille nostettujen ristien paljon puhuvasta tyhjyydestä. Vaikka Jeesuksen kuolemaan liittyvää syntien sovittamista pidetäänkin Kristuksen tärkeimpänä yksittäisenä tekona, tyhjä risti muistuttaa, ettei Jeesus jäänyt ristille tai hautaan.
– Hän nousi ylös ja loi meidät uudeksi ihmiseksi, Asikainen sanoo Efesolaiskirjeeseen (2:15) ja Toiseen korinttilaiskirjeeseen (5:17) viitaten.
Ristin mieletön salaisuus
Jeesuksen kuoleman korostuksen taustalla lienee osin luterilainen ristinteologia, joka on tarttunut tiiviissä suomalaiskontekstissa vapaisiin suuntiinkin, aavistelee Juha Saarinen.
– Luterilaisuuden ”karuus”, syntisyyden korostaminen ja nöyryyden ihannointi lienee ohjannut teologian muotoutumista. On päädytty painottamaan nöyrtymistä, kärsimystä ja ristintyötä käsitteleviä raamatunkohtia. Ilon, vapauden ja voiman elementtejä on käsitelty pidättyväisemmin. Niihin on ehkä nähty sisältyvän potentiaalisesti kevytmielisyyttä ja ihmisen korottamista. Kehitys on ollut toki monisyisempää, eikä kierry vain ”luterilaisen karuuden” ympärille.
Ristin edessä on nöyrryttävä käsittämättömyyteen ja mahdottomuuteen, joka on itselle kuolemista.
Saarinen on oikeassa, sillä myös esimerkiksi pietistinen kärsimyshurskaus on vaikuttanut pohjoismaiseen tapaan keskittyä ristiin. Helluntailaisteologi ja Suomen teologisen opiston opettaja Sanna Urvas tosin huomauttaa, että risti korostuu syystäkin: Se on kristinuskon syvin ydinsanoma. Urvas ajattelee, että ”mielettömän kaunis” ristinteologia on vaikuttanut suomalaiseen helluntailaisuuteen.
– Risti on parannuksenteon paikka, mutta siihen kätkeytyy myös voima. On suuri ja paradoksaalinen salaisuus, että voima onkin heikkoudessa.
Jeesukseen liitetyt lupaukset olivat kuolla hänen mukanaan, mutta ylösnousemus paljastaa, että toisin kävi, sittenkin.
– Risti on hullutus ja samalla kristinuskon koko sanoma. Sen edessä on nöyrryttävä käsittämättömyyteen ja mahdottomuuteen, joka on itselle kuolemista.
Ihmisen itsekkyys on perisynnin syvyistä, mutta risti viestii, että voima löytyy aina itsekkyyden ulkopuolelta. Sinne astuminen on tosin ”jäätävän vaikeaa”.
– Mutta todellinen ihmisyys on itselleen kuolemista. Tätä Jeesus mallintaa aina ristille saakka.
Kristuksen velvoittava voitto
Kärsimyksen ja kuoleman muotoinen risti voi ajaa ihmisen pysähtyneisyyen tilaan, jos se tulkitaan vaatimukseksi vailla voimaa. Sanna Urvas ajattelee ylösnousemuksen muistuttavan, ettei itsestään tarvitse löytää voimaa kuolla itselleen.
– Meidät on varustettu siihen. On sisäistettävä, että Pyhä Henki on rakkaus ja voima. Voitto saadaan Kristuksessa, johon Pyhä Henki ihmisen liittää. Emme jää suremaan syntisyyttämme maan matosina vaan tähtäämme Jumalan valtakuntaan, yhteiseen voittoon, joka on samalla koko kosmoksen voitto.
Pahimmillaan pelkän syntien sovituksen korostus johtaa ajatukseen, että Jumala on ratkaissut henkilökohtaisen syntiongelmani. Olemme sujut, siinä se. Urvas kertoo, että kansainvälinen helluntailiike tulkitsee Jeesuksen kuolemaa etenkin patristiselta ajalta periytyvän Christus Victor -sovitusteorian kautta. Kristus on pahan vallan, sorron ja synnin voittaja. Hänen voittonsa vuoksi jokainen voi voittaa synnin, saatanan kahleet, köyhyyden ja kurjuuden. Tämä on globaalissa etelässä oleellinen vapautuksenteologisesti sävyttynyt viesti.
– Helluntailiike on maailmalla tärkeimpiä hengellisen sodankäynnin ääniä. Jumalan voimassa on mahdollisuus voittoon, ja tuo voima on Pyhän Hengen kautta seurakunnan ja yksilöiden käytössä. Tämä näkymä Jeesuksen kuolemaan valtuuttaa ja varustaa voittajaksi, muttei sulje pois suomalaisessa ympäristössä tyypillisempää sovitusajattelua.
– Jeesuksen voitto velvoittaa tuomaan voiton muidenkin ulottuville, taistelemaan omassa elämässä ja ympäristössä sekä yhteiskunnassa. Helluntailaisuus on globaalisti sorretun maailman uskonto, koska se tarjoaa välineet ja mahdollisuuden murtautua ulos ahdistavasta, näköalattomasta todellisuudesta.
Kristuksen pysyvä ruumiillisuus
Christus Victor -painotus avaa muutosvoimaa sykkivän näkökulman ristiin, mutta ylösnousemus ei edusta ainakaan vähemmän dynaamisempaa todellisuutta kuin risti. Jos ristillä on jo saavutettu voitto, mikä merkitys ylösnousemukselle jää?
– Ylösnousemusta tulkitaan kansainvälisessä helluntailiikkeessä vahvan henkikristologisesti, jolloin kiinnitetään huomiota siihen, miten Pyhän Hengen voima nostaa Kristuksen kuolleen olemuksen elävänä esiin, Sanna Urvas sanoo.
Ylösnousemus on kolmiyhteisen Jumalan toimintaa: Isä kutsuu Pojan elämään, Poika vastaa kutsuun, Pyhä Henki on voima ja persoona, joka nostaa Pojan kuolleista. Hengen voima voittaa kuolleen materian tekemällä sen eläväksi.
– Oma painotukseni on, että meidän tulee katsoa ylösnousemusruumista, joka on kuoleman läpi käynyttä materiaa. Se kertoo, että meidän materiamme tulee käymään saman kuoleman läpi.
Jeesuksen voitto velvoittaa tuomaan voiton muidenkin ulottuville, taistelemaan omassa elämässä ja ympäristössä sekä yhteiskunnassa.
Kristuksesta ei tullut ylösnousemuksessa materiatonta henkiolentoa, joten meistäkään ei tule. Kristus on yhä ruumiillinen, vaikka moni kristitty mieltää asian toisin. Juuri ruumiillisessa ylösnousemuksessa on vahva viesti suhteessa kehoon.
– Sillä on väliä, miten suhtaudumme kehoomme. Se on arvokas lahja, jota tulee rakastaa. Keho kuuluu luomisen teologiaan, mutta myös siihen, miten olemme olemassa nyt ja kerran eskatologisessa tulevaisuudessa. Jeesuksen ylösnousemus paljastaa, miten kehomme tullaan uudistamaan. Se on valtava viesti uuden olemisen tilasta.
Loppuun saatettava vanhurskaus
”Kristus nousi kuolleista! — Totisesti nousi!”
Etenkin idän kristillisissä perinteissä laajasti käytetty pääsiäistervehdys tulee ensimmäisenä ylösnousemuksen merkitystä pohtivan Oskari Juurikkalan mieleen.
– Tähän tervehdykseen, johon tosiaan törmää kirkon elämässä pääsiäisyönä voimakkaina huudahduksina, sisältyy ainakin kaksi keskeistä asiaa. Ensimmäinen on ilo, toinen realismi. Kristus todella nousi ja elää.
Vaikka ylösnousemuksen salaisuutta ei voi kokonaan ymmärtää, Juurikkala ajattelee, että sen kaikenlainen vesittäminen on turhanpäiväistä ajanhukkaa.
Ylösnousemus liittyy hänen ajatuksissaan myös ”osallistumisperiaatteeseen”.
– Kaikki yliluonnollinen elämä ja pyhyys on osallisuutta ylösnousseen Kristuksen elämään. Kirkko on tämän elävän pään ruumis, joka saa elämänsä hänestä, joka kuoli ja elää ikuisesti.
Juurikkala ajattelee, ettei uskossa olennaista ole subjektiivinen uskominen vaan se, että Kristuksen elämää vuodatetaan hänen ruumiinsa jäseniin. Katolisen perinteen valossa tämä tapahtuu erityisesti sakramenttien kautta. Kirkon jumalanpalvelus- ja sakramentaalinen elämä ovat osallisuutta ”pääsiäissalaisuuteen”, viimeisen aterian, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen mysteereihin. Messu on niin suuri tapahtuma, koska se tuo pääsiäisen tapahtumat ja etenkin elävän Kristuksen läsnäolevaksi.
– Kristus kutsuu ja vetää meitä ikuiseen elämään ja ruokkii meitä ruumiillaan, elämän leivällä.
Pääsiäinen avautuu tulevaisuuteen, jossa sen salaisuus muuttuu ilmeiseksi. Juha Saarinen muistuttaa, että ristintyö ja vanhurskaus nostavat uskovan pelastetun asemaan jo tässä ajassa, mutta ylösnousemus tulee täydellistämään vanhurskauden ja restauroi pelastetun eheäksi ihmiseksi. Hengessä jo uudestisyntynyt saa täydellisen ruumiin.
– Jeesuksen ylösnousemuksen kautta uskovien vanhurskaus saatetaan loppuun: ruumiillinen olemuksemmekin uudistetaan vanhurskauteen — viattomuuteen ja taivaalliseen valtakuntaan kelvolliseksi, sanoo Saarinen viitaten Ensimmäiseen Pietarin kirjeeseen (1:3).
Ikkuna ilman lasia
Ylösnousemus ei ole Jeesuksen olemukseen ja identiteettiin Jumalan Poikana ja Kristuksena liittyvä reunahuomautus, ei pelkkä kuitti tai varmistus. Pääsiäisen jälkeinen usko tarkastelee mennyttä, nykyistä ja tulevaa samassa ylösnousemusvalossa, jossa Jeesuksen kuolema esitetään myös evankeliumeissa. Tyhjä hauta oli lähtökohta ensimmäisten kristittyjen ilmaisuille siitä, mikä Kristuksen persoonassa on ainutlaatuista: hän on Herra. Ylösnousemuksen vuoksi risti voidaan ymmärtää Jumalan voitoksi kuolemasta ja sen joukoista. Kolikko tarvitsee puolensa.
Keho kuuluu luomisen teologiaan, mutta myös siihen, miten olemme olemassa nyt ja kerran eskatologisessa tulevaisuudessa.
Sunnuntaiaamun valossa alkoi koko kosmosta koskeva uusi luominen. Kaikkiin ajan suuntiin avautuva pääsiäinen ei ole muistojuhla: ”Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa.” (Ef. 2:6) Ylösnousemus murtauttaa menneen ja tulevan osaksi nykyisyyttä. Tyhjä hauta on kuin ikkuna, jonka kautta katsella lopullista totuutta maailmasta, seurakunnasta ja omasta itsestään. Mutta ikkuna on lasia vailla, sillä siitä näkyvä todellisuus tulee kohti, ympärille ja sisälle. Se saa jalat kantamaan sunnuntaiaamuun saakka, vaikka matkalla kaatuisi sen seitsemän kertaa — seitsemänkymmentä seitsemän.
Samalla olen koko ajan ollut jo perillä, jos olen pysynyt ristin ja tyhjän haudan välisellä tiellä. Suostunut ristin mielettömyyteen. Luottanut, että ristin takana on hauta, joka ei voinut Herraanikaan pidättää. ”Rabbuuni!” huudahti Maria nähdessään kuolleen ja ylösnousseen Jeesuksen.
Siinähän sinä olet — totisesti olet!
Tekstit: Maija Latvala
Tekstien lähteinä käytetty:
Alister E. McGrath: Kristillisen uskon perusteet — Johdatu teologiaan (Kirjapaja, 1996).
Katekismus. (Kirkkohallitus, 2000).
Katolisen kirkon katekismus. (Katolinen tiedotuskeskus 2005).
Lauri Thurén: Raamatun käyttöohje (osat 1, 2 ja 3, Karas-Sana Oy 2009, 2013 ja 2016).
Pentti Lempiäinen: Pyhät ajat. (Kirjapaja, 2000).
Seppo A. Teinonen & Riitta Teinonen: Ajasta ylösnousemukseen — Sata sanaa teologiaa. (Kirjapaja 2003)
Kaksi katekismusta
Lutherin Vähä katekismuksen perinteitä jatkava nykyinen Suomen evankelisluterilaisen kirkon katekismus toistaa ristin merkitystä kuvatessaan tutut avainsanat: sovitus, lunastus, uhri. Syytön suostui sijastamme Jumalan vihan alla rangaistuksi. Ristinkuoleman tappioon kätkeytyi kuitenkin ”voitto synnistä, kuolemasta ja Perkeleestä.”
Mitä voitettavaa jää tyhjälle haudalle?
Ylösnousemukseen liitetään katekismuksessa jo ristiltä tuttu voitto kuolemasta, Perkeleen vallasta sekä ”muista tuhovoimista”. Tyhjä hauta toistaa kuin kaikuna teemat, jotka risti viritti sointiinsa.
Vuonna 1997 julkaistu, kahdeksan vuotta myöhemmin suomeksi käännetty katolinen katekismus ei ole luterilaisserkkunsa tavoin mikään vähä kirjanen. Yli kahdeksallasadalla sidotulla sivulla saadaan sanottua paljon myös rististä ja tyhjästä haudasta, onhan ”Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen pääsiäissalaisuus” sen ”ilosanoman sydän, jota apostolien ja heidän seuraajanaan kirkon tulee julistaa maailmalle”. Kuin kolikko asetettaisiin pyörimään niin, että puoliskojen kuvat sulautuvat yhdeksi. Jatkoksi tosin todetaan Heprealaiskirjeeseen (9:26) viitaten, että Jumalan pelastussuunnitelma toteutui ”kerta kaikkiaan” hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen lunastuskuolemassa.
Jääkö juuri risti näkyviin, kun kolikko kellahtaa hiipuvasta vauhdistaan?
Katolinen katekismus edustaa kuitenkin koko lailla kokonaisen kolikon opetusta. Ylösnousemuksen kerrotaan huipentavan uskomme Kristukseen. Se on pääsiäissalaisuuden olennainen osa kuten ristikin. Pääsiäisaamuna koitti uusi aikakausi; Jeesus ei palannut ajalliseen elämään vaan siirtyi pelkän kuolleista heräämisen sijaan ”toiseen elämään, ajan ja paikan tuolle puolelle”. Tämä tapahtui kolminaisuuden yhteistyössä: Isä herätti Pojan ottaen tämän ihmisluonnon ruumiineen ”täydellisesti Kolminaisuuteen”, Henki teki eläväksi Jeesuksen kuolleen ihmisyyden, Poika sai aikaan ylösnousemuksen ”jumalallisella voimallaan”. Hän ei ollut vain passiivinen herätettävä (Joh. 10:17–18).
Jeesuksen kuolema katkoi kahleet, vapautti jostakin. Ylösnousemus nostaa vapautetun suureen syliin, vapauttaa johonkin.
Ylösnousemus on katolisen katekismuksen mukaan lopullinen todiste Jeesuksen jumalallisesta vallasta ja vahvistus kaikelle, mitä hän teki ja opetti. Siinä toteutuvat vanhan liiton ja Jeesuksen lupaukset, ja Jumalan Pojan ihmiseksitulo saa täyttymyksensä. Kaikki Kristuksesta osalliset tehdään kerran eläviksi (1. Kor. 15:20–22). Siihen saakka ylösnoussut elää uskovien sydämissä. Hänessä ”tulevan maailman voimat” ovat maistettavissa (Hepr. 6:5).
Kolikon puolet alkavat pyöriä jälleen silmissä. Katolinen katekismus opettaa, että kuolemallaan Kristus vapautti meidät synnistä, mutta avasi ylösnousemuksellaan pääsyn uuteen elämään, osallisuuteen armosta ja Jumalan lapseuteen.
Jeesuksen kuolema siis katkoi kahleet, vapautti jostakin. Ylösnousemus nostaa vapautetun suureen syliin, vapauttaa johonkin. Kuten ylösnoussut ei palannut vanhaan elämäänsä, ei meidänkään tule tehdä niin. Katolinen katekismus muistuttaa ylösnousemusta käsittelevän osan lopuksi, että Kristus asettaa uskovien elämän ”turvallisesti Jumalan huomaan, ’jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä’ (2 Kor. 5:15)”.
Mitä ristillä tapahtui?
Jeesuksen kuoleman merkitystä kuvaavat tutut sanat eivät ole alkujaan hengellisiä vaan eri elämänalojen arkitodellisuudesta nousevia — kuin pienoisvertauksia. Niiden kautta helpotettiin ristin ihmeen ymmärtämistä.
Ensimmäiset kristityt tulkitsivat Jeesuksen yllättävää kuolemaa pyhien kirjoitusten eli Vanhan testamentin kautta. Lisää tulkinnan sanoja löysi Paavali. Sanat eivät ole synonyymeja vaan ne täydentävät toisiaan. Kielikuvien kokonaisuus on jokaista yksittäistä sanaa oleellisempi.
• Vanhurskautus-sanan juuret ovat paimentolaiskulttuurissa. Alun perin vanhurskas merkitsi sanansa mittaista ihmistä. Kun pysyttiin sovitussa, sopimusosapuolten välillä vallitsi vanhurskaus. Sana viitasi laajemminkin siihen, että asiat ovat kuten kuuluu luontoa myöten — sade tulee ajallaan (Joel. 2:23). Sittemmin sanaa käytettiin myös juridisessa merkityksessä. Vanhurskas merkitsi oikeudessa syyttömäksi julistettu. Jeesuksen kuoleman tähden Jumala toimii täysin poikkeuksellisesti ja julistaa syyllisen syyttömäksi (Room. 4:24).
• Sovitus viittaa rikoksesta koituvan rangaistuksen suorittamiseen. Jeesus suoritti ristillä ihmiskunnan ansaitseman rangaistuksen (Room. 8:3).
• Vapautus liittyy orjuuteen (Gal. 5:1). Orjuuttajamme ovat laki (Room. 7:3–4) ja synti (Room. 6:18–22). Vapauttajamme (Vapahtaja) Jeesus Kristus irrotti meidät laista ja sen tuomasta syyllisyydestä.
• Lunastus liittyy sekä talouselämään, orjakauppaan että uhrikulttiin. Se ei merkitse ostamista, sillä lunastajalla on jo oikeus lunastettavaan. Jeesus lunasti uhriverellään meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta (1. Piet. 1:18). Tämä uhri korvasi muut syntiuhrit (Hepr. 9:12–14).
• Velan maksaminen liittyy talouselämään. Jeesus maksoi ristillä suunnattoman velkamme (Kol. 2:4, 12–14), joka on syntynyt Jumalan tahdon rikkomisesta.
• Sovinto kuulostaa hieman sovitukselta, mutta liittyy rikosseuraamusten sijaan ihmisten välisiin suhteisiin. Jumala teki Jeesuksen kuoleman kautta sovinnon kanssamme (2. Kor. 5:18–20), korjasi välimme, jotta voimme jatkaa ystävinä. Emme ole näin ollen vain ”sujut” Jumalan kanssa, vaan suhteemme alkaa sovinnosta. Suomalaisissa raamatunkäännöksissä on suosittu virheellisesti sovitus-sanaa silloinkin, kun alkutekstissä on kyse sovinnosta.
• Pelastus on toiminnallinen onnettomuuksiin ja vaaroihin liittyvä sana. Jeesus pelasti meidät muun muassa Jumalan vihalta (Room. 5:10).
• Voitto saavutetaan taistelussa. Jeesus voitti synnin ja pimeyden vallat (Ilm. 3:21; Joh. 16:33).
• Siunaus on uhrin ohella ainoa puhtaan uskonnollinen kielikuva ristin merkityksestä. Kirouksen vastakohtana se vaikuttaa elämässä pahan sijasta hyvää. Kristus kirottiin sijastamme (Gal. 3:13), me saamme periä siunauksen (1. Piet. 3:9).
